Ero sivun ”Mihail Bahtin” versioiden välillä

Bahtin syntyi aatelisperheeseen Moskovan lähellä [[Orel]]in kaupungissaissa. Hänen isänsä oli pankinjohtaja, joka toimi useissa kaupungeissa. Siksi Bahtin vietti varhaislapsuutensa Orelissa, [[Vilna]]ssa ja sitten [[Odessa]]ssa, jossa hänen on jonkin lähteen mukaan sanottu opiskelleen [[Odessan yliopisto]]n historiallis-filosofisessa tiedekunnassa.

Hän siirtyi myöhemmin veljensä Nikolain kanssa [[Pietarin yliopisto]]on. Siellä Bahtiniin vaikutti suuresti klassisisti F. F. Zelinski, jonka teoksissa on Bahtinin esiin nostamien käsitteiden perustat. Bahtin suoritti loppuun opintonsa vuonna 1918 ja muutti Länsi-Venäjälle [[Pihkovan alue]]elle pieneen [[Nevel]]in kaupunkiin, jossa hän toimi kaksi vuotta opettajana. Tuona aikana muodostui ensimmäinen ”Bahtinin piiri”. Ryhmä koostui intellektuelleista, joilla oli erilaisia kiinnostuksen kohteita mutta joiden lempipuuhaa oli keskustelu erilaisista kirjallisuuden, uskonnon ja politiikan aiheista. Tähän ryhmään kuuluivat [[Valentin Vološinov]] ja myöhemmin mukaan Vitebskissä liittynyt [[P. N. Medvedev]]. Useimmin keskusteltu aihe oli [[Saksalainen idealismi|saksalainen filosofia]], ja näistä ajoista alkaen Bahtin piti itseään enemmän [[filosofia]]n kuin kirjallisuuden tutkijana. Nevelissä Bahtin työskenteli väsymättömästi myös laajan [[moraalifilosofia]]a koskevan teoksen parissa, jota ei ole julkaistu kokonaan. Pieni osa teoksesta julkaistiin kuitenkin vuonna 1919 otsikolla "Taide ja vastuu". Se oli Bahtinin ensimmäinen julkaistu teos.<ref>Taide ja vastuu (1919) julkaistu kirjassa ''Kirjallisuuden ja estetiikan ongelmia''. Suom. Kerttu Kyhälä-Juntunen ja Veikko Airola, 1979</ref> Bahtin siirtyi vuonna 1920 [[Vitebsk]]iin. Siellä hän meni vuonna 1921 naimisiin Elena Aleksandrovna Okolovitsin kanssa. Myöhemmin vuonna 1923 Bahtinilla todettiin [[luumätä]], jonka vuoksi hänen toinen jalkansa jouduttiin [[amputointi|amputoimaan]] vuonna 1938. Sairaus hidasti hänen tuotteliaisuuttaan ja [[invalidi]]soi hänet.

Bahtin muutti 1924 [[Pietari (kaupunki)|Leningrad]]iin ja meni töihin Historialliseen instituuttiin, jossa hän neuvoi Valtion kustantamoa. Siinä vaiheessa Bahtin päätti julkaista kirjoittamansa artikkelin, mutta juuri ennen kuin ”Kysymyksestä estetiikan metodologiasta kirjallisissa teoksissa” piti ilmestyä, lehti, jonka oli tarkoitus julkaista artikkeli, lakkasi ilmestymästä. Kirjoitus julkaistiin lopulta 51 vuotta myöhemmin.<ref>Julkaistu suomeksi otsikolla Sisällön, materiaalin ja muodon ongelma sanataiteessa (1924) kirjassa ''Kirjallisuuden ja estetiikan ongelmia''. Suom. Kerttu Kyhälä-Juntunen ja Veikko Airola, 1979</ref> Käsikirjoitusten torjunta ja katoaminen vaivasi Bahtinia koko hänen uransa ajan. Vuonna 1929 julkaistiin Bahtinin ensimmäinen, pääteos ''[[Dostojevski]]n taiteen ongelmia''. Siinä Bahtin tuotoi esille dialogisuuden käsitteen. Juuri kun tämä mullistava kirja tuli julkisuuteen, Bahtinia syytettiin osallistumisesta [[ortodoksia|ortodoksisen seurakunnan]] maanalaiseen liikkeeseen. Tämän syytteen totuudenmukaisuudesta ei ole vieläkään tietoa. Bahtin tuomittiin ensin karkotettavaksi Siperiaan, mutta tuomiota muutettiin myöhemmin sillä perusteella, että heikentyneessä terveydentilassa se aiheuttaisi hänen kuolemansa. Sen sijaan hänet lähetettiin kuudeksi vuodeksi ”sisäiseen karkotukseen” [[Kazakstan]]iin.

