Ero sivun ”Temppeli (mormonismi)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 27:
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko on viime vuosina profiloitunut voimakkaan temppelien rakentamisohjelman toimeenpanijana. Pitkään kirkko rakennutti vain muutamia temppeleitä. Vielä vuonna [[1980]] temppeleitä oli vain 19, joista kuusi sijaitsi kirkon keskuspaikkana tunnetussa [[Utah]]issa. MAP-kirkon teologia korosti ennen muuta temppelien ja niissä suoritettavien rituaalien pyhyyttä. Katsottiin, että temppelien pyhyys korostuu siten, että niitä on maailmassa vain muutama, ja että niihin pääseminen ei ole helppoa. Temppelimatkat olivat usein kalliita, ja ne kestivät pitkään. Tämän takia ne saivat eräänlaisen pyhiinvaelluksen leiman, ja niihin valmistauduttiin pitkään sekä hengellisesti että taloudellisesti. Temppelissä käynti oli monelle ainutkertainen tilaisuus elämässä.
 
Profeetta Gordon B. Hinckleyn aikana temppelien merkitystä alettiin osittain arvioida uudelleen. Entisen, temppelien erityistä pyhyyttä korostavan ajatuksen rinnalle on noussut ajatus temppeleistä MAP-kirkon jäsenten hengellisen uudistuksen tyyssijana, evankeliumin ymmärryksen syventäjänä ja voimanlähteenä. Samalla on alettu korostaa sitä, että temppeliin pääsy on jokaisen arvollisen kirkon jäsenen erityinen oikeus, johon hänellä tulisi olla oikeus ja mahdollisuus toistuvasti, ei vain kerran pari elämässään. Tämän mahdollistamiseksi MAP-kirkko on aloittanut presidentti Hinckleyn aikana ennennäkemättömän temppelien rakennusohjelman. Syyskuussa 20142015 kirkolla on 143148 toiminnassa olevaa temppeliä, viisitoistakaksitoista on rakenteilla ja kahdentoistakolmentoista rakentamisesta on ilmoitettu. Samalla temppelit ovat muuttuneet aikaisempaa pienemmiksi ja vaatimattomammiksi.
 
===Temppelien merkitys===