Ero sivun ”Raamattu” versioiden välillä

Ensimmäinen raamatunkäännös tehtiin Egyptissä asuvia kreikkaa puhuvia juutalaisia varten noin 250 eaa. Hepreankielisen Raamatun kaikki kirjat oli käännetty kreikaksi ensimmäisen vuosisadan jaa. alussa. Muitakin, osin myös alun perin kreikankielisiä kirjoituksia käännettiinsisällytettiin kokoelmaan. Tuloksena oli ''[[Septuaginta]]'', heprealaista Raamattua laajempi kreikankielinen pyhien kirjoitusten kokoelma.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Yrjö Sariola | Nimeke=Sanan aika 2009-2010 | Selite=s. 3 | Julkaisupaikka=Hämeenlinna | Julkaisija=Kirjapaja | Vuosi=2009 | Tunniste=ISBN 9789516079304}}</ref>

Kristinuskon näkemyksen mukaan Raamattu on [[Jumala (kristinusko)|Jumalan]] ilmoitusta ja sisältää sanoman, jonka Jumala haluaa kertoa ihmiskunnalle. Jumala haluaa ilmoittaa ihmiselle itsensä ja tiettyjä asioita maapallonmaailman, [[Israel]]in ja muiden kansojen historiasta, ihmisen syntisyydestä, sekä pelastuksesta [[Jeesus|Jeesuksen]] kautta. Pelastus on tie pois kadotuksesta yhteyteen Jumalan kanssa.

Tämän vuoksi Raamatusta käytetään kristinuskossa myös nimitystä ”Jumalan sana” – se kuvaa ajatusta siitä, että Jumala on inspiroinut Raamatun eri kirjojen kirjoittajia heidän kirjoitustyössään. Tällöin voidaan puhua joko sanainspiraatiosta, jolloin Jumala on ohjannut kirjoittajien työtä yksittäisiä sanavalintoja myöten, tai asiainspiraatiosta, jolloin Jumala on näyttänyt vain ilmoittanut asiat, joista tulee kirjoittaa. Kristinuskossa Raamatun ei kuitenkaan katsota olevan samalla tavalla syntynyt suoran ilmoituksen tuloksena kuten [[Koraani]]n [[islam]]issa, sillä kristinuskon näkemyksen mukaan varsinainen ”Jumalan sana” ([[Kreikan kieli|kreik.]] ''[[Logos]]'') on [[Jeesus]] Kristus, [[Kolminaisuusoppi|Pyhän Kolminaisuuden]] toinen persoona.

Koska kristinusko on vallinnut Eurooppaa myöhäisen [[antiikki|antiikin]] ajalta [[valistusaika|valistusajalle]], Raamattu on vaikuttanut paitsi uskonnossa, sillä on ollut vaikutusta myös, usein epäsuorasti tai kietoutuneena muihin vaikutuksiin, länsimaiseen [[kulttuuri]]in, [[kieli|kieleen]], [[tiede|tieteeseen]], [[laki|lakeihin]] sekä ennen nykyaikaa myös [[luonnonfilosofia]]an ja [[maailmankuva]]an.<ref name="Lehtipuu-2">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/01_vaikutushist.html | Tekijä=Lehtipuu, Outi | Nimeke=Raamatun tutkimus ja tulkinta: Raamatun vaikutushistoriaa | Julkaisu=Yleinen teologia, eksegetiikka | Julkaisija=Helsingin yliopisto, eksegetiikan laitos | Viitattu=21.12.2009}}</ref> Raamattu on vaikuttanut merkittävällä tavalla [[ajanlasku]]un ja länsimaiseen Kristilliseenkristilliseen juhla[[kalenteri]]in. Myös monet [[sananlasku]]t ja sanonnat ovat raamatullista alkuperää. Raamatulliset teemat ovat myös varsin yleisiä [[taide|taiteessa]], kuten [[kirjallisuus|kirjallisuudessa]], [[kuvataide|kuvataiteessa]], [[musiikki|musiikissa]] ja [[elokuvat|elokuvissa]].<ref name="Lehtipuu-2"/>

