Ero sivun ”Skyytit” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Vnnen (keskustelu | muokkaukset)
p lähdepyyntöjä
Rivi 12:
 
{{tarkistettava}}
Tutkimusten mukaan Skyyttejä johti Suomen sukuinen heimo Antiikin ajan suurimmasta kaupungista Gelonuksesta käsin.{{lähde}} Gelonus oli tuhansia kertoja Troijaa suurempi ja sijaitsi nykyisen Ukrainan alueella Pultavan kaupungin pohjoispuolella. Pelkän Gelonuksen muurien sisäpuolisen kaupungin pinta-ala on ollut 30km². Ulkolinnakkeet laskien noin 40km². Kaupungin ympäri menee yhä 16m korkea maavalli. Sen päällä on muinoin ollut tukeista tehty muuri. Skyytit tuhosivat kaupungin Persian hyökätessä noin 500eaa. Kirjeessään kuningas Dareiokselle Skyytit kirjoittivat: "Olemme vapaita kuin tuuli ja maastamme voitte napata vain tuulen." Skyytit käyttivät poltetun maan taktiikkaa, eivätkä antautuneet taisteluun Persiaa vastaan. Ruuan puutteen vuoksi Persian armeija joutui perääntymään. Kaupunkia ei koskaan rakennettu uudestaan, mutta entisen kaupungin keskiosa, sekä etelä- ja pohjois-portin esikaupunkialueet ovat yhä asuttuja. Herodoksen kertomukseen kaupungista ei uskottu vuosituhansiin ja kaupunki löytyikin vasta 1975.
 
== Katso myös ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Skyytit