Wikipedia

Ero sivun ”Svetlana Aleksijevitš” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
litterointi
Rivi 30:
| huomioita = [[Neuvostoliiton kirjailijaliitto|Neuvostoliiton kirjailijaliiton]] jäsen 1983.
}}
 
'''Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš''' ({{k-be|Святлана Аляксандраўна Алексіевіч|Svjatlana Aljaksandrauna Aleksijevitš}}, {{k-ru|Светла́на Алекса́ндровна Алексие́вич|Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš}}; s. [[31. toukokuuta]] [[1948]] [[Ivano-Frankivsk|Stanyslaviv]] (nyk. Ivano-Frankivsk), [[Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta|Ukrainan SNT]], [[Neuvostoliitto]]) on [[Valko-Venäjä|valkovenäläinen]] toimittaja ja kirjailija.<ref name="Kto-est-Kto"/> Hänelle myönnettiin [[Nobelin kirjallisuuspalkinto]] vuonna 2015, Ruotsin akatemian perustelun mukaan "hänen moniäänisistä teoksistaan, kärsimyksen ja rohkeuden monumentista ajassamme".<ref>{{verkkoviite | Osoite = http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/literature/laureates/2015/ | Nimeke = The Nobel Prize in Literature 2015 | Sivusto = Nobelprize.org | Viitattu = 8.10.2015 | Kieli = {{en}}}}</ref>
 
Svetlana Aleksijevitš syntyi nykyään [[Ivano-Frankivsk]]ina tunnetussa kaupungissa [[Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta|Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa]] 31.toukokuuta 1948. Hänen isänsä oli valkovenäläinen sotilas ja äitinsä ukrainalainen.<ref name="Kto-est-Kto"/><ref name="guardian-8.10.2015"/> Isän sotilaspalveluksen päätyttyä perhe muutti Valko-Venäjälle. Vuonna 1965 Svetlana Aleksijevitš kävi koulunsa loppuun [[Homelin alue]]en [[Petrykau]]n piirin Kopatevitšissä. Hän työskenteli opettajana opettaen historiaa ja saksan kieltä [[Mazyr]]in piirissä. Samalla, vuodesta 1966 lähtien hän työskenteli piirikunnallisen, [[Naroulja]]ssa julkaistun ''Prypjatskaja prauda'' -lehden toimituksessa. Vuonna 1972 Svetlana Aleksijevitš valmistui [[Valko-Venäjän valtionyliopisto]]n journalismin laitokselta. Hän siirtyi [[Brest (Valko-Venäjä)|Brest]]issä julkaistavan ''Majak kommunismkommunizma'' -lehden toimitukseen. Vuodesta 1976 lähtien kansallisessa ''Neman''-aikakauslehdessä. Vuodesta 1984 lähtien Aleksijevitš on kirjoittanut freelance-pohjalta.<ref name="Kto-est-Kto"/>
 
Kirjallisen tuotantonsa hän aloitti vuonna 1975. Ensimmäinen teos valmistui vuonna 1983, mutta sitä ei julkaistu vielä kahteen vuoteen. Kirjailijaa arvosteltiin pasifismista, naturalismista ja neuvostonaisen glorifioinnista. Tuolloin nämä kirjailijaan kohdistetut syytökset olivat erittäin vakavia Neuvostoliitossa. [[Perestroika|Perestroikan]] myötä ensiteos sai erittäin laajan levityksen - yli kaksi miljoonaa kappaletta - paljolti kirjallisuuslehtien kautta.<ref name="Kto-est-Kto"/>
 
Myös myöhempien teosten julkaiseminen takkuili. Teos ''SinkovyjeTsinkovyje maltšiki'' (Sinkkipojat), joka kertoi [[Afganistanin sota|Afganistanin sodan]] rikoksista ja uhreista, aiheutti negatiivisen palauteaallon kommunistisissa ja sotilaallisissa lehdissä sekä vei kirjailijan pitkään oikeudenkäyntiin. Se päättyi vasta osin ulkomaisen, demokratiaa vaatineen lukijakunnan ja älymystön puututtua laajasti asiaan.<ref name="Kto-est-Kto"/> Huomattavaa on, että neuvostovuosien jälkeen Valko-Venäjän valtiolliset kustantamot eivät hyväksyneet hänen tuotantoaan julkaistavaksi yli kahteenkymmeneen vuoteen (vuodesta 1993 lähtien). Kaksi teosta on julkaistu sittemmin Valko-Venäjällä ainoastaan pienkustantamojen painoksina (Hronka-kirjallisuusrahasto ja Lohvinau-kustantamo),<ref name="tut.by-8.10.2015"/> jonka seurauksena monet valkovenäläiset lukijat eivät tunne kirjailijan teoksia.
 
Aleksijevitš tunnetaan presidentti [[Aljaksandr Lukašenka|Lukašenkan]] sisä- ja ulkopolitiikan arvostelijana.<ref name="Kto-est-Kto"/> Valtiollisen painostuksen seurauksena hän muutti vuonna 2000 ulkomaille ja asui runsas kymmenen vuotta [[Italia]]ssa, [[Pariisi]]ssa (Ranskassa), [[München]]issä (Saksassa) ja [[Ruotsi]]ssa. Hänet palkittiin useassa maassa. Kirjailija olikin ennen Nobel-palkintoa tunnettu uudemmasta tuotannostaan paremmin ulkomailla kuin kotimaassaan. Vuonna 2013 kirjailija palasi Valko-Venäjälle. <ref name="guardian-8.10.2015"/><ref name="Kto-est-Kto"/>
Rivi 46 ⟶ 45:
===Alkuperäiskielellä===
Teossarjassa ''Utopian äänet'' ({{k-ru|Golosa utopii}}), joka edustaa kirjailijan päätuotantoa, on julkaistu ainakin seuraavat teokset:<ref name="KolmeKertomusta"/>
* ''U voinuvoiny – ne ženskoje litso'' (1985)
* ''Poslednije svideteli'' (1985, 'Viimeiset todistajat')
* ''SinkovyjeTsinkovyje maltšiki'' (1991, 'Sinkkipojat')
* ''Zatšarovannyje smertusmertju'' (1993, 'Kuolemasta lumoutuneet')
* ''Tšernobylskaja molitva: HronkiaHronika buduštšego'' (1997)
Pitkän tauon jälkeen julkaistiin:<ref name="tut.by-8.10.2015"/><ref>[http://magazines.russ.ru/druzhba/2013/8/2a.html Светлана Алексиевич: Время second-hand. Конец красного человека] «Дружба Народов» 2013, №8: Журнальный зал в "Русский журнал", viitattu 9.10.2015, {{ru}}</ref>
* ''Vremja second-hand. Konets krasnogo tšeloveka'' (2013)
 
=== Suomennetut teokset ===
* ''Sodalla ei ole naisen kasvoja'' (''U voinuvoiny – ne ženskoje litso''). Suomentanut Robert Kolomainen. SN-kirjat 1988. ISBN 951-615-655-X
* ''Tšernobylista nousee rukous'' (''Tšernobylskaja molitva: HronkiaHronika buduštšego''). Suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Tammi 2000. ISBN 951-31-1691-3
 
== Lähteet ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Svetlana_Aleksijevitš”