Ero sivun ”Koiranäyttely” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
fix
sanavirheitä korjailin
Rivi 57:
* 4 = vihreä
 
Tuomari voi halutessaan antaa koirille myös laatumaininnan SA. Sen voi saada vaikka joka koira, mutta joskus sitä ei saa kukaan. Kilpailuluokan sijoitus sekä SA edellyttävät pääsyn PN (paras narttu) tai PU (paras uros) -luokkaan. Paras uros ja paras narttu kilpailuun pääsevät koirat, jotka ovat sijoittuneet kilpailuluokassa neljän parhaan joukkoon sekä saaneet mainninmaininnan sertifikaatin arvoinen (SA). PU ja PN kilpailuissa jaetaan sijoittuneille koirille sertifikaatit ja varasertifikaatit (SERT ja VASERT) sekä kansainvälisissä näyttelyissä myös kansainväliset sertifikaatit sekä vastaavat varasertifikaatit (CACIB ja VACA). Mikäli koira ei voi vastaanottaa sertifikaattia (tarkoittaa, että koira on jo valio) tai varaCACIBia (koira on jo kansainvälinen valio), palkinnot siirtyvät PU ja PN kilpailussa seuraavaksi parhaiten pärjänneelle koiralle. Mikäli kaikki sijoittuneet koirat ovat jo esimerkiksi valioita eivätkä voi ottaa sertifikaattia vastaan, kutsutaan kehään takaisin ne PU ja PN kilpailuun päässeet koirat, jotka voivat nämä palkinnot vastaanottaa. <ref name="mita" />
 
== Erilaiset näyttelyt ==
Rivi 63:
Näyttelyihin voivat osallistua koirat, jotka ovat [[Suomen Kennelliitto|Suomen Kennelliiton]] tai jonkun muun [[FCI]]:hin kuuluvan tai sen tunnustaman kenneljärjestön rekisterissä. Suomessa voimassa olevan typistyskiellon mukaisesti [[1. tammikuuta]] [[2001]] jälkeen syntyneet typistetyt koirat eivät saa osallistua näyttelyihin tai kokeisiin<ref>http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/media/typistetyt_koirat_kokeissa_ja_kilpailuissa.pdf</ref>. Näyttelyihin ei voi myöskään osallistua kivesvikaisen, vaarallisesti aggressiivisen tai antidoping-säännöksen vastainen koira <ref>http://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset/antidoping</ref>.
 
Koiranäyttelyt voivat olla kansainvälisiä näyttelyitä, joissa kilpaillaan kansainvälisestä sertistä, cacib:sta. Kansalliset näyttelyt voivat olla kaikkienrotujenkaikkien rotujen näyttelyitä, ryhmänäyttelyitä (tietylle FCI:n roturyhmälle/roturyhmille) tai jonkin rodun erikoisnäyttelyitä. Virallisten näyttelyiden lisäksi järjestetään match show -kilpailuja eli mätsäreitä, jotka ovat epävirallisia näyttelyitä eivätkä toimi Kennelliiton alaisuudessa. Niihin saavat osallistua myös sekarotuiset ja rekisteröimättömät koirat.
 
[[Voittaja-näyttely]] järjestetään kerran vuodessa Suomessa. Siellä kunkin rodun paras uros ja narttu saavat Voittaja-tittelin, esimerkiksi vuoden 2005 parhaan titteli on V-05. Lisäksi junioriluokkien voittajat, laatuarvostelulla erinomainen, saavat JV-tittelin. [[Pohjoismaiden Voittaja]] -näyttely järjestetään vuorovuosin [[Suomi|Suomessa]], [[Ruotsi]]ssa, [[Norja]]ssa ja [[Tanska]]ssa. Näiden kilpailujen voittajat saavat PMV- ja PMJV-tittelit. [[Maailman Voittaja -näyttely]] järjestetään vuosittain eri FCI-maissa, ja Suomi on toiminut isäntämaana vuosina 1998 ja 2014.