Ero sivun ”Michael Collins (irlantilainen vapaustaistelija)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Dexbot (keskustelu | muokkaukset)
p Removing Link GA template (handled by wikidata)
Rivi 20:
Ison-Britannian ja Irlannin sopimuksen mukaan ennen Irlannin vapaavaltion perustamista Irlannin johtoon olisi asetettava väliaikainen hallitus. Collins nimitettiin 14. tammikuuta 1922 tämän hallituksen pääministeriksi ja hän jatkoi myös valtiovarainministerinä.<ref name="society" /><ref name="BBC" /> Väliaikaishallitusta työllisti muun muassa turvallisuus- ja virkakoneiston rakentaminen sekä tulevan perustuslain valmistelu, mutta de Valeran johtamat sopimusta vastustaneet jyrkät tasavaltalaiset pyrkivät kaikin tavoin jarruttamaan tätä työtä. Griffith arveli sisällissodan väistämätön, mutta Collins oli haluton lähtemään sotaan entisiä tovereitaan vastaan, ja viivytteli siksi voimakeinoihin turvautumista. Tämä sodan aloittamisen lykkääminen osoittautui hyödylliseksi, sillä hallitus sai siten aikaa järjestää joukkonsa. Lisäksi nopea ensi-isku olisi antanut sopimuksen vastustajille marttyyrin aseman, mutta nyt tilanne saatiin näyttämään siltä, että väliaikaishallitus pakotettiin vasten tahtoaan sotatoimiin.<ref name="BBC" /><ref name="brit" /><ref name="NFB" /> Vielä toukokuussa 1922 Collins onnistui neuvottelemaan de Valeran kanssa sopimuksen uusien vaalien järjestämisestä kesäkuun puolivälissä, mutta oppositio jatkoi häiriköintiään myös vaalien jälkeen.<ref name="society" /><ref name="NFB" /> Ison-Britannian hallitus esitti lopulta Irlannin väliaikaiselle hallitukselle uhkavaatimuksen, jossa se vaati toimia [[Dublinin oikeustalo]]n miehittäneitä IRA:n kapinallisia vastaan.<ref name="society" /> Collins antoi lopulta määräyksen oikeustalon [[Dublinin taistelu|takaisin valtaamisesta]], mikä johti sisällissodan puhkeamiseen.
 
Hieman ennen sisällissodan puhkeamista Collins antoi määräyksen järjestää sotamarsalkka [[Henry Hughes Wilson (sotamarsalkka, 1864–1922)|Henry Wilsonin]] murhasta vangittujen IRA-miesten pako englantilaisesta vankilasta. Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu.<ref name="society" />
 
Sisällissodan alettua Collins erosi 12. heinäkuuta väliaikaisen hallituksen johdosta ryhtyäkseen hallituksen joukkojen ylipäälliköksi. Hänen tilalleen pääministeriksi tuli [[W. T. Cosgrave]]. Collinsin johdolla laadittiin sotastrategia, joka osoittautui voittoisaksi, mutta hän itse ei ehtinyt nähdä voittoaan. Hän sai surmansa vihollisen väijytyksessä lähellä Béal na mBlathin kylää ollessaan tarkastuskierroksella Corkissa elokuun 22. päivän iltana.<ref name="brit" /><ref name="society" /> Tähän päivään mennessä ei tiedetä varmuudella, kuka ampui Collinsin tai mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Väijytyksessä ei saanut surmansa muita.<ref>[http://www.historylearningsite.co.uk/michael_collins.htm Michael Collins] {{en}} History Learning Site. Viitattu 2.6.2014.</ref> Collinsin kuolinuutisen kuultuaan hallitus julisti kansallisen suruajan.<ref name="NFB" /> Collinsin hautajaiset pidettiin Dublinissa 28. elokuuta ja hautajaissaattokulkue muodostui lähes viiden kilometrin mittaiseksi.<ref name="easter" />