Erot Vanhan testamentin kirjojen lukumäärissä johtuvat siitä, että katolisen ja ortodoksisen kirkon käyttämä Vanhan testamentin kaanon perustuu varhaiseen aleksandrialaiseen, kreikankieliseen käännökseen [[Septuaginta]]an. Siihen sisältyy myös joukko Vanhan testamentin [[apokryfiset kirjat|apokryfisiä kirjoja]]. 1500-luvulla [[Martti Luther]] halusi ottaa sen sijaan käyttöön Vanhan testamentin palestiinalaisen, hepreankielisen version, johon apokryfiset kirjat eivät sisälly. Katolisen ja ortodoksisen kirkon piirissä joistakin protestanttien keskuudessa apokryfisiksi katsotuista Raamatun teksteistä käytetään nimitystä [[deuterokanoniset kirjat]], ja näitä tekstejä käytetään mainittujen kirkkojen liturgiassa runsaasti.<ref name="Lehtipuu-4">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/02_vt_kaanon.html | Tekijä=Lehtipuu, Outi | Nimeke=Vanha testamentti: Vanhan testamentin kaanon | Julkaisu=Yleinen teologia, eksegetiikka | Julkaisija=Helsingin yliopisto, eksegetiikan laitos | Viitattu=21.12.2009}}</ref>

Seuraava luettelo sisältää Vanhan testamentin kirjojen nimet siten kuin ne kirjoitetaan Suomen [[evankelis-luterilainen kirkko|evankelis-luterilaisen kirkon]] vuonna [[1992]] käyttöön ottamassa Raamatun suomennoksessa eli [[Uusi kirkkoraamattu|Uudessa kirkkoraamatussa]]. Suluissa on kirjoista käytetyt lyhennysmerkinnät, joita käytetään viitattaessa tiettyihin Raamatun lukuihin ja jakeisiin. Historiallisiin kirjoihin kuuluvat kirjat Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Esteriin, runollisiin ja opetuskirjoihin kirjat Jobista Laulujen lauluun, loput ovat profeettakirjoja.

Uuden testamentin [[evankeliumi|evankeliumeissa]] ([[Evankeliumi Matteuksen mukaan|Matteus]], [[Evankeliumi Markuksen mukaan|Markus]], [[Evankeliumi Luukkaan mukaan|Luukas]], [[Evankeliumi Johanneksen mukaan|Johannes]]) kerrotaan, miten Jeesus eli ja opetti ja miten hänet lopulta tuomittiin, koska hän ilmoitti olevansa Jumalan poika. Evankeliumien lopussa kerrotaan hänen vihamiestensä saattaneen hänet tuomiolle ja ristinkuolemaan ja siitä, miten hänet herätettiin eloon kolme päivää kuolemansa jälkeen, jotta hän voisi ilmestyä uudestaan opetuslapsilleen ennustusten mukaan. Evankeliumeissa kerrotaan myös, miten Jeesus lähetti opetuslapsensa viemään hyvää sanomaa hänestä kaikkialle maailmaan.

Uusi testamentti kirjoitettiin noin vuosina [[50]]–[[150]].<ref name="Lehtipuu-5">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/03_ut_kaanon.html | Tekijä=Lehtipuu, Outi | Nimeke=Uusi testamentti: Uuden testamentin kaanon | Julkaisu=Yleinen teologia, eksegetiikka | Julkaisija=Helsingin yliopisto, eksegetiikan laitos | Viitattu=21.12.2009}}</ref> Se sisältää 27 kirjaa. Kirjojen kirjoittajista vanhin ja tunnetuin on [[Paavali]]. Muita kirjoittajia ei juurikaan tunneta, vaikka useat kirjat ovaton nimetty jonkinjonkun [[apostoli]]n mukaan. Uuden testamentin kirjat on kirjoitettu [[koinee|koinee-kreikaksi]].

