Ero sivun ”Viron kieli” versioiden välillä

Virossa on kaksi päämurretta: pohjois- ja eteläviro (jotkut tutkijat pitävät koillista rannikkomurretta, joka monessa suhteessa muistuttaa suomea, kolmantena päämurreryhmänä). Eteläviroa ja (pohjois)viroa on usein pidetty kahtena eri kielenä. Pohjoisen ja etelän välillä on kulkenut vanha syvä heimo- ja kulttuuriraja, vuoteen [[1917]] saakka myös [[Vironmaa]]n ja [[Liivinmaa]]n hallinnollinen raja. On jopa väitetty, että etelä- ja pohjoisviro eroaisivat toisistaan yhtä paljon kuin pohjoisviro ja [[suomen kieli|suomi]]. 1800-luvulle asti viron kieltä kirjoitettiinkin kahdessa muodossa, pohjoisena "”[[Tallinna]]n kielenä"kielenä” ja eteläisenä "”[[Tartto|Tarton]] kielenä"kielenä”. Vasta kansallisen heräämisen myötä, kun virolainen kansallinen identiteetti nykyisessä mielessä syntyi, pohjoinen kirjakieli syrjäytti eteläisen.

Viron kirjakieli, kuten suomenkin, syntyi [[uskonpuhdistus|uskonpuhdistuksen]] myötä [[1500-luku|1500-luvulla]]. Ensimmäiset painetut kirjat olivat [[baltiansaksalaiset|baltiansaksalaisten]] kirkonmiesten kirjoittamaa hartaus- ja kansanopetuskirjallisuutta. Äidinkielisten virolaisten kirjoittama kauno- ja tietokirjallisuus sekä vironkielinen lehdistö alkoivat kehittyä vasta 1800-luvulla. Tällöin viron kieltä alettiin voimakkaasti kehittää: [[ortografia]] uudistettiin, runsaasti uudissanoja kehitettiin, myös murteiden ja suomen kielen mallin pohjalta. [[Essiivi]]sija elvytettiin suomen essiivin mallin mukaisesti. [[1900-luku|1900-luvun]] alun kielenuudistusliike otti käyttöön myös uudissanoja, jotka oli luotu "tyhjästä"”tyhjästä”, pelkästään rakenteellisin ja esteettisin perustein (esimerkiksi ''veenma'' 'vakuuttaa'’vakuuttaa’, ''siiras'' 'vilpitön'’vilpitön’, ''relv'' 'ase'’ase’).

Pääpainottomissa tavuissa (1. tavun ulkopuolella) voi esiintyä vain lyhyitä vokaaleja ja vain vokaaleja a, e, i, u sekä (nimissä ja lainasanoissa) o. Koska ä, ö ja ü eivät esiinny jälkitavuissa, virossa ei siis ole vokaalisointua (esimerkiksi ''häda'' 'hätä'’hätä’, ''söövad'' 'syövät'’syövät’, ''töötu'' 'työtön'’työtön’). Etelämurteissa vokaalisointu kuitenkin tunnetaan.

Viron kielen [[konsonantti]]järjestelmä eroaa suomen kielen konsonantistosta selvimmin siinä suhteessa, että suomen lyhyitä [[klusiili|klusiileja]] vastaavat b-, d- ja g-kirjaimilla merkittävät äänteet eivät ole soinnillisia vaan ns. soinnittomia meedioita, pehmeämmin artikuloituvia klusiileja. Esimerkiksi viron d kuulostaa karkeasti sanoen jonkinlaiselta t:ltä tai suomen d:n ja t:n välimuodolta. P-, t- ja k-kirjaimilla taas merkitään puolipitkiä klusiileja; esimerkiksi paikannimi ''Otepää'' lausutaan melkein kuin "Otteppää"”Otteppää”.

