Ero sivun ”Jørgen Graabak” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
fix
voitto tänään
Rivi 13:
Vuonna 2010 Graabak sai hopeaa nuorten MM-kilpailujen joukkuekilpailussa. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2013|Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013]] hän oli mukana Norjan hopeaa voittaneessa normaalimäen joukkueessa. [[Talviolympialaiset 2014|Sotšin olympialaisissa 2014]] hän voitti suurmäen Gundersen-kilpailun ja oli mukana Norjan kultaa voittaneessa joukkueessa. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015|Falunin MM-kilpailuissa 2015]] hän sai hopeaa joukkuekilpailussa ja sijoittui normaalimäen Gundersen-kilpailussa kahdeksanneksi.<ref name="FIS"/>
 
[[Yhdistetyn maailmancup]]issa Graabak kilpaili ensimmäisen kerran tammikuussa 2011 [[Schonach]]issa. Ensimmäiset pisteensä hän saavutti joulukuussa 2011 oltuaan [[Ramsau]]n molemmissa kilpailuissa 28:s. Seuraavana viikonloppuna [[Seefeld]]issä hän saavutti sijat kahdeksan ja kolme. HänEnsimmäisen voittonsa Graabak voittisaavutti [[Val di Fiemme]]n jälkimmäisenjälkimmäisessä kilpailunkilpailussa 2015, jonka jälkeen hän on voittanut myös [[Trondheim]]issa helmikuussa 2016. Hän on sijoittunut maailmancupissa lisäksi toiseksi [[Chaux-Neuve]]ssa tammikuussa 2012, [[Kuusamo]]ssa marraskuussa 2013 sekä [[Trondheim]]issaTrondheimissa ja [[Falun]]issa maaliskuussa 2014. Kolmas hän on ollut Chaux-Neuvessa tammikuussa 2014 ja Val di Fiemmen ensimmäisessä kilpailussa 2015. Hän on ollut voittamassa neljää parisprintin ja neljää joukkuekilpailun maailmancupin osakilpailua. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli [[Yhdistetyn maailmancup 2013–2014|kaudella 2013–2014]] seitsemäs.<ref name="FIS"/>
 
 
 
== Lähteet ==
{{Viitteet}}
 
{{Tynkä/Urheilija}}
 
{{AAKKOSTUS:Graabak, Jörgen}}