Ero sivun ”Buddy Holly” versioiden välillä

{{Lähteetön}}{{Muusikko

| syntynyt = [[7. syyskuuta]] [[1936]]

| kuollut = {{Kuolinaika ja ikä|7|9|1936|3|2|1959}}

| kotoisin = [[Lubbock]], [[Texas]], [[Yhdysvallat]]

| aktiivisena = 1955-1959

| musicbrainz =

}}

 

Hollyn tunnetuimpia kappaleita ovat läpimurtosingle ”That’ll Be the Day”, ”Peggy Sue”, ”Oh Boy” ja ”Not Fade Away”. Hän julkaisi myös [[Paul Anka]]n säveltämän ”It Doesn't Matter Anymore” -kappaleen.

Holly oli ensimmäisiä muusikoita, jotka nimettiin [[Rock and Roll Hall of Fame]]en vuonna 1986. Vuonna 2004 ''[[Rolling Stone]]'' -musiikkilehti arvosti Hollyn sijalle 13 ”The Fifty Greatest Artists of All Time” -listalla.

 

===Nuoruus===

Charles Hardin Holley syntyi [[Lubbock]]issa, [[Texas]]issa Lawrence Odell Holleylle ja Ella Pauline Drakelle työn päivänä ([[Labor Day]]) vuonna 1936. Perhepiirissä häntä kutsuttiin aina Buddyksi. Holleyt olivat musikaalisia, ja jo nuorena Buddy oppi soittamaan pianoa, kitaraa sekä viulua. Vuonna 1949 hän nauhoitti Hank Snow’n kappaleen ”My Two Timin’ Woman” kaverinsa musiikkiliikkeestä ”lainaamalla” nauhurilla.

Saman vuoden syksynä Buddy tapasi [[Bob Montgomery]]n Hutchinson Junior High Schoolissa. Musiikki kiinnosti molempia, ja he muodostivat duon ”Buddy and Bob”. [[Bluegrass]]istä vaikutteita ottanut pari lauloi duettoja paikallisilla klubeilla ja high schoolin kisoissa. Buddy lauloi koulun kuorossa, ja hänen kiinnostuksensa musiikkiin kasvoi läpi high school -ajan.

 

Nähtyään [[Elvis Presley]]n esiintymisen livenä Lubbockissa vuoden 1955 alussa Buddy vaihtoi bluegrass-musiikista rockiin. 15. lokakuuta hän herätti nashvillelaisen kykyjenetsijän kiinnostuksen esiintyessään ennen Elvistä eräällä keikalla. Buddyn ura rockissa jatkui, kun hän esiintyi ennen [[Billy Haley & His Comets]] -yhtyettä paikallisessa rock-show’ssa, jonka organisoi Eddie Crandall, joka oli myös Marty Robbinsin manageri. Esityksen tuloksena Buddy allekirjoitti 8. helmikuuta 1956 [[Decca Records]] -levy-yhtiön kanssa levytyssopimuksen, jossa hänen sukunimensä oli kirjoitettu väärin: Holly. Buddy omaksui tämän virheellisen muodon taiteilijanimekseen. Hän muodosti oman yhtyeensä, jota myöhemmin alettiin kutsua nimellä ''The Crickets''.

 

Holly palkkasi managerikseen Norman Pettyn ja alkoi levyttää tämän studiolla New Mexicossa. Petty markkinoi häntä musiikin julkaisijoille ja levy-yhtiöille. Brunswick Records allekirjoitti The Cricketsien kanssa levytyssopimuksen 19. maaliskuuta. Pian sen jälkeen Buddy Holly allekirjoitti omasta puolestaan levytyssopimuksen Coral Recordsin kanssa. Hän päätyi näin sikäli erikoiseen tilanteeseen, että hänellä oli kaksi levytyssopimusta samaan aikaan.