Raamatun vanhimmat käsikirjoitukset ovat [[Kuolleenmeren kirjakääröt|Kuolleenmeren kirjakääröjen]] katkelmat. Vanhimmat niistä ovat peräisin 200- ja 100-luvuilta eaa. Raamattua alettiin kirjoittaa jo satoja vuosia aikaisemmin. Koska ne kirjoitettiin hauraalle materiaalille, [[Papyrus|papyryksellepapyrukselle]] ja [[Pergamentti|pergamentille]], kirjakääröjä jouduttiin jäljentämään useaan otteeseen.

Ammattijäljentäjät olivat äärimmäisen tarkkoja työssään, ja he kunnioittivat jäljentämiään sanoja. Jäljentäjäksi käännetty sana on so-fer’"sofer", joka viittaa laskemiseen ja muistiin merkitsemiseen. He laskivat, mikä oli Pentateukin (Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa) keskimmäinen kirjain, mikä oli kunkin kirjan keskimmäinen virke ja kuinka monta kertaa jokainen (heprealaisten) aakkosten kirjain esiintyi kaikissa Vanhan testamentin kirjoituksissa<ref>Thomas Hartwell Horne, An Introduction to the Critical Study and Knowledge of the Holy Scriptures, 1856, I osa, s. 201.</ref>. Jottei Raamatun tekstistä olisi jäänyt pois yhtäkään kirjainta, he eivät laskeneet pelkkiä sanoja, vaan myös kirjaimet. Heidän sanotaan pitäneen lukua 815 140:stä Vanhan testamentin eri kirjaimesta<ref>An Introduction to the Critical Study and Knowledge of the Holy Scriptures s. 201, 202.</ref>.

Jäljentäjät eivät saaneet kirjoittaa mitään ulkomuistista, ja heidän piti käyttää asianmukaisesti vahvistettua jäljennöstä lähtötekstinään. Kaikki uudet käsikirjoitukset piti lukea tarkkaan läpi ja virheelliset kappaleet piti tuhota<ref>Norman K. Gottwald, A Light to the Nations, 1959, s. 40</ref>.

Kun Kuolleenmeren kirjakääröt löydettiin, tutkijat pääsivät vertaamaan sitä, oliko Raamattu muuttunut satojen vuosien aikana, kun sitä oli jäljennetty ja käännetty. Eräässä tutkimuksessa tutkijat vertasivat Kuolleenmeren kirjakäärössä ollutta Jesajan kirjan 53. lukua tuhat vuotta myöhemmin valmistuneeseen masoreettiseen tekstiin. [[Jesajan kirja|Jesajan]] 53. luvun 166 sanassa on vain seitsemäntoista kyseenalaista kirjainta. Kymmenessä näistä kirjaimista on kysymys yksinomaan kirjoitustavasta, joka ei vaikuta merkitykseen. Edelleen neljä seuraavaa kirjainta ovat merkityksettömiä tyylillisiä muutoksia, kuten esimerkiksi konjunktioita. Loput kolme kirjainta muodostavat sanan ’valo’, joka on lisätty jakeeseen 11, eikä merkitys muutu suuresti. Yhdessä 166 sanaa käsittävässä luvussa on tuhannen vuoden periytymisen jälkeen vain yksi kyseenalainen sana (kolme kirjainta) – eikä tämä sana muuta olennaisesti tekstikohdan merkitystä<ref>Norman L. Geisler – William E. Nix, A General Introduction to the Bible, 1968, s. 263.</ref>.

Raamatun kirjat on jaettu edelleen lukuihin ja luvut jakeisiin. [[Suomen kieli|Suomenkielisessä]] Raamatussa on 1 189 lukua ja n. 31 166 jaetta. Nykyisin käytössä oleva jako lukuihin ja jakeisiin ei ole yhtä vanhaa perua kuin Raamatun alkutekstit, vaan on tehty vasta keskiajalla. Myöhemmin myös juutalaiset ovat omaksuneet jaon omiin kirjoituksiinsa.

