Ero sivun ”Bark at the Moon” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
SeeggeAWBBot (keskustelu | muokkaukset)
p siistiminen, typos fixed: myöskin → myös (2), alunp → alun p, viimeksimai → viimeksi mai, heavy metal-yhtye → heavy metal -yhtye using AWB
Dexbot (keskustelu | muokkaukset)
p Bot: Parsoid bug phab:T107675
Rivi 38:
Jake E. Lee puolestaan kertoi vuonna [[2014]] haastattelussa, että Osbournen managerivaimo [[Sharon Osbourne]] on kiristänyt häntä, sillä nauhoitettuaan jo kitaraosuudet Lee sai eteensä sopimuspaperin, jossa hän luovuttaa kaikki materiaalioikeudet Osbournelle. Leen mukaan hän olisi muuten saanut potkut ja Osbourne olisi ottanut toisen kitaristin, joka nauhoittaisi nuotilleen Leen jo valmiit osuudet uudelleen. Raskaan oikeusprosessin pelossa Lee allekirjoitti sopimuksen.<ref>{{Verkkoviite|osoite = http://loudwire.com/jake-e-lee-claims-denied-songwriting-credit-ozzy-osbourne-bark-at-the-moon/|nimeke = Jake E. Leen haastattelu Loudwire-sivustolla| julkaisija = Loudwire.com|Kieli ={{en}}}}</ref> Ozzy Osbourne vitsaili albumin julkaisun jälkeisessä haastattelussa kirjoittaneensa kappaleet "pianon avulla käyttäen vain yhtä sormea".<ref name=":2" /><ref name=":1" /> Hän on tosin myöhemmin julkisesti kertonut kirjoittaneensa "Bark at the Moon"-kappaleen yhdessä Jake E. Leen kanssa.<ref>The Ozzman Cometh-albumin kansilehti, Ozzy Osbourne, 1997</ref>
 
<nowiki> </nowiki>Albumin varsinaiset nauhoitukset aloitettiin elokuussa 1983 Ridge Farm-studioilla Englannissa ja ne kestivät lokakuun alkuun saakka. Tuottajana toimi edellisilläkin Osbournen albumeilla mukana ollut Max Norman yhdessä Daisleyn ja Osbournen kanssa. Orkesteriosuudet nauhoitettiin Abbey Road-studioilla Lontoossa sovittaja Louis Clarkin johdolla. Daisleyn mukaan albumin tekoa viivästyttivät Tommy Aldridgen rumpuosuuksien hidas edistyminen.<ref name=":1" /> Vaikkakin Aldridge oli liverumpalina maailman eliittiä, oli hänen studiotyöskentelynsä kuitenkin vaivalloisempaa ja tämä myös johti hänen erottamiseensa sessioiden jälkeen.<ref name=":1" /> Nauhoitusten jälkeen Norman ja Daisley yrittivät miksata materiaalia julkaisukelpoiseksi, mutta kireän aikataulun vuoksi tulokset jäivät keskeneräisiksi ja Osbourne ei hyväksynyt miksausta.<ref name=":1" /> Lopullisen miksauksen teki [[Tony Bongiovi]].
 
Albumin nimikappale "Bark at the Moon" on nopeatempoinen, kulkien Leen suoraviivaisen riffin myötä. Se on kenties albumin tunnetuin kappale ja Osbourne esittää sitä vielä tänäkin päivänä konserteissaan. Kappaleen nimi tulee Osbournen käyttämästä sanonnasta "eat shit and bark at the moon". Sen lyriikoiden inspiraationa ovat olleet kauhuelokuvat ja niihin liittyvät stereotypiat.<ref name=":2" />
 
<nowiki> </nowiki>"You're No Different" on kosketinsoitinvoittoinen balladi ja sen aiheena on lehdistön tuonaikainen kriittinen ja tuomitseva suhtautuminen Osbourneen. "Now You See It (Now You Don't)" puolestaan käsittelee seksin harrastamista, minkä voi huomata kappaleen lopun ääntelyefekteistä. Jake E. Leen rokkaavan riffin myötä kulkeva "Rock 'N' Roll Rebel"-kappaleen aiheena ovat saatananpalvonta-syytökset, joita Osbourne joutui kuulemaan useasti.<ref name=":2" />
 
"Centre of Eternity", joka on albumin Euroopan painoksessa nimellä "Forever", on nopeatempoinen kappale joka käsittelee filosofisesti aikaa ja ihmisen olemassaoloa ikuisuudessa. Kappaleen alussa on munkkien gregoriaanisesta laulusta vaikutteita ottava ja kirkonkelloja käyttävä intro, jossa myös Aireyn kosketinsoittimet ovat vahvasti esillä. Alkuperäiseltä nimeltään kappale oli "Journey to the Centre of Eternity".<ref name=":2" /><ref name=":1" />
Rivi 48:
Albumin toisena singlenä julkaistu "So Tired" on jousisovitusta ja pianoa hyödyntävä balladi, aiheeltaan suora rakkauslaulu. Pohjois-Amerikan painokselta alun perin löytyvä "Slow Down" on albumin kaupallisinta materiaalia melodiansa ja kosketinsoitinosuuksien myötä. Kappaleeseen on vaikuttanut inspiraationa The Beatles-yhtyeen samanniminen kappale.<ref name=":2" />
 
