Ero sivun ”Sukunimi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 31:
Monissa tavallisimmissa suomalaisissa sukunimissä on pääte ''-(i)nen'', mikä on ollut [[savolaismurteet|savolaismurteiden]] alueella yleistä jo satoja vuosia sitten. Esimerkiksi Suomen yleisin sukunimi [[Korhonen]], kuudenneksi yleisin [[Hämäläinen]] ja yhdeksänneksi yleisin [[Heikkinen]] ovat vanhoja itäsuomalaisia sukunimiä. Tosin naisten kohdalla johdin -nen saatettiin korvata johtimella [[feminiinijohdin|-tar/-tär]]. Tässä on muistettava astevaihtelu ja muutkin äännevaihtelut. Itäsuomalainen nainen piti oman sukunimensä avioituessaankin. Esim. Korhosen tyttärestä tuli Korhotar, Ikosen tyttärestä Iotar, Partasen tyttärestä Parratar ja nämä nimet säilyivät heidän avioituessaankin. Tämä käytäntö hävisi, mutta nimi [[Kerätär]] jäi käyttöön muuttuen kummankin sukupuolen{{selvennä|Ei varmaankaan miehillä tässä muodossa.}} sukunimeksi.{{lähde|17.10.2015}}
 
Eräissä -nen-loppuisissa itäsuomalaisissa sukunimissä tapahtui jossakin vaiheessa sellainen muutos, että -nen-päätteen edeltä putosi i pois. Edelleen tässä esiintyy jonkin verran vaihtelua, esim. on käytössä sekä nimi [[Romppainen]] että sen lyhyempi, nuorempi variantttimuunnelma [[Romppanen]]. [[Kaakkoismurteet|Kaakkoismurteiden]] alueella taas oli vastaavia ilman (i)nen-päätettä olleita nimiä. Esimerkiksi [[Leino]] ja [[Rahikka]] ovat alkuperältään karjalaisia, mutta [[Leinonen]] ja [[Rahikainen]] savolaisia sukunimiä. Näistä ainakin Leinoa tosin myös otettiin sukunimeksi kansallisromantiikan kaudella. Yleisiä sukunimiä ovat Suomessakin olleet ammattien mukaan tulleet nimet. Ulkomailta tulleilla suvuilla on ollut oma sukunimi. Oman ryhmänsä ruotsinkielisiä sukunimiä muodostavat ne, jotka ovat tulleet ruotusotatorppien [[sotilasnimi]]stä. Sukunimissä yleiset etuliitteet ala- ja ylä- tulevat talon sijainnin mukaan joen suhteen. Se talo, joka on yläjuoksulle päin, on Ylä-Talonen ja taas veden virtaamaan suuntaan oleva talo on Ala-Talonen. Myös eläinkunnan tai kasvikunnan mukaan nimettyjä sukunimiä on olemassa.<ref>[http://www.tervola.fi/kuusela/sukututkimus.html Nimien synty ja kehityspiirteitä]</ref>{{vanhentunut linkki}}
 
Vielä 1800-luvun puolivälin jälkeenkin suomenkielisiä sukunimiä oli melkein pelkästään itäsuomalaisilla [[talonpoika]]is- ja työläissuvuilla. Länsi-Suomessa, samoin kuin monessa muussa Euroopan maassa, Ruotsissakin, useimmilla talonpoikais- ja työläissuvuilla ei ollut vielä sukunimeä. Jo sana ''sukunimi'' oli Länsi-Suomen maalaisväestölle vielä 1800-luvun loppupuolella vieras.<ref>http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=1533</ref> On päätelty, että kun Länsi-Suomessa rahvaalle ei kirjoihin ole lisänimiä säännöllisesti merkitty, ei niitä olisi ollut ollenkaan. Hieman on silti Länsi-Suomessakin merkitty suomenkielisiä lisänimiä, ja osa niistä säilyi myös läpi 1600- ja 1700-luvun voimakkaan ruotsalaistamiskauden. Selvää on, että rahvaan arkikäytössä ne ovat olleet enemmän kuin kirjoissa. Tästä huolimatta ero länsisuomalaisen ja itäsuomalaisen nimikäytännön välillä on niin suuri, ettei se voi kuvastaa pelkästään kirjauseroja vaan johtuu ennen kaikkea läntisen ja itäisen Suomen kansankulttuurien välillä viimeistään keskiajalta lähtien vallinneesta erosta.<ref>Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet, uudistettu laitos vuodelta 2000, s. 16 – 17</ref>