Viron konsonanteista n, t, s ja l voivat [[liudennus|liudentua]] (palataalistua). Liudennus esiintyy yleensä (alkuperäisen) i:n tai j:n edellä, eikä sitä merkitä oikeinkirjoituksessa. Esimerkiksi ''palk'' 'hirsi'’hirsi’ (ääntyy suunnilleen "paljk"”paljk” tai "pajlk"”pajlk” (mm. genetiivimuodossa ''palgi'' näkyy vielä alkuperäinen i) ääntyy eri tavoin kuin ''palk'' 'palkka'’palkka’. — Kirjaimia [[š]] ja [[ž]] käytetään samoin kuin suomen kielessä, ensisijaisesti vierassanoissa.

Kvantiteetti- eli kestojärjestelmä on mutkikkaampi kuin suomessa: lyhyiden ja pitkien äänteiden sijasta voidaan erottaa kolme kestoastetta. Pitkät äänteet (tai tavut) voivat olla puolipitkiä tai ylipitkiä. Ylipitkä kestoaste on usein selitettävissä kielihistoriallisesti eräänlaiseksi kompensaatiopidennykseksi: se esiintyy monesti tapauksissa, joissa sanan tavuluku on vähentynyt. Ylipituutta ei merkitä oikeinkirjoituksessa näkyviin (lukuun ottamatta klusiileja, joissa puolipitkää merkitään yhdellä, ylipitkää kahdella kirjaimella), kielitieteellisissä teksteissä sen merkkinä voidaan käyttää graaviaksenttia `. Esimerkiksi sanan ''metsa'' ('metsän'’metsän’, genetiivi) ensimmäinen tavu ääntyy lyhyempänä kuin illatiivimuodossa ''metsa'' (''`metsa'') 'metsään' (alkuaan kolmitavuinen ''*metsähän'').

Viron kielen systemaattiset äänne-erot suomeen verraten selittyvät usein eräänlaiseksi kulumiseksi: suomi edustaa monesti alkuperäisempää kantaa, mutta virosta ovat esimerkiksi painottomat vokaalit tai kokonaiset tavut usein kuluneet pois (vrt. esimerkiksi ''mets'' 'metsä'’metsä’, ''terav'' 'terävä'’terävä’, ''tütred'' 'tyttäret'’tyttäret’, ''laevas'' 'laivassa'’laivassa’). Toisaalta eräitä sanansisäisiä äännerakenteita on säilynyt viron kielessä, vaikka ne suomesta (mm. assimilaation johdosta) ovat kuluneet pois (vrt. esimerkiksi ''tulnud'' 'tullut'’tullut’, ''jooksnud'' 'juossut'’juossut’, ''pannakse'' 'pannaan'’pannaan’, ''sügav'' 'syvä'’syvä’).

* ''-ne-''[[komitatiivi]]a (suom. ''vaimoineen'') ei ole, sitä vastoin on suomen ''kanssa''-[[postpositio]]n vastineesta kehittynyt ''-ga''-päätteinen komitatiivi, jolla on myös instruktiivin tehtäviä (esimerkiksi ''sinuga'' 'sinun’sinun kanssasi'kanssasi’, ''autoga'' 'autolla'’autolla’ – vertaa suomen puhekielisiin ''sinun kaa'', ''auton kaa'')

* ''-ni''-päätteinen [[terminatiivi]]sija ilmaisee, mihin asti jokin ulottuu tai jatkuu (esimerkiksi ''hommikuni'' 'aamuun’aamuun asti'asti’, ''maani'' 'maahan’maahan asti'asti’)

Viro on hieman [[analyyttinen kieli|analyyttisempi kieli]] kuin suomi. Tämä näkyy [[possessiivisuffiksi]]en lähes täydellisenä puuttumisena viron kielestä ja kysymyslauseiden aloittamisena kysymyspartikkelilla ''kas''. Esimerkiksi kysymys ''onko äiti sairas?'' on viroksi ''kas ema on haige?'' (''ema'' 'äiti’äiti, emo'emo’, ''haige'' 'sairas'’sairas’). Omistusliitteiden eli possessiivisuffiksien sijaan virossa käytetään persoonapronominien genetiivimuotoja (esimerkiksi ''sinu raamat'' 'sinun’sinun kirjasi'kirjasi’). Omistusliitteistä on tosin harvoja jäänteitä, esimerkiksi ''ealdasa'' 'iältänsä’iältänsä, iältään'iältään’.