<nowiki> </nowiki>"Waiting for Darkness" on hämärätunnelmallinen, progressiivisempi kappale jossa käytetään myös jousisektiota. Lyriikat käsittelevät järjestäytyneisiin uskontoihin liittyvää tekopyhyyttä ja rikollisuutta. Euroopan painokselta löytyvä "Spiders" on myös hämärätunnelmallisempi, blues-henkinen kappale, joka nimensä mukaisesti kertoo hämähäkeistä. Bob Daisleyn mukaan Tommy Aldridgen olisi kuulunut saada krediitti kappaleesta, sillä se rakennettiin hänen kehittelemänsä rumpukompin ympärille.<ref name=":2" /><ref name=":1" />
 
<nowiki> </nowiki>Albumin sessioissa nauhoitettiin lisäksi singleiltä ja albumin remasteroidulta painokselta löytyvä, kaksimielisesti nimetty "One Up the B-side". Myös Jake E. Leen "The Rapture"-nimistä sävellystä harjoiteltiin, mutta Osbourne ei löytänyt siihen sopivaa laulumelodiaa.<ref name=":0" />
 
== Albumin julkaisu ja kiertue ==
Rivi 57:
Albumin nauhoitusten jälkeen Tommy Aldridge erotettiin yhtyeestä. Osbourne oli pettynyt Aldridgen työskentelyyn studiossa ja hänen tilalleen otettiin amerikkalainen rumpali [[Carmine Appice]], joka oli soittanut mm. [[Vanilla Fudge]]-yhtyeessä sekä [[Rod Stewart]]in kanssa. Appice esiintyy nimikappaleen promovideolla. Appice oli kuitenkin lähes Osbournen veroinen julkisuuden henkilö ja tähtistatuksen omaava muusikko, ja Osbournen mielestä tämä sai liikaa huomiota mediassa.<ref name=":0" /><ref name=":1" /> Näin ollen keväällä 1984 Appice sai lähteä ja Tommy Aldridge palasi rumpujen taakse kesken Yhdysvaltain kiertuetta.<ref name=":1" />
 
<nowiki> </nowiki>Yhtye oli aloittanut syksyllä 1983 Euroopan kiertueen ja uudelta albumilta settiin tulivat nimikappale, "Rock 'N' Roll Rebel", "Centre of Eternity" sekä joksikin aikaa "So Tired". Vuoden [[1984]] puolella yhtye siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja mukaan kiertueelle liittyi kovassa nousussa ollut uuden aallon heavy metal -yhtye [[Mötley Crüe|Mötley Crue]]. Sen jäsenet tunnettiin rankoista elämäntavoistaan ja tempauksista eikä Osbourne halunnut jäädä toiseksi. Manageri Sharon Osbournen tullessa mukaan kiertueelle meno rauhoittui ja Mötley Cruen jäsenet nimesivätkin kiertueen "No Fun 1984"-kiertueeksi.<ref name=":1" /> Maaliskuussa [[Salt Lake City]]n konsertti kuvattiin ja nauhoitettiin ja se julkaistiin videona myöhemmin. Konsertissa nauhoitettuja kappaleita julkaistiin myös single-levyillä. Kesällä 1984 yhtye esiintyi [[Japani]]ssa ja syksyllä 1984 [[Donington Park|Doningtonin]] [[Monsters of Rock]]-festivaaleilla. Kiertue huipentui tammikuussa [[1985]] [[Rock in Rio]]-festivaaleille [[Brasilia]]an ja nämä konsertit jäivät Tommy Aldridgen ja Don Aireyn viimeisiksi Osbournen riveissä. ''Bark at the Moon''-albumi möi lopulta kolminkertaista platinaa Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa hopealevyn verran, eli yli 60 000 kappaletta.
 
''Bark at the Moon'' -albumi aiheutti myös kohua. [[Kanada]]lainen nuorukainen puukotti [[Halifax (Kanada)|Halifaxissa]] uudenvuoden aattona 1983 erästä naista ja tämän kahta poikaa. Nuorukaisen ystävän kerrotaan sanoneen, että ”joka kerta kun hän kuuli sen biisin ("Bark at the Moon"), hänelle tuli omituinen olo. Hän sanoi, että kun hän uudenvuoden aattona kuuli sen, hän lähti ulos puukottamaan jotakuta.”<ref>Joel McIver: ''Sabbath Bloody Sabbath'', s. 194. Like, 2007.</ref>