Ero sivun ”Marin kieli” versioiden välillä

Ensimmäinen tunnettu marinkielellä kirjoitettu kaunokirjallinen teos on tuntemattomaksi jääneen tekijän vuonna 1767 Kazanissa tsaarin vierailun kunniaksi kirjoittama tervehdysruno.<ref> {{Kirjaviite| Tekijä = Domokos, Péter | Nimike = Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta | Vuosi = 1983 | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Sivu = 47 | Tunniste = ISBN 951-717-305-9}}</ref> Varsinaisesta marinkielisestä kaunokirjallisuudesta voidaan puhua kuitenkin vasta 1900-luvulta alkaen. Marilaisen kirjallisuuden klassinen kausi ajoittuu 1900-luvun alusta ja 1930-luvun loppuun, jolloin marinkielinen älymystö tuhottiin käytännössä viimeiseen mieheen ja naiseen Stalinin puhdistuksissa. Klassisen kauden kirjailijasukupolvi aloitti julkaisutoimintansa keisarikunnan kahtena viimeisenä vuosikymmenenä ilmestyneissä kirjallisissa vuosikirjoissa, ”kalentereissa”, ja dominoi marinkielistä kirjallisuutta 1930-luvun loppuun saakka. Pääosa oli syntyisin talonpoikaisperheistä ja saanut opillisen sivistyksensä opettaja- ja pappisseminaareissa.<ref> {{Kirjaviite| Tekijä = Domokos, Péter | Nimike = Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta| Vuosi = 1983 | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura| Sivut = 46–48 | Tunniste = ISBN 951-717-305-9}}</ref> Klassikoista kuuluisin on [[Sergei Tšavain]] (1888–1937). Hänen kirjallinen toimintansa ajoittui vuosiin 1905–1936 ja käsitti niin lyriikkaa, näytelmiä kuin proosaakin. Tšavainin merkkiteoksena pidetään osin omaelämänkerrallista romaania Elnet (1936), joka jäi keskeneräiseksi kirjailijan vangitsemisen johdosta. Muita klassisen polven kirjailijoita olivat muun muassa lyyrikot Nikolai Muhinin (1890–1937), V. Savi (alias Vladimir Muhin) (1888–1938), Olik Ipai (1912–1937?) ja Jivan Kirlja (1909–1937?). Monitaitoinen Šketan (alias Jakov Majorov) (1898–1937) toimi sanomalehtimiehenä ja teatteriohjaajana kirjoittaen proosaa ja humoristisia maalaisnäytelmiä, Osip Šabdarin (1898–1937) romaani Üdrimaš korno (1937) on marinkielisen kirjallisuuden klassikkoja. Sukupolven edustajia olivat myös maailmankirjallisuuden marinkielelle kääntäjä Janiš Jalkain (1909–1937?) ja vuorimarin kirjakielellä kirjoittanut prosaisti N´ikon Ignat´ev (1895–1941).<ref> {{Kirjaviite | Tekijä = Domokos, Péter | Nimike = Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta | Vuosi = 1983 | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Sivut = 48–62 | Tunniste = ISBN 951-717-305-9}}</ref> Klassisen kauden kirjailijoiden runoudessa ja proosassa kansalliset aiheet nivoutuivat usein yhteen uuden ajan aatteiden ja vilpittömän poliittisen innostuksen kanssa. Ennen 1930-lukua tämä oli suhteellisen ristiriidatonta, sillä neuvostohallinnon alkuvaiheiden kansallisuuspolitiikka loi huomattavasti keisarivaltaa paremmat edellytykset kansallisten vähemmistöjen kulttuuripyrinnöille.<ref> {{Kirjaviite | Tekijä = Domokos, Péter | Nimike = Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta | Vuosi = 1983 | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Sivut = 46–62 | Tunniste = ISBN 951-717-305-9}}</ref>