Ero sivun ”Jussi Makkonen (sellisti)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
kielenhuoltoa, wikilinkkejä
Rivi 5:
 
==Taustaa==
Jussi Makkonen aloitti sellonsoiton 7–vuotiaana Pielisen-Karjalan musiikkiopistossa Lieksassa. [[Sibelius-Akatemia]]n nuorisokoulutukseen hänet valittiin 1993 ja 1996 hän aloitti yliopisto-opinnot Sibelius-Akatemiassa professori [[Martti Rousi]]n johdolla. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2005. Mestarikursseilla häntä ovat ohjanneet mm. professorit [[Arto Noras]], [[Erkki Rautio]] ja [[Frans Helmersson]].
 
Voitettuaan [[Eurovision nuorten solistien kilpailunkilpailu]]n Suomen karsinnan vuonna 1996 Jussi Makkonen on ollut kysytty esiintyjä niin Suomessa kuin ulkomailla. Vuosina 1996-1998 Makkonen toimi [[EU:n nuoriso-orkesterinorkesteri]]n ja Gustav Mahler –orkesterien jäsenenä.
 
Vuonna 2008 levy-yhtiö [[Naxos (levy-yhtiö)|Naxos]] julkaisi Makkosen Sibelius –levyn kansainväliseen levitykseen, jonka jälkeen hän on esittänyt Sibeliusta sadoille tuhansille kuulijoille konserteissaan Suomessa, Hongkongissa, Filippiineillä, Indonesiassa, Vietnamissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Virossa, Romaniassa, Moldovassa, Kreikassa, Italiassa, Tanskassa, Saksassa, Belgiassa ja Norjassa. Makkosen kiertueet on uutisoitu näyttävästi niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja hän on esiintynyt monien tv- ja radioasemien musiikkiohjelmissa Suomessa, Yhdysvalloissa, Indonesiassa, Vietnamissa, Filippiineillä ja Romaniassa.
 
Makkonen on konsertoinut Suomessa ja ulkomailla useiden suomalaisten eturivin pianistien kanssa, kuten [[Folke Gräsbeck]], [[Risto Lauriala]], [[Ville Matvejeff]], [[Violeta Petrova]], [[Terhi Dostal]], [[Esa Ylönen]], [[Kalle Toivio]], [[Ruusamari Teppo]] ja [[Rait Karm]]. Vuodesta 2013 alkaen hän on tehnyt säännöllisesti yhteistyötä pianotaiteilija [[Nazig AzezianinAzezian]]in kanssa.
 
Makkosen tapa tulkita Sibeliusta on löytänyt klassiselle musiikille myös uuden ja nuoren yleisön.{{kenen [http://www.konserttikeskus.fi/ajankohtaista/ http://www.konserttikeskus.fi/ajankohtaista/mukaan}}] Hänen [[Konserttikeskus|Konserttikeskukselle]] käsikirjoittamansa ja ideoimansa tarinalliset Sibelius- ja Merikanto –konsertit ovat tavoittaneet vuosien 2010-20152010–2015 aikana jo yli 300  000 koululaista eri puolilla Suomea pidetyissä konserteissa. Monille kuulijoista konsertti on ollut heidän ensi kosketuksensa klassiseen musiikkiin. Näiden koulukonserttien pohjalta on syntynyt monia uusia tapoja kohdata lapsia ja nuoria taiteen keinoin.
 
Tammikuussa 2015 julkaistiin Sibelius -aiheinen ''Soiva metsä -lasten kuvakirja'', jonka kuvitti ja kirjoitti [[Katri Kirkkopelto]]. Kirjan mukana olevalla äänitteellä Jussi Makkonen tulkitsee Sibeliusta yhdessä pianisti Nazig Azezianin kanssa. Kirja ja levy jaettiin kaikkiin Suomen alakouluihin keväällä 2015 Opetusministeriönopetusministeriön tuella.
 