[[Siperiaan karkottaminen|Siperiaan karkottamisen]] taustalla oli Stalinin bolsevikkihallinnon yhä voimakkaampi halu tukahduttaa sitä [[sivistyneistö]]ä, joka ei suostunut puoluekantaiseen toimintaan. Neuvostoliiton koulutuksesta vastaava komissaari eli opetusministeri [[Anatoli Lunatšarski]] kirjoitti innostuneen arvostelun Bahtinin kirjasta, mutta teoksen ilmestymishetkellä 1929 kirjoittaja oli kuitenkin jo pidätetty. KirjoittajanUseiden Bahtinin teosten toimittaja ja kääntäjä Caryl Emerson toteaa, että Lunatšarskin arvostelu ei riittänyt estämään Bahtinin karkotusta Siperiaan, mutta luultavasti se ehkäisi pahemman kohtalon.<ref>[http://books.google.com/books?id=MkXAzSbkU8QC&pg=PT36&lpg=PT36&dq=lunacharsky+bakhtin&source=bl&ots=xHKYnkPv5t&sig=CXQNd42FzmmFAvcMCDNeQR1JS6Q&hl=fi&sa=X&oi=book_result&resnum=7&ct=result Caryl Emerson, Mikhail Mikhaĭlovich Bakhtin], kirjassa Mikhail Bakhtin, ''Problems of Dostoevsky's Poetics'', Edited and Translated by Caryl Emerson, Theory and History of Literature 8. Minneapolis: University of Minnesota Press, 1984. s. 315.</ref>

Bahtin vietti kirjanpitäjänä [[Qostanayn alue|Qostanay]]ssa kuusi vuotta, jakirjoittaen sinä aikana hän kirjoitti useita tärkeitä esseitä, joiden joukossa on ”Romaanin [[diskurssi]]”.<ref>Tältä ajalta on peräisin "Sana romaanissa" (1934–1935) kirjassa ''Kirjallisuuden ja estetiikan ongelmia''. Suom. Kerttu Kyhälä-Juntunen ja Veikko Airola, 1979</ref> Vuonna 1936 hän opetti kursseja [[Mordva]]n pedagogisessa instituutissa [[Saransk]]issa. MaaseutukorkeakoulussaHän katosi epämääräisenä henkilönä hän katosijulkisuudesta näkyvistämaaseutukorkeakoulussa ja opetti vain satunnaisesti. Vuonna 1937 Bahtin muutti [[Kimry]]yn, joka sijaitsee parin sadan kilometrin päässä Moskovasta [[Tverin alue]]ella. Siellä Bahtin sai valmiiksi työn alla olleen kirjan, joka käsittelee saksalaista 1700-luvun romaania. Teos hyväksyttiin myöhemmin [[Sovetski Pisatel]] -kustantamon julkaistavaksi. Kirjan ainoa käsikirjoitus kuitenkin katosi Saksan hyökkäyksen aiheuttamassa sekasorrossa.<ref>Näiltä ajoilta on teos ''Ajanilmaisujen ja kronotoopin muodot romaanissa'' (1937–1938), julkaistu suomeksi kirjassa ''Kirjallisuuden ja estetiikan ongelmia''. Suom. Kerttu Kyhälä-Juntunen ja Veikko Airola, 1979</ref>