 

27. toukokuuta ”That’ll Be The Day” julkaistiin singlenä, ja kappaleesta tuli välittömästi hitti. Laulu oli 23. syyskuuta ensimmäisellä sijalla USA:n ”Best Seller in Stores” -listalla, ja 1. marraskuuta alkaen kolmen viikon ajan Ison-Britannian singlelistalla. 1. joulukuuta The Crickets esitti sen ja toisen hitin, ”Peggy Suen”, The Ed Sullivan Show’ssa.

 

Buddy kirjoitti kappaleen ”True Love Ways” suhteestaan nuoreen vaimoonsa. Se nauhoitettiin 21. lokakuuta 1958 ''Decca's Pythian Temple'' -studiossa New Yorkissa Maria Elenan läsnä ollessa.

 

Kunnianhimoinen Holly kiinnostui New Yorkin musiikki-, levytys- ja julkaisumaailmasta muiden yhtyeen jäsenten halutessa takaisin Lubbockiin. Tämän seurauksena ryhmä hajosi vuoden 1958. Buddy ja Maria Elena muuttivat Greenwich Villageen, New Yorkiin 9th Streetin ja 5th Avenuen kulmaan. Siellä Holly äänitti ”Apartment Tapes” -nimellä tunnetun joukon akustisia kappaleita, muun muassa ”Crying, Waiting, Hoping” ja ”What to Do”, jotka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen.

 

[[Kuva:HollyMonument.jpg|thumb| Buddy Hollyn, Richie Valensin, ja J.P. Richardsonin (“The Big Bopper”) muistomerkki lento-onnettomuuden tapahtumapaikalla.]]

Hollylle tarjottiin keskilänteen tehtävää kolmiviikkoista ''Winter Dance Party'' -kiertuetta, joka alkaisi 23. tammikuuta 1959. Kiertueella esiintyisivät muun muassa ''Dion'', ''Belmonts'', [[Ritchie Valens]] ja [[The Big Bopper|J. P. ”The Big Bopper” Richardson]].

 

 

Lentokone, V-pyrstöinen Beechcraft Bonanza N3794N, lähti lumisateessa ja kovassa tuulessa klo 0.55 [[3. helmikuuta]] [[1959]] ja putosi vain muutaman minuutin päästä noususta. Koneen löysi sen omistaja, Jerry Dwyer, vasta useita tunteja myöhemmin noin 8 kilometrin päästä lentokentältä. Turmassa kuolivat Holly, Valens, Richardson ja koneen 21-vuotias ohjaaja Roger Peterson. Holly, Valens ja Richardson olivat lentäneet ulos koneesta. Kaikki olivat kuolleet törmäyksessä välittömästi. Turman syynä oli ohjaajan virheellinen toiminta sääolosuhteissa, jotka olivat huonommat kuin mihin hänen kelpoisuutensa riitti sekä virheellisesti toiminut Sperryn keinohorisontti, joka toimi päinvastoin kuin mihin Petersonilla oli koulutus. V-pyrstöinen Bonanza oli lisäksi erittäin onnettomuusaltis huonossa säässä. [[Don McLean]] kutsui päivää [[3. helmikuuta]] 1959 nimellä ”The Day the Music Died” kappaleessaan ”[[American Pie (kappale)|American Pie]]” (1971) (suom. ”päivä jona musiikki kuoli”).

 

Buddy Hollyn hautajaiset pidettiin 7. helmikuuta 1959 Tabernacale Baptist Churchissä Lubbockissa. Siunauksen toimitti Ben D. Johnson, joka oli vihkinyt Buddyn ja Maria Elenan vain muutamia kuukausia aiemmin. Arkunkantajina olivat Jerry Allison, Joe B. Mauldin, Niki Sulivan, Bob Montgomery, Sonny Curtis ja Phil Everly. Waylon Jennings ei päässyt osallistumaan hautajaisiin ollessaan vielä ''Winter Dance Party'' -kiertueella. Holly haudattiin Lubbockin hautausmaalle kaupungin itäpuolelle. Buddy Hollyn hautakivessä hänen sukunimensä on kirjoitettu oikein (Holley) ja siihen on kaiverrettu kuva hänen [[Fender Stratocaster]] -kitarastaan.

 

 

==Diskografia==