Ero sivun ”Sisä-Mongolia” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 106:
Kiinan kansallismielisten joukot pitivät hallussaan osia Sisä-Mongoliasta aina [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] loppuun saakka. Alueen valtasivat Japanilta lopulta kuitenkin kiinalaisten sijaan Mongoliasta käsin edenneet neuvosto- ja mongolijoukot. Vaikka neuvostojoukot syyllistyivätkin esimerkiksi joihinkin [[Lama (uskonto)|lamojen]] murhiin ja karjan takavarikointiin, suhtauduttiin valtaukseen laajemmassa mittakaavassa myönteisesti. Toiveet Sisä- ja Ulko-Mongolian yhdistämisestä heräsivät jälleen, vaikkakin Neuvostoliiton ja Kiinan väliset sopimukset tekivät toiveen lopulta mahdottomaksi. Entisen kansan vallankumouksellisen puolueen vaikuttajat, kuten [[Khafungga]], nousivat jälleen merkittäviin asemiin alueella. Kiinan kommunistit näkivät tämän heistä itsenäisen liikkeen uhkana ja lähettivät sitä hillitsemään [[Ulanfu]]n. Ulanfu käytti diplomatiaa ja uhkailua yhdistääkseen Sisä-Mongolian kansallismieliset liikkeet oman valtansa alle. 1. toukokuuta 1947 julistettin perustetuksi [[Sisä-Mongolian autonominen hallinto]], jolla oli esimerkiksi oma lippunsa ja rahansa. Ulanfu toimi alueen pääministerinä. Koko Sisä-Mongolia oli kommunistien hallussa vuoteen 1949 mennessä.<ref name="Atwood 2004, s 245-251" />
Vuonna 1949 Kiinan kommunistit uudistivat hallintoa ja Sisä-Mongolia uudelleennimettiin Sisä-Mongolian autonomiseksi alueeksi Ulanfun säilyttäessä kuitenkin asemansa. Alueen omat liput ja iskulauseet katosivat käytöstä. Mongolit tekivät jonkin verran vastarintaa, mutta sen luonteesta tiedetään vain vähän. Vuoteen 1952 mennessä 9 324 henkilöä oli teloitettu vastavallankumouksellisina, ja toukokuun 1955 ja vuoden 1957 lopun välillä teloitettiin toiset 1 788 henkilöä. Kesällä 1949 Sisä-Mongolian pääkaupunki siirrettiin [[Ulanhot|Wang-un Süme]]sta [[Zhangjiakou]]
===Kulttuurivallankumous===
| |||