Ero sivun ”Astatiini” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
KLS (keskustelu | muokkaukset) pikemminkin näin |
||
Rivi 47:
Astatiininin [[isotooppi|isotooppeja]] At-218 ja At-219 syntyy luonnossa välivaiheina [[uraani]]n [[radioaktiivisuus#radioaktiiviset hajoamisketjut|radioaktiivisessa hajoamisessa]]. Molemmat ovat hyvin lyhytikäisiä.<ref name=stuk>{{verkkoviite | Osoite = http://www.stuk.fi/julkaisut_maaraykset/fi_FI/stuk_tiedottaa/_files/12222632510022275/default/luonnon_radioaktiivisia_aineita_sisaltavat_materiaalit.pdf | Nimeke = Luonnon radioaktiivisia aineita sisältävät mineraalit | Sivu = 5 | Julkaisija = Säteilyturvakeskus | Tiedostomuoto = pdf | Viitattu = 13.7.2010}}</ref> Pitkäikäisin isotooppi on At-210, jonka [[puoliintumisaika]] on 8,1 tuntia. Astatiinin nimikin johtuu [[kreikan kieli|kreikan]] sanasta αστατος (astatos), joka tarkoittaa epävakaata. Maapallon kuoressa astatiinia on arvioitu olevan yhteensä korkeintaan teelusikallinen, vähemmän kuin 30 grammaa.<ref name=HS>{{verkkoviite | Osoite = http://www2.hs.fi/extrat/teemasivut/tiedeluonto/alkuaineet/85.html | Nimeke = Astatiinia on maankuoressa vain kymmeniä grammoja | Tekijä = Timo Paukku | Julkaisija = Helsingin Sanomat 6.12.2006 | Viitattu = 13.7.2010}}</ref>
Astatiinin havaitsi ensimmäisenä [[Fred Allison]]in ryhmä vuonna [[1931]]. Keinotekoisesti sitä valmistivat ensimmäisinä [[Dale Corson]], [[Kenneth MacKenzie]] ja [[Emilio Segre]] [[Kalifornian yliopisto]]ssa vuonna [[1940]]. Sitä saadaan pommittamalla [[vismutti]]a energisillä [[alfasäteily|alfahiukkasilla]]. Sitä on valmistettu vähemmän kuin yksi [[mikrogramma]], eikä sen ominaisuuksia ole kovinkaan tarkoin tutkittu.<ref name=HS /> Astatiinin harvinaisuuden ja epävakaisuuden vuoksi kukaan ei tähän mennessä tiedä, miltä astatiini edes näyttää.
== Katso myös ==
| |||