Kuuluisimmat Raamatun käännöksetraamatunkäännökset ovat kreikankielinen ''[[Septuaginta]]'' (Vanha testamentti), latinankielinen ''[[Versio Vulgata]]'', [[Martti Luther|Lutherin]] saksankielinen käännös vuodelta [[1534]] sekä englanninkielinen ''[[King James Bible]]'' vuodelta [[1611]]. Ruotsiksi Uusi testamentti käännettiin vuonna [[1526]], koko Raamattu [[1541]], ja uudet käännökset [[1917]] ja [[2000]].

Bibliasta tehtiin uusi [[Henricus Florinus|Henricus Florinuksen]] toimittama painos vuosina [[1683]] (UT) ja [[1685]] (VT). Syynä uuteen painokseen olivat sekä kieliasun tarkistaminen että pienikokoisemman ja halvemman version tarpeellisuus. Kolmas [[Anders Lizelius|Anders Lizeliuksen]] toimittama painos valmistui vuonna [[1758]], ja neljäs painos vuonna [[1776]]. Tämä vuoden 1776 uudistettu versio oli merkittävin vuoden 1642 alkuperäisen käännöksen jälkeen. Siitä otettiin useita painoksia, ja se levisi koko maahan ja tavallisiinkin koteihin. Näin se lopulta täytti jo alkuperäiselle käännökselle asetetut uskonpuhdistuksen mukaiset tavoitteet Raamatun saamisesta kaikkien ulottuville. Biblian versiota, johon on lisätty Lutherin kirjoittamat esipuheet kullekin luvulle, koko Raamatulle sekä aakkoselliset selitykset ja mittayksiköt, kutsutaan ''Rekisteriraamatuksi''. Rekisterin on koonnut luultavasti toimittaja Lizelius. Esipuheet eivät ole kaikilta osin oikeat, ja niissä on luterilainen puhdasoppisuuden ajan henki.<ref name="Nuorteva"/>

Nykyisin käytössä oleva käännös, niin sanottu [[Uusi kirkkoraamattu]], hyväksyttiin ja otettiin käyttöön vuonna [[1992]]. Kirkolliskokouksen asettama raamatunkäännöskomitea aloitti käännöstyön vuonna [[1973]]. Komitean jäseninä oli myös edustajia Suomen ortodoksestaortodoksisesta kirkosta ja vapaista suunnista. Katolinen kirkko osallistui komitean toimintaan antamalla palautetta.

* [[Jumalan Kansan Raamattu]] (Uuras Saarnivaaran käännös), ([[1992]])

* [[Uuden maailman käännös]] ([[Jehovan todistajat|Jehovan todistajien]] käännös, [[1995]])

* [[Westcott-HortWestcottin ja Hortin laitos]]

Raamatun kirjat ovat vaikuttaneet moniin kirjallisuuden alueisiin. [[Evankeliumit]] sisältävät paljon dialogeja, [[Apostolien teot]] sisältävät kertovaa runoutta, [[Psalmit]] ja [[Laulujen laulu]] ovat vaikuttaneet voimakkaasti [[lyriikka]]an. Raamatun vaikutus näkyy selvästi länsimaisen kaunokirjallisuuden suurissa teoksissa, kuten [[Dante Alighieri]]n ''[[Jumalainen näytelmä|Jumalaisessa näytelmässä]]''.<ref>Hakulinen, Kivelä, Nummi, Parko, Ranta, Tani: Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus 3 (Porvoo 2001); http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/print2.html</ref>

Eri aikoina on ongelmia herättänyt se, missä määrin Raamattu on jumalallinen ja missä määrin inhimillinen. Epäilyiden taustalla ovat [[Raamatun ristiriidat]] ja virheet. Monet kristityt katsovat, että Raamattu sisältää toteutuneita [[profetia|profetioita]] ja ihmeitä, ja että myös tämä puhuu sen jumalallisen alkuperän puolesta. Tämän näkemyksen vastustajat katsovat, että ihmeitä ei tapahdu, ja että selityksiä tulee siksi etsiä muualta. Muun muassa [[C. S. Lewis]], [[Norman Geisler]], [[William Lane Craig]] ja muut kristilliset [[apologetiikka|apologeetikot]] ovat esittäneet, että ihmeet ovat mahdollisia ja uskottavia. Vastustajat viittaavat usein [[David Hume]]n ja [[Baruch Spinoza]]n argumentteihin tai lähestyvät kysymystä [[deismi|deistisesti]].

