Ero sivun ”Grumman F4F Wildcat” versioiden välillä

| tyyppi = [[Hävittäjä (lentokone)|hävittäjälentokonehävittäjä]]

| suunnittelijaalkuperämaa = [[Grumman]]{{USA}}

| suunnittelija =
| valmistajat = [[Grumman]]<br />[[General Motors]]

| miehistö valmistusvuodet = 1

| valmistumisvuosiesitelty = 1940

'''Grumman F4F Wildcat''' oli [[Yhdysvaltain laivasto]]n [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] ensimmäisen puolitoista vuotta käyttämä [[hävittäjä (lentokone)|tukialushävittäjä]]. [[General Motors]]in valmistama parannettu malli oli palveluksessa sodan loppuun asti [[Saattuetukialus|saattuetukialuksilla]], joilla uudempia, suurempia ja raskaampia hävittäjiä ei voinut käyttää. Kaikkiaan konetta rakennettiin 7 &nbsp;251 kappaletta.

F4F Wildcatin edeltäjä [[Grumman F3F|Grumman F3F-1]] oli kaksitaso, joka hävisi kilpailijoilleen ja suunniteltiin uudelleen yksitasoksi. Se ei ollut vieläkään kilpailukykyinen [[Brewster F2A "Buffalo"|Brewster F2A Buffalon]] kanssa, joka voitti laivaston tarjouskilpailun. [[Pratt & Whitney]] R-1830 Twin Wasp]] -moottorilla varustettu F4F-3 viimein kelpasi laivastolle. Myös [[Ranska]] tilasi Wildcat-koneita; nämä Wright Cyclone -moottoreilla varustetut koneet päätyivät Ranskan antautumisen jälkeen [[Fleet Air Arm|Kuninkaallisen laivaston ilmavoimille]]. [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]]ssaBritanniassa kone tunnettiin aluksi nimellä ''Martlet I''. F4F-3A sai nimen ''Martlet III (B)'', FM-1 nimen ''Martlet V'' ja FM-2 nimen ''Martlet VI''. Nimi Wildcat oli kuitenkin laajasti käytössä. Ensimmäisen ilmavoiton F4F:llä saavutti RAF:n Wildcat, joka ampui alas [[Junkers Ju 88]] -koneen [[Scapa Flow|Scapa Flow’n]] yllä joulupäivänä 1940. Ensimmäisen ilmavoiton tukialuskoneella saavutti aliluutnantti Eric Brown syksyllä 1941 saattuetukialus ''[[HMS Audacity]]ltä'' ampuessaan alas [[Focke-Wulf Fw 200 Condor]] -pommikoneen.

Grummanin tuotanto lopetettiin 1943 uudemman [[Grumman F6F Hellcat|F6F Hellcat]]in hyväksi, mutta General Motors jatkoi koneiden valmistamista Yhdysvaltain laivastolle ja [[Fleet Air Arm]]ille. Aluksi mallina oli identtinen FM-1, mutta pian valmistukseen tuli Grummanin F4F-8 -prototyyppiin perustunut FM-2, jossa oli tehokkaampi moottori ja pidempi sivuvakain väännön kompensoimiseksi.

Wildcatin päävastustaja [[Tyynenmeren sota toisessa maailmansodassa|Tyynenmeren sodassa]], [[Mitsubishi A6M Reisen]] (Zero), oli suorituskykyisempi kuin Wildcat, joka puolestaan kesti suurempia vaurioita ja oli raskaammin aseistettu. Taktisesti oikein käytettynä Wildcat pärjäsi Zerolle suhteellisen tasaväkisesti. Erityisesti laivaston lentäjä John S. Thach:n kehittämä ”[[Thach Weave]]” osoittautui erittäin tehokkaaksi menetelmäksi.