Ero sivun ”Suomen kirjallisuus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
suomenruotsista |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 20:
[[Kuva:Missale Aboense 5.jpg|thumb|180px|''[[Missale Aboense]]''.]]
[[katolinen kirkko|Katolisella]] [[keskiaika|keskiajalla]] kansanrunouden kehitys ei päättynyt, vaan loitsu-, sananlasku- ja saturunous jatkuivat edelleen. Keskiajalla suomalainen kansanrunous sai vaikutteita erityisesti [[kristinusko]]sta ja muusta [[länsimainen kulttuuri|länsimaisesta kulttuurista]].<ref name="P408">Pieni tietosanakirja s.408</ref> Muinaisia taruja välittäneiden runojen lisäksi syntyi [[balladi]]ntapaisia lauluja, kuten ''[[Elinan surma]]'', kristillisperäisiä [[legenda|legendarunoja]], kuten ''[[Piispa Henrikin surmavirsi]]'', sekä joitakin historiallisia runoelmia. Runot kehittyivät siirtyessään paikkakunnalta paikkakunnalle ja sukupolvesta sukupolveen aina siihen asti, kunnes niitä alettiin kirjoittaa ylös. Tämän vuoksi kansanrunoudessa on havaittavissa erilaisia kerrostumia, joista nuorimmat yleensä eroavat vanhemmista suuresti.
Suomalaista kansanrunoutta on säilynyt nykyaikaan vuosisatoja myöhemmin muistiin kirjoitetuissa runoissa ja loitsuissa, joita on koottu muun muassa ''[[Kalevala]]an'' ja ''[[Kanteletar|Kantelettareen]]''. Säilyneissä runoissa on hyvin keskiaikainen leima, sillä esikristilliset ja kristilliset ainekset ovat niissä monella tavalla sekoittuneet toisiinsa. Kristinuskoa edeltävän uskomusmaailman viittaavat muun muassa moninaiset [[Jumala|jumalolennot]] ja loitsut. Kristinusko on vaikuttanut puolestaan käsityksiin [[tuonela]]sta ja kuolemanjälkeisestä elämästä sekä usein esiintyviin Neitsyt Mariaa muistuttaviin äitihahmoihin.<ref name="P408"
Puhtaasti kirjallisia teoksia Suomessa on keskiajalta vain vähän. Näihin kuuluu muun muassa latinankielisiä [[virsi]]ä ja koululauluja, kuten ''[[Piae Cantiones]]'', ''[[Piispa Henrikin liturgia]]'' (noin 1290), lakikirja ''[[Codex Aboensis]]'' eli Turun käsikirja (1440-luku), [[messukirja]] ''[[Missale Aboense]]'', joka oli ensimmäinen Suomea varten painettu kirja (1488), [[kirkkokäsikirja]] ''[[Manuale Aboense]]'' (1522), piispainkronikka sekä ruotsiksi käännettyinä joukko [[pyhimys]]legendoja ynnä muita uskonnollisia kirjoituksia. Pyhimyslegendoja ja yksittäisiä [[Raamattu|Raamatun]] kirjoja ruotsinsi erityisesti 1400-luvun lopulla [[Naantalin luostari]]n munkki [[Jöns Budde]].<ref name="P408"/> Hän on suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen nimeltä tunnettu henkilö. Häntä pidetään usein myös Suomen ensimmäisenä kirjailijana, vaikka suurin osa hänen tuotoksistaan olikin käännöksiä.{{lähde}} Suomen kielellä keskiajalla kirjoitetut tekstit rajoittuvat joidenkin rukousten suomennoksiin sekä yksittäisiin sanoihin ja lauseparsiin, joita tavataan joissakin yksittäisissä asiakirjoissa.<ref name="P408"/>
Rivi 64:
Suomen Ruotsista erottamisen jälkeen kansallishenki alkoi herätä ja Suomen kirjallisuus alkoi saada omintakeisempaa muotoa ja sisältöä. [[Uppsala]]sta tullut [[uusromantiikka|uusromanttinen]] virtaus sai Turussa joukon kannattajia, niin sanotut [[Turun romantiikka|Turun romantikot]], joista useimmat ryhmittyivät ''[[Aura (kalenteri)|Aura]]''-kalenterin (1817–1818) ja ''[[Mnemosyne (lehti)|Mnemosyne]]''-lehden (1819–1823) ympärille. Ryhmän sieluna toimi [[Adolf Ivar Arwidsson|A. I. Arwidsson]], joka oli ennen kaikkea sanomalehtikirjoittaja ja historiantutkija, mutta kirjoitti myös runoja