Ero sivun ”Fredrikinkatu” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p linkki oikeaan artikkeliin
p fix
Rivi 7:
Viiskulmasta Kampin torille saakka Fredrikinkatu on yksisuuntainen etelästä pohjoiseen; kuitenkin linjan 3 [[raitiovaunu]]t kulkevat kadun Viiskulman ja [[Bulevardi]]n välisellä osuudella molempiin suuntiin. Raitiolinja 2 (aiemmin 3T) kulkee Fredrikinkatua myös [[Urho Kekkosen katu|Urho Kekkosen kadun]] ja Arkadiankadun välisellä osuudella. Kadun osuus Urho Kekkosen kadulta Eteläiselle Rautatiekadulle on [[joukkoliikennekatu]], jonka varressa on myös muutamien bussilinjojen päätepysäkkejä.<ref>http://www.hel.fi/wps/portal/Rakennusvirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/HKR/fi/ajankohtaista/osa+fredrikinkadusta+muuttuu+kaksisuuntaiseksi+3.11.</ref>
 
Katu on saanut nimensä vuonna 1836 todennäköisesti maaherra [[Fredrik Stjernvall (kuvernööri)|Fredrik Stjernvallin]] mukaan, joka oli voimakkaasti kannattanut Helsingin muuttamista Suomen pääkaupungiksi, mahdollisesti kuitenkin myös [[Johan Fredrik Aminoff]]in mukaan. Aluksi katu ulottui vain Iso Roobertinkadulta Eerikinkadulle, mutta myöhemmin kaupunkialueen laajetessa sitä on molemmista päistä jatkettu.<ref>Helsingin kadunnimet, Helsingin kaupungin julkaisuja nro 24, 1970</ref>
 
Fredrikinkatu on merkittävä kauppakatu, jonka talojen [[kivijalkakauppa|kivijalat]] ovat täynnä pieniä erikoisliikkeitä varsinkin Iso Roobertinkadun ja Eerikinkadun välillä. Pohjoisempana Fredrikinkadun varressa on myös yksi [[Kampin keskus|Kampin keskuksen]] ja metron sisäänkäynneistä.