Ero sivun ”Pelagiolaisuus” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 10:
 
Pelagiolaisuus nousi esille uudelleen [[Uskonpuhdistus|reformaation]] aikana erityisesti [[Erasmus Rotterdamilainen|Erasmus Rotterdamilaisen]] opettamana, ja kristillinen [[humanismi]], vastakohtana [[fundamentalismi]]lle, nojaa pelagiolaisuuteen. Pelagiolaisuus tuotiin [[luterilaisuus|luterilaisuuteen]] [[filippistit|filippistien]] taholta, vaikka [[Martti Luther]] itse pitikin sitä ''kirottuna harhaoppina'' ja tuomitsi sen ankarasti. Oppi ihmisen teoista näkyy erityisesti [[lain kolmas käyttö|lain kolmannessa käytössä]].
 
Pelagiolaisuus ja ratkaisukristillisyys Raamatun valossa
 
Raamatussa pelagiolaisuuden vastaisia ovat erityisesti Room 5 ja 8-11, sekä Ef 1-2.
 
Pelastus yksin armosta uskon kautta ilman tekoja.
 
Raamatussa on kahta lajia vanhurskautta: uskon vanhurskaus pelastukseksi (Ef 2), mutta eri asia tekojen vanhurskaus (Jaak 2). Näiden järjestystä selittää Galatalaiskirje: pelastukseen ei mennä tekojen kautta.
 
Apt 2: mitä tekisimme --> Matt 7 emmekö tehneet? Täysin uskomattomalla saattaa olla käytössä armolahja. Vuoden 1992 Raamatunkäännös hämärtää asiaa vaikeammaksi huomata: Apt 2 lupaa Pyhän Hengen lahjaa ehkä uskomattomallekin - kasteen kautta.
 
2. Tess 2 väkevä eksytys Jumalalta itseltään. 5. Moos 13. Uskomaton kastettu saattaa toimia opettajana, joka vaatii kuuliaisuutta, mutta pelastusoppi saattaa olla väärä, eli oikea usko puuttuu.
 
Ero oikean uskon ja pelagiolaisuuden välillä saattaa näyttää hiuksenhienolta: ihmistä yritetään eksyttää lain alle esim. teettämällä uskonratkaisua. Lain alle joutunut ei näytä osaavan tulkita Raamattua Ef 2 -luvun mukaisesti, vaan tekisi monista kohdista lakia, jonka kautta luulla pelastua. Pelagiolaisuus voi siis näyttää aidolta uskolta, mutta on kristinuskon armon vastustamista - armon, joka juuri erottaa kristinuskon sanomaa muista uskonnoista.
 
[[Luokka:Antiikin kristillisyys]]