[[Protestanttisuus|Protestantit]] seuraavat [[Martti Luther|Lutherin]] muotoilemaa [[sola scriptura]] (”yksin kirjoituksista”) -oppia, ja uskovat, että uskon, uskonnonharjoittamisen ja raamatuntulkinnan ylin ohje on yksin Raamattu. Perimätieto kuljettaa ainoastaan asioita, jotka ovat peräisin Raamatusta, joten se ei ole itsessään auktoriteetin lähde. Koska oppi perustuu ainoastaan Raamattuun, se on aina avoin ja altis uudelleentulkitsemiselle. Tästä on seurannut joskus jopa perustavanlaatuisimpien oppien uudelleenarviointia, johtaen jopa Raamatun auktoriteetin, opillisen erehtymättömyyden sekä historiallisen ja faktuaalisen virheettömyyden itsensä kyseenalaistamiseen. Tulkinnat vaihtelevat kuitenkin suuntauksesta riippuen.

Raamattu on teologian lähde vain välineellisessä mielessä, sillä teologian olemassaolo ei johdu siitä. Jos johtuisi, se merkitsisi Raamatun jumalallistamista. Jumala on olemisen prinsiippinä teologian ensimmäinen syy, perusta, alku ja loppu. Teologi [[Johann Andreas Quenstedt]] ilmaisi asian siten, että on tehtävä ero sen välillä, joka ilmoittaa totuuden, eli JumalaJumalan, ja totuuden, joka on ilmoitettu, eli Raamatun. Teologian olemassaolo johtuu Jumalasta, ja Raamatusta käsin tämä teologia tunnetaan ja ymmärretään. Niinpä Raamattu on ainoastaan ohje, jonka avulla arvioidaan opillisia kysymyksiä.<ref name="Preus"/>

Seka fundamentalistit että evankelikaaliset tahot uskovat Raamatun erehtymättömyyteen, mutta Raamatun kirjaimellinen tulkinta on johtanut siihen, että jotkut fundamentalistisemmat tahot ovat hylänneet jotkut tieteen teoriat, kuten [[evoluutio]]-teorian, ja suosineet sen sijaan [[kreationismi]]a. Evankelikaaliset tahot puolestaan pyrkivät yleensä välttämään sellaisia Raamatun kirjaimellisia tulkintoja, jotka johtaisivat suuriin ristiriitoihin yleisesti tunnustettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. He eivät katso, että Raamatun kirjoittajat olisivat tehneet virheitä, mutta sen sijaan suosivat erilaisia Raamatun kirjalliseen ilmaisuun liittyviä teorioita, kuten kirjoitusten osittaista vertauskuvallisuutta, jotka tekevät mahdolliseksi hyväksyä sekä inhimillisen tiedon määrän kasvunkasvu että kirjoitusten jumalallisenjumalallinen alkuperänalkuperä.

