Ero sivun ”Mustalainen (rautatieliikenne)” versioiden välillä

Tyypillisimmin liikettä käytettiin vuosina 1910–1971 [[Honkataipaleen rata|Honkataipaleen tukkiradalla]]. Siellä liike toteutettiin näin: kun kuorma saavutti tietyn kohdan radasta, veturi vihelsi sovitulla tavalla ja Taipaleenlahden [[vaihdemies]] käänsi sivuraiteen vaihteen. Nyt [[lämmittäjä]] avasi veturin ja tukkivaunuletkan välisen [[kytkin (rautatietekniikka)|kytkimen]], veturi kiihdytti nopeutensa kaksinkertaiseksi ja livahti sivuraiteelle, jonka jälkeen vaihde käännettiin taas suoralle raiteelle. Perimmäisessä vaunussa ollut [[jarrumies]] hidasti letkan menoa varoen, ja kun se oli ohittanut vaihteen, veturi palasi letkan taakse pääraiteelle; jarrumies ja lämmittäjä kytkivät nyt maassa valmiina odottaneen vaijerin viimeiseen vaunuun ja veturiin. Nyt veturi saattoi laskea letkan varoen veteen, jossa se tyhjeni itsestään.

Viimeisenkin vaunun tyhjettyä vaijeri irrotettiin sivulla olleesta pylpyrästä ja veturi kiskoi sen avulla vaunuletkan riittävän ylös. Jarrumies lukitsi vaunujen jarrut; vaijeri irrotettiin ja heitettiin veturin oikeassa kyljessä olevalle ulokkeelle joka ohjasi sen sivuun. Kiinniajo oli helppoa ja nyt juna palasi taas [[Kuolimojärvi|Kuolimojärvelle]]; siellä tehtiin taas mustalainen: vaihdemies käänsi merkkivihellyksestä vaihteen, ja veturi irtautui omia aikojaan rullaavasta letkasta. Kun veturi oli ohittanut vaihteen, se käännettiin taas ja jarrumies ohjaili irrallisen letkan tyhjälle raiteelle. Siellä se pysähtyi, huollettiin ja varustettiin taas vinssivaijerilla ja lähti hakemaan uutta kuormaa järvestä. Veturi meni uuden ylöshinatun letkan eteen, puitettiin ja vesitettiin – ja näin päivä jatkui. Honkataipaleen veturia tasan puoli vuosisataa (1921–1971) ajaneesta veturinkuljettaja Armas Pöntisestä tuli mustalaistekniikan lyömätön mestari: kukaan muu kuljettaja ei tehnyt sitä niin usein kuin hän.

Liike jäi hetkeksi pois käytöstä kun höyryveturista luovuttiin; dieselveturin vaihteisto ei olisi kestänyt moista käyttöä, joten tekniikkaa muutettiin; alunperinalun perin dieselveturi työnsi täyden letkan Taipaleenlahdelle, jossa lasku ja nosto tehtiin erillisellä vinssillä; takaisin letkka tuotiin vetämällä. Menettely osoittautui nopeasti liian hankalaksi, joten siitä luovuttiin. Sivuraidetta jatkettiin niin että vaunuroikka saattoi irrallaan ohittaa dieselveturin. Vinssi poistettiin ja korvattiin alkuperäisen kaltaisella vaijerijärjestelmällä. Paluusuunnassa meneteltiin jatkossa aivan samoin kuin höyryveturiaikana: tyhjä vaunuletka sai rullata irrallaan paluuraiteelle ja veturi ajoi kiinni uuteen lastattuun letkaan.