* [[imperfekti]], jonka tunnus on muutamilla vanhoilla verbeillä -i- (''tegin'' 'tein'’tein’, ''nägid'' 'näit'’näit’, ''tulime'' 'tulimme'’tulimme’), useimmilla verbeillä ''-s'' tai ''-si-'' (''laulsin'' 'lauloin'’lauloin’, ''võtsin'' 'otin'’otin’, ''armastas'' 'rakasti'rakasti’)

* olla-verbin ja menneen ajan partisiipin avulla muodostettavat [[perfekti]] (''olen näinud'' 'olen’olen nähnyt'nähnyt’) ja [[pluskvamperfekti]] (''olite tulnud'' 'olitte’olitte tulleet'tulleet’).

* ''-ks(i)''-tunnuksinen [[konditionaali]]: ''(ma) tuleks(in)'' 'minä’minä tulisin'tulisin’

* [[imperatiivi]] (yksikön 2. persoonassa pelkkä verbin vartalo (''tule!''), muissa muodoissa tunnuksena ''-ge-/-ke-'' tai ''-gu/-ku'': ''tulge!'' 'tulkaa'’tulkaa’, ''elagu!'' 'eläköön'’eläköön’

* [[kvotatiivi]] eli [[modus obliquus]] (viroksi '’[[kaudne kõneviis]]'’), jonka päätteenä on kaikissa persoonissa ''-vat'', ilmaisee toisen käden tietoa: ''New York olevat ilus linn'' 'New’New York on (kuulemma, väittämän mukaan) kaunis kaupunki'kaupunki’.

Imperatiivimuotojen, etenkin 3. persoonan toissijaista käyttöä voidaan pitää omana moduksenaan (ns. [[jussiivi]]): ''ah mina '''tehku''' päev läbi tööd!'' 'vai’vai pitää minun tehdä ("minä”minä tehköön"tehköön”) koko päivä töitä!'’

[[Astevaihtelu]]n alkuperäisellä perussäännöllä (avotavun edellä vahva, umpitavun edellä heikko aste) ei virossa enää juuri ole merkitystä, vaan astevaihtelu on, toisin kuin suomessa, lähinnä [[morfologia|morfologinen]]. Esimerkiksi viron genetiivi on astevaihtelutapauksissa heikkoasteinen, vaikka tavu on muuttunut avoimeksi, kun loppu-n on kadonnut. Koska monet alkuperäiset taivutuspäätteet ovat ankarasti kuluneet ja äännekehitykset eriyttäneet alkuperäisiä [[astevaihtelu]]variantteja toisistaan, viron kielen taivutukselle tyypillistä on fuusion lisääntyminen: sanan vartaloa ja taivutuspäätettä on vaikea erottaa toisistaan, ja taivutusmuodot erottuvat usein toisistaan sanavartalon sisäisten äännevaihtelujen perusteella. Esimerkiksi ''siga'' 'sika'’sika’ : [[genetiivi]] ''sea'' 'sian'’sian’ : [[partitiivi]] ''siga'' 'sikaa'’sikaa’; ''taevas'' (2. kestoaste) 'taivas'’taivas’ : ''taevas'' (3. kestoaste) 'taivaassa'’taivaassa’. Toisaalta viron kielen taivutukseen on syntynyt myös [[agglutinoivat kielet|agglutinoivuutta]], eli uusia selvästi erottuvia taivutusaineksia, kuten imperfektin ''-s(i)'' ja [[monikko|monikon]] [[partitiivi]]n pääte ''-sid'' (''majasid'' 'taloja'’taloja’).