Makkonen kuvasi kesällä 2014 kaksi Sibelius –aiheista-aiheista musiikkivideota Pohjois-Karjalassa, joiden tematiikka nousee Sibeliuksen häämatkasta [[Pielinen|Pieliselle]]. Impromptu op. 5/5 –musiikkivideo julkaistiin syyskuussa 2014 ja on saavuttanut jo kymmeniä tuhansia katsojia Suomessa ja ulkomailla.{{lähde}}
 
Vuonna 2015 Jussi Makkonen on kutsuttu esiintymään kahdelle laajalle kiertueelle kouluihin Yhdysvaltoihin. Koulujen lisäksi Jussi Makkonen esiintyy mm. Astoria Music FestivaalillaFestivalilla ja [[Seattle SymphonynSymphony]]n Sibelius –konserttisarjassa-konserttisarjassa yhdessä pianisti Ruusamari Tepon kanssa, jonka isoäidin isoisä oli Jean Sibelius.
 
Jussi Makkonen on johtanut vuodesta 2008 alkaen [[Pielinen Soisoi]] –festivaalia-festivaalia yhdessä veljensä, sellotaiteilija [[Matti Makkonen|Matti Makkosen]] kanssa. Festivaali on laajentunut viime vuosina merkittäväksi taidetapahtumaksi, joka kokoaa musiikin ja taiteen ystäviä Pielisen upeisiin maisemiin Suomesta ja ulkomailta.
 
Viime vuosina Jussi Makkonen on ollut kysytty taiteilija myös lukuisilla äänitteillä. Hän on levyttänyt kamarimusiikkia mm.muun muassa sopraano [[Johanna Rusanen-KartanonKartano]]n ja baritoni [[Esa Ruuttunen|Esa Ruuttusen]] kanssa. 
Vuonna 2013 julkaistiin urkuvelhourkutaiteilija [[Kalevi Kiviniemi|Kalevi Kiviniemen]] ”Joulun''Joulun legenda”legenda'' –levy, jolla esiintyy vierailevina taiteilijoina sellisti Jussi Makkosen lisäksi myös sopraano [[Karita Mattila]]. Tammikuussa 2015 julkaistaanjulkaistiin SibeliusSibeliuksen 150syntymän –juhlavuoden150-vuotisjuhlavuoden levy, jolla esiintyvät Jussi Makkosen lisäksi myös pianisti Nazig Azezian, baritoni Esa Ruuttunen, mezzosopraano [[Annastiina Tahkola]] ja viulisti [[Susanna Mieskonen-Makkonen]].
 
Jussi Makkosen taiteellista työtä ovat tukeneet muun muassa [[OP Ryhmän Taidesäätiö|OKO-pankki]], [[Suomen Kulttuurirahasto]] sekä [[Jenny ja Antti Wihurin rahasto]].
Jussi Makkonen esiintyy konserttisalien lisäksi myös valtionhallinnon järjestämissä tilaisuuksissa. Makkonen on esiintynyt mm. Tasavallan presidentin kutsuvierastilaisuudessa Mäntyniemessä, Suomen Eduskunnan järjestämässä Pohjoismaiden Neuvoston palkintojen jakotilaisuudessa sekä lukuisissa Suomen suurlähetystöissä Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Suomen ulkoministeriö kutsui Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin esittämään Sibeliuksen musiikkia ETYJ:in parlamentaariseen yleiskokoukseen Helsingin Finlandia-taloon heinäkuussa 2015.
 
Hämeenlinnan Sibelius-seura myönsi Jussi Makkoselle Sibelius-syntymäkotimitalin 8.12.vuonna 2014 hänen ansioistaan Sibeliuksen musiikin esittäjänä. [[Kalevala KorunKoru]]n kulttuurisäätiö myönsi Jussi Makkoselle tunnustuspalkinnon 20.8.2015 merkittävästä työstään suomalaisen kulttuurin hyväksi.
Viime vuosina Jussi Makkosen taiteellista työtä ovat tukeneet mm. OKO-pankki, Suomen Kulttuurirahasto sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Jussi Makkosen yhteistyökumppaneita ovat mm. koulukonsertteja järjestävä Konserttikeskus ry ja Sibelius –aiheisen lasten kuvakirjan kustantava Lasten Keskus.
 
Hämeenlinnan Sibelius-seura myönsi Jussi Makkoselle Sibelius-syntymäkotimitalin 8.12.2014 ansioistaan Sibeliuksen musiikin esittäjänä. Kalevala Korun kulttuurisäätiö myönsi Jussi Makkoselle tunnustuspalkinnon 20.8.2015 merkittävästä työstään suomalaisen kulttuurin hyväksi.
 
Jussi Makkonen soittaa Henry Jay –selloa vuodelta 1757.