Ero sivun ”Alivaltiosihteeri (huumoriryhmä)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
SeeggeAWBBot (keskustelu | muokkaukset)
clean up, typos fixed: viikott → viikoitt (2), muunmua → muun mua using AWB
Rivi 29:
 
==Yhtye==
Alivaltiosihteeri-yhtyeen perusti neljä tamperelaista opiskelijaa vuonna 1985. Ennen Alivaltiosihteeriä yhtyeen kaksi perustajajäsentä [[Pasi Heikura]] ja [[Jyrki Liikka]] soittivat yhdessä Ankara-nimisessä yhtyeessä. Yhtyeen nimi muuttui lopulta Alivaltiosihteeriksi. Mukaan yhtyeeseen tulivat myös [[Simo Frangén]] ja [[Satu Kurvinen]]. Yhtye levytti [[Hiljaiset Levyt]] -nimiselle levy-yhtiölle, ja sen tuotanto oli huumori- ja [[parodia]]pohjaista. Yhtye esiintyi lukuisia kertoja myös televisiossa, ja keikkamyynti oli varsin hyvää. Vuonna 1990 laulaja Satu Kurvinen päätti lähteä yhtyeestä, ja tilalle tuli [[Matti Toivonen]].
 
Yhtye toimi aktiivisesti aina 1990-luvun puoleenväliin saakka. Sen jälkeen se on esiintynyt vain harvakseltaan. Yhtyeen vuosien 1986–1991 levytystuotannosta julkaistiin tammikuussa 2011 kahden cd:n kokoelma ''Valtakunnan arkisto – Kootut levytykset 1986–1991''.
 
==Radiohupailut==
Alivaltiosihteerin jäsenet tekivät samalla työryhmällä huumoriohjelmia myös tamperelaiseen [[Radio 957]] -paikallisradioon. Vuonna 1990 [[Jukka Haarma]] ehdotti Alivaltiosihteerille oman, ''Alivaltiosihteeri – Suomen virallinen ohjelma'' -nimisen viikoittaisen radio-ohjelman tekemistä toimintansa aloittavassa [[Radiomafia]]ssa. Frangén, Heikura ja Liikka lähtivät mukaan, ja ensimmäinen Alivaltiosihteeri-ohjelma esitettiin 6. kesäkuuta [[1990]].
 
Vuoden 2003 radiouudistuksen johdosta ohjelma siirtyi [[Yle Radio Suomi]] -kanavalle ja lähetysaika lauantaista sunnuntaille. Myös [[YleQ|YleQ-kanava]] lähetti ohjelmaa olemassaolonsa ajan 2003–2006. Alivaltiosihteeri on nykyään yksi vanhimmista viikoittain lähetettävistä radio-ohjelmista.
 
Vuoden 2012 alussa Alivaltiosihteeri siirtyi uudistetulle [[Yle Puhe]] -kanavalle. Samalla sen formaattia muutettiin. Aiemman viikottaisenviikoittaisen noin tunnin kestoisen kahdesti lähetetyn ohjelman sijaan uusi viikon ohjelma koostuu viidestä noin viiden minuutin mittaisesta pätkästä, jotka lähetään arkipäivisin 12.05. Perjantaina lähetetään kokoomalähetys, jossa on kaikki viikon sketsit. Aiemmin sketsien välissä soitettiin musiikkia, mutta uudistuksen myötä musiikki on korvattu kolmikon omilla mainospätkillä. ViikottaisistaViikoittaisista vakisketseistä uudistetussa Alivaltiosihteerissä on mukana alkujutustelut, Viikon virallinen [[palindromi]], Einomies Porkkakosken puhelinraportti, Viikkovisa ja ohjelman loppusketsi, jossa kerrotaan jokin asia päättyvästä ohjelmasta, rock-musiikista ja ensi viikolla vieraana olevasta Nyyssösestä, ja lopuksi kerrotaan neljä sanaleikin sisältävää vitsiä. Alivaltiosihteerin viikkovisan taustamusiikkina soi aina [[Roger Whittaker]]in viheltelykappale ”Swaggy”.
 
Alivaltiosihteeri on juhlistanut humoristisilla teemalähetyksillään ohjelman vuosipäiviä sekä sadansia ja viidensiäkymmeniä ohjelmia. Myös palindromipäivä 20.02.2002 huomioitiin. Alivaltiosihteerissä toistuvia pilailun kohteita ovat usein tavalliset ihmisryhmät. Vakioaiheita ovat suomen kielen turmelu, lääkäripalvelut ja alkoholismi. Vakituisia sketsien kehyksiä ovat uutislähetykset (muunmuassamuun muassa nimellä AVSTT:n uutiset), Radio Suomen teemaillat, suuret tulkitsijakilpailut ja tiettyyn aiheeseen tai musiikkityyliin sitoutuneet radio- ja televisiokanavat. Hyvin usein sketsissä saatetaan kuitenkin käsitellä jotain aihetta täysin asianmukaisesti, mutta aiheen sanasto korvataan jonkin toisen aiheen sanastolla. 1990-luvun alussa on tullut myös muutama ohjelma, jonka sketseissä liikuttiin ohjelmien vakituisissa äänimaisemissa, mutta ohjelmassa toimittajat kertoivat vuorotellen sanaleikkivitsejä. Vuosittain on kuultu myös muutama vuoden parhaita sketsejä sisältävä koosteohjelma. Näitä olivat myös ensimmäiset Yle Puheessa lähetetyt ohjelmat, joista yksi oli kuitenkin vain osittain sketsikooste.
 
==Television sketsisarjat==
Radion lisäksi Alivaltiosihteeri on tehnyt viihdeohjelmia myös televisioon. Televisio-ohjelmia tekemään liittyi Radiotyöryhmän lisäksi nyt myös Alivaltiosihteeri-yhtyeen laulajana tunnettu Matti Toivonen. Ensimmäinen ohjelma oli ''Alivaltiosihteeri: Suomi 75''. Se käsitteli tapahtumia Suomen itsenäisyyden ajalta. Ohjelma lähetettiin myös Montreux'n [[Kultainen ruusu]] -kilpailuun, mutta se ei menestynyt, sillä teknisestä erehdyksestä johtuen ohjelman suomen- ja englanninkieliset versiot oli ajettu päällekkäin.
 
Muita Alivaltiosihteerin televisio-ohjelmia olivat neliosainen ''Alivaltiosihteeri muistelee'' sekä kuusiosainen ''[[Alivaltiosihteeri valvoo]]''. Näiden lisäksi tehtiin vuonna 1998 myös erikoisjaksot [[Suomen itsenäisyyspäivä|itsenäisyyspäivälle]], [[joulu]]lle, [[pääsiäinen|pääsiäiselle]] ja [[vappu|vapulle]], mutta Toivonen ei ollut tällä kertaa mukana.
 
Alivaltiosihteerin televisioon tekemät sketsiohjelmat ja yhtyeen musiikkivideot ilmestyivät DVD-levyllä ''Virallinen DVD'' syksyllä 2006. Levyllä on myös [[Arto Nyberg]]in [[Yle TV1]]:lle tekemä dokumentti Alivaltiosihteeristä.