Ero sivun ”Nuorkauppakamari” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
markkinoivan ilmauksen neutraalimmaksi
Rivi 10:
Nuorkauppakamari on myös laajalti mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja on paikallisella tasolla mukana järjestämässä vuosittain mm. Joulupuu-keräystä, jonka kautta kerätään joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille.
 
Nuorkauppakamariin voi liittyä paikallisen nuorkauppakamariyhdistyksen kautta. Yleensä jäsenyys aloitetaan koejäsenyydellä, jossa mm. mitataan aktiivisuutta ja sopivuutta puolin ja toisin. Nuorkauppakamari ei ole kuitenkaan salaseura, vaan avoin kaikille eteenpäin elämässään pyrkiville nuorille ammattilaisille. Reilu puolet jäsenistöstä toimii johtavassa asemassa tai yrittäjinä. Yhteistä kamareiden jäsenistölle on halu aktiiviseen henkilökohtaiseen kehittymiseen sekä verkostoitumiseen.
 
Ansioituneen nuorkauppakamariuran tehneet nuorkauppakamarin jäsenet voivat saada kansainvälisen nuorkauppakamarijärjestön (JCI) ainaisjäsenyyden, eli senaattorin arvon. Senaattoreille on oma JCI Senate in Finland ry -yhdistys. Senaatin jäsenyyttä voi hakea JCI Senator -arvonimen saaneet.