Päälinjan protestanttisuus, johon kuuluvat muun muassa jotkinjotkut [[luterilaiset]], [[metodistit]], [[presbyteerit]] ja [[anglikaanit]], ei opeta Raamatun erehtymättömyyttä samalla tavalla kuin konservatiivisemmat suuntaukset. Kaikkien näiden suuntausten oppiin kuuluu virallisesti kirjoitusten auktoriteetti, mutta ne tulkitsevat sitä hyvin monella eri tavalla, jokamikä mahdollistaa hyvin monenlaiset opetukset evankelikaalisuudesta skeptisyyteen. Ei ole täysin epätavallista, että näissä suuntauksissa kirjoitusten katsotaan sisältävän myös virheitä, tai hyvin aikaan, kulttuuriin tai kirjoitustilanteeseen sidonnaisia opetuksia. Tämä on näkynyt erityisesti [[naispappeus|naispappeuteen]], [[abortti]]in ja [[homoseksuaalisuus|homoseksuaalisuuteen]] liittyvissä kysymyksissä. Suuntausten edustajat katsovat usein, että Raamatun ilmoituksessa on kyse kokonaisuuksista, ihmisen jumalasuhteen ja moraalin ylimmistä ohjeista, eikä sen totuus riipu jokaisen pienen yksityiskohdan totuudesta. Liberaalimmat tahot katsovat, että Raamattu on erehtyväisten ihmisten omasta rajoittuneesta näkökulmastaan kirjoittamaa todistusta Jumalasta ja omasta uskonnollisesta kokemuksestaan. Siksi he eivät katso, että Raamattu olisi erehtymätön.

Edellä mainituista seikoista johtuen liberaalin ja konservatiivisen raamattunäkemyksen kannattajien välillä on ollut kiistoja Raamatun tulkitsemisesta. Suomessakin raamatuntutkijat ovat kiistelleet muun muassa siitä, tulisiko Raamattua pitää Jumalan sanana vai ei.<ref name="Eskola">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.teolinst.fi/kulmakivi/kulm04_6/s08.pdf | Nimeke=Kirkon uusi irtiotto Raamatusta | Tekijä=Eskola, Timo | Tiedostomuoto=pdf | Selite= | Julkaisu=Kulmakivi | Ajankohta= | Julkaisupaikka= | Julkaisija=Suomen teologinen instituutti | Viitattu=19.4.2008 }}</ref> Teologian tohtori [[Reijo Arkkila]]n mukaan varsinainen myrsky suomalaisessa raamattukeskustelussa syntyi vuoden 1985 alussa. Sen lähtökohta oli [[Heikki Räisänen|Heikki Räisäsen]] marraskuussa 1984 ''HufvustadbladetissaHufvudstadsbladetissa'' julkaistu haastattelu, jossa Räisänen esitti väitteensä Raamatun ja Jeesuksen erehdyksistä vaatien kirkkoa tekemään johtopäätöksensä tieteen tuloksista ja lakkaamanlakkaamaan puhumasta Raamatusta Jumalan sanana.<ref name="teolinst.fi/19.4.2008">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.teolinst.fi/luennot/files/ra041007.html | Nimeke=Miten STI:n teologinen yhteistoiminta-asiakirja syntyi? | Tekijä=Arkkila, Reijo | Tiedostomuoto=html | Selite= | Julkaisu= | Ajankohta= | Julkaisupaikka= | Julkaisija=Suomen teologinen instituutti | Viitattu=19.4.2008 | Kieli=suomi }}</ref> [[Timo Eskola]]n mukaan [[evankelinen liike]] reagoi tähän myrskyyn kannanotolla ''Elävä ja voimallinen sana''. Sen mukaan tieteellinen tutkimus ei voi esittää väitteitä Raamatun ilmoitusluonteesta sortumatta itse uskonnollisiin väitteisiin.<ref name="Eskola"/> Asiasta käytyyn keskusteluun osallistui muun muassa professori [[Jukka Thurén]].<ref name="teolinst.fi/19.4.2008"/>

Nykyään esimerkiksi evankelisluterilaista uskoa opettavissa oppikirjoissa voidaan todeta, että Raamatun tekstit sisältävät keskinäisiä ristiriitoja. [[Fundamentalismi|Fundamentalistisen]] raamatuntulkinnan edustajat sen sijaan kiistävät ristiriitojen olemassaolon ja pyrkivät selittämään ristiriitaiseksiristiriitaisiksi katsotut kohdat keskenään yhteensopiviksi.