Ero sivun ”Monacon Grand Prix 2013” versioiden välillä

Kisan alkupuoli oli erittäin yksipuolista kilvanajoa. Rosbergin ja Hamiltonin pidettyä paikkansa startissa oli selvää, että rajun rengaskulutuksen kanssa alkukaudesta tuskailleet Mercedes-autot tulisivat pitämään tiukasti kilpailun hallinnan käsissään. Rosberg johti kisaa Hamiltonin seuratessa kuin hai laivaa, perässä seurasivat Vettel ja Webber Red Bull -autoillaan. Parinkymmenen ajetun kierroksen jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua, kun Felipe Massa ajoi rajusti kaiteisiin samassa paikassa kuin lauantain harjoituksissa. Tämä tiesi turva-auton saapumista radalle, ja samalla alkoi myös varikolla tapahtua renkaidenvaihtojen merkeissä. Tässä vaiheessa suurin häviäjä oli Lewis Hamilton, joka putosi toiselta sijalta molempien Red Bull -autojen taakse neljänneksi. Tämän jälkeen kisa vasta toden teolla käynnistyi, eikä tapahtumista radalla ollut puutetta. Kisa keskeytettiinkin kertaalleen kierroksen 45 jälkeen, kun Jules Bianchin ja Pastor Maldonadon kolaroitua keskenään radan turva-aidat kärsivät vaurioita. Turva-auto puolestaan kävi toistamiseen radalla kisan loppupuolella, kun Romain Grosjean törmäsi parisenkymmentä kierrosta ennen maalia rajusti Daniel Ricciardon Toro Rosso -auton perään. Tällä ei kuitenkaan enää ollut suurta vaikutusta kisan kärjen järjestykseen, vaan Nico Rosberg voitti Monacon GP:n, aivan kute isänsä Keke 30 vuotta aiemmin. Vettel ja Webber täydensivät palkintokorokkeen kaksi muuta sijaa jättäen Hamiltonin neljänneksi. Adrian Sutil oli kisan suurin yllättäjä viidenelläviidennellä sijallaan, saksalaisen kisaan mahtui muun muassa näyttävä ohitus Fernando Alonsosta koko radan hitaimmassa kohdassa.