Jalan amputoinnin jälkeen vuonna 1938 Bahtinin terveys koheni ja hän tuli tuotteliaammaksi. <ref>Ajan teoksia ovat ''Romaanisanan esihistoria'' (1940), ''Eepos ja romaani'' (1941), julkaistu kirjassa ''Kirjallisuuden ja estetiikan ongelmia''. Suom. Kerttu Kyhälä-Juntunen ja Veikko Airola, 1979</ref> Vuodesta 1940 toisen maailmansodan loppuun Bahtin asui Moskovassa, jossa hän esitti [[väitöskirja]]n [[Rabelais]]ista Gorkin maailmankirjallisuuden instituutille saadakseen oikeuden jatkotutkinnon arvonimeen, mutta väitöstä ei voitu puolustaa ennen sodan päättymistä. Vuosina 1946 ja 1949 hänen väitöskirjansa puolustus jakoi Moskovan tutkijat kahteen leiriin: virallisiin opponentteihin, jotka hyväksyivät omintakeisen ja ei-oikeaoppisen käsikirjoituksen, sekä niihin professoreihin, jotka vastustivat käsikirjoituksen hyväksymistä. Kirjan maanläheinen, anarkistinen aihe oli monien väittelyiden aihe, kunnes valtio puuttui asiaan. Valtion vahvistustoimisto kielsi Bahtinilta [[tohtori]]n arvonimen ja myönsi hänelle alemman arvon. Myöhemmin Bahtin kutsuttiin takaisin Saranskiin, jossa hän sai oppituolin Mordvan pedagogisen instituutin yleisen kirjallisuuden laitoksella. Kun instituutti muuttui vuonna 1957 opettajainkoulutusyksiköstä yliopistoksi, Bahtinista tuli Venäjän ja maailmankirjallisuuden laitoksen johtaja. Vuonna 1961 Bahtinin terveys heikkeni ja hänen oli pakko jäädä eläkkeelle. Hän muutti hoitoa saadakseen 1969 takaisin Moskovaan, jossa asui kuolemaansa, vuoteen 1975, asti.

[[FileTiedosto:Carnaval de Sesimbra 2007 16.JPG|thumb|Karnevaalikulttuuri oli Bahtinin kiinnostuksen aiheita.]]

Teoksessaan ''Rabelais: keskiajan ja renessanssin nauru'' Bahtin toteaatotesi: ”Parempi on kirjoittaa naurusta kuin kyynelistä, sillä juuri nauru on ihmisen tunnusmerkki”. Rabelais'n varhaisia romaaneja ''[[Gargantua]]'' ja ''Pantagruel'' Bahtin kutsuu menippolaissatiireiksi. Niissä maailma on käännetty ylösalaisin, kuten [[Karnevalismi|karnevaalikulttuurissa]], ja niitä leimaa [[groteski]] huumori.

Bahtin toteaatotesi teoksessaan ''Eepos ja romaani. Romaanitutkimuksen metodologiasta'' (1941) romaanin tutkimisen olevan erityisen vaikeaa:<ref> Riikosen suomennos teoksessa Anu Koivunen, Hannu Riikonen ja Jari Selenius (toim.) ''Bahtin boomi!'' Turun yliopisto. Taiteiden tutkimuksen laitos. Sarja A n:o 22, 1991 s. 147</ref>

Keskiajalla romaanilla tarkoitettiin kansankielellä eli [[Romaaniset kielet|romaanisilla kielillä]] kirjoitettua kirjallisuutta vastakohtana [[Klassiset kielet|klassisilla kielillä]] eli kreikaksi tai latinaksi kirjoitetulle kirjallisuudelle. Bahtin rinnastaarinnasti muiden kirjallisuudenlajien tutkimuksen kuolleiden kielten tutkimukseen, mutta hänen mukaansa romaania voi tutkia kuten eläviä kieliä.

Bahtin huomauttaahuomautti myös romaanin olevan ainut laji, joka edelleen jatkaa kehittymistään. Sen mahdollisuuksia ei vielä ole käytetty loppuun. Romaani ennakoi kirjallisuuden tulevaisuutta kokonaisuudessaan.