Ero sivun ”Lauri Törni” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kallu-59 (keskustelu | muokkaukset)
p Lisätty sisäinen linkki postuumisti (Posuumi) -sanaan.
Rivi 168:
Teoksessa tuodaan esiin Törnin kaksijakoinen luonne: selvin päin hän oli pidetty, sävyisä ja sulkeutunut, mutta alkoholin vaikutuksesta aggressiivinen, arvaamaton ja jopa ympäristölleen vaarallinen. Kyseisten tutkijoiden mukaan Törniä ei ajanut isänmaanrakkaus tai ihanteellisuus, vaan Törni itsekin kertoi motiiveikseen toiminnanhalun ja sotimisen.<ref name="pilke" />
 
Diplomaatti ja kirjailija J. Michael Cleverley, joka on kirjoittanut Törnistä teoksen ''Lauri Törni, syntynyt sotilaaksi'' (2003), kritisoi Pohjosen ja Silvennoisen teosta vähän uutta tietoa esittävänä, virheitä sisältävänä ja asenteellisen valikoivana.<ref name=sk/> Cleverleyn mukaan teos jättää kertomatta senkin, että Yhdysvaltain armeijan komentajat arvioivat Törnin kaikissa puolivuotisarvioissa parhaiden upseeriensa joukkoon ja häntä luonnehdittiin erittäin älykkääksi, korrektisti käyttäytyväksi sekä synnynnäiseksi johtajaksi.<ref name=sk>{{Lehtiviite | Tekijä = Cleverley, J. Michael | Otsikko = Sotilaan pimeä puoli| Julkaisu = Suomen Kuvalehti| Ajankohta = | Vuosikerta = | Numero =43/2013| Sivut = 61| Julkaisupaikka = | Julkaisija = Otavamedia Oy| Selite= kirja-arviointi| Tunniste= | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 3.11.2013 | Kieli = | Lopetusmerkki = }}</ref> [[Jussi Niinistö]]n mielestä Pohjosen ja Silvennoisen kirja ei tuo esiin mitään uutta Törnistä. Hänen mukaansa ikäviä asioita, kuten Törnin alkoholinkäyttöä tai maanpetostuomiota, ei ole aikaisemmin siloiteltu.<ref>{{Verkkoviite
| osoite =http://yle.fi/uutiset/niinisto_lauri_tornin_menneisyytta_ei_ole_siloteltu/6893274 | nimeke =Niinistö: Lauri Törnin menneisyyttä ei ole siloteltu | tekijä =Tiina Hirsimäki
| julkaisu = Yle.fi | ajankohta =21.10.2013 | julkaisupaikka = | julkaisija = Yle