Ero sivun ”Bark at the Moon” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p siistiminen, typos fixed: myöskin → myös (2), alunp → alun p, viimeksimai → viimeksi mai, heavy metal-yhtye → heavy metal -yhtye using AWB |
p Bot: Parsoid bug phab:T107675 |
||
Rivi 38:
Jake E. Lee puolestaan kertoi vuonna [[2014]] haastattelussa, että Osbournen managerivaimo [[Sharon Osbourne]] on kiristänyt häntä, sillä nauhoitettuaan jo kitaraosuudet Lee sai eteensä sopimuspaperin, jossa hän luovuttaa kaikki materiaalioikeudet Osbournelle. Leen mukaan hän olisi muuten saanut potkut ja Osbourne olisi ottanut toisen kitaristin, joka nauhoittaisi nuotilleen Leen jo valmiit osuudet uudelleen. Raskaan oikeusprosessin pelossa Lee allekirjoitti sopimuksen.<ref>{{Verkkoviite|osoite = http://loudwire.com/jake-e-lee-claims-denied-songwriting-credit-ozzy-osbourne-bark-at-the-moon/|nimeke = Jake E. Leen haastattelu Loudwire-sivustolla| julkaisija = Loudwire.com|Kieli ={{en}}}}</ref> Ozzy Osbourne vitsaili albumin julkaisun jälkeisessä haastattelussa kirjoittaneensa kappaleet "pianon avulla käyttäen vain yhtä sormea".<ref name=":2" /><ref name=":1" /> Hän on tosin myöhemmin julkisesti kertonut kirjoittaneensa "Bark at the Moon"-kappaleen yhdessä Jake E. Leen kanssa.<ref>The Ozzman Cometh-albumin kansilehti, Ozzy Osbourne, 1997</ref>
Albumin nimikappale "Bark at the Moon" on nopeatempoinen, kulkien Leen suoraviivaisen riffin myötä. Se on kenties albumin tunnetuin kappale ja Osbourne esittää sitä vielä tänäkin päivänä konserteissaan. Kappaleen nimi tulee Osbournen käyttämästä sanonnasta "eat shit and bark at the moon". Sen lyriikoiden inspiraationa ovat olleet kauhuelokuvat ja niihin liittyvät stereotypiat.<ref name=":2" />
"Centre of Eternity", joka on albumin Euroopan painoksessa nimellä "Forever", on nopeatempoinen kappale joka käsittelee filosofisesti aikaa ja ihmisen olemassaoloa ikuisuudessa. Kappaleen alussa on munkkien gregoriaanisesta laulusta vaikutteita ottava ja kirkonkelloja käyttävä intro, jossa myös Aireyn kosketinsoittimet ovat vahvasti esillä. Alkuperäiseltä nimeltään kappale oli "Journey to the Centre of Eternity".<ref name=":2" /><ref name=":1" />
Rivi 48:
Albumin toisena singlenä julkaistu "So Tired" on jousisovitusta ja pianoa hyödyntävä balladi, aiheeltaan suora rakkauslaulu. Pohjois-Amerikan painokselta alun perin löytyvä "Slow Down" on albumin kaupallisinta materiaalia melodiansa ja kosketinsoitinosuuksien myötä. Kappaleeseen on vaikuttanut inspiraationa The Beatles-yhtyeen samanniminen kappale.<ref name=":2" />
== Albumin julkaisu ja kiertue ==
Rivi 57:
Albumin nauhoitusten jälkeen Tommy Aldridge erotettiin yhtyeestä. Osbourne oli pettynyt Aldridgen työskentelyyn studiossa ja hänen tilalleen otettiin amerikkalainen rumpali [[Carmine Appice]], joka oli soittanut mm. [[Vanilla Fudge]]-yhtyeessä sekä [[Rod Stewart]]in kanssa. Appice esiintyy nimikappaleen promovideolla. Appice oli kuitenkin lähes Osbournen veroinen julkisuuden henkilö ja tähtistatuksen omaava muusikko, ja Osbournen mielestä tämä sai liikaa huomiota mediassa.<ref name=":0" /><ref name=":1" /> Näin ollen keväällä 1984 Appice sai lähteä ja Tommy Aldridge palasi rumpujen taakse kesken Yhdysvaltain kiertuetta.<ref name=":1" />
''Bark at the Moon'' -albumi aiheutti myös kohua. [[Kanada]]lainen nuorukainen puukotti [[Halifax (Kanada)|Halifaxissa]] uudenvuoden aattona 1983 erästä naista ja tämän kahta poikaa. Nuorukaisen ystävän kerrotaan sanoneen, että ”joka kerta kun hän kuuli sen biisin ("Bark at the Moon"), hänelle tuli omituinen olo. Hän sanoi, että kun hän uudenvuoden aattona kuuli sen, hän lähti ulos puukottamaan jotakuta.”<ref>Joel McIver: ''Sabbath Bloody Sabbath'', s. 194. Like, 2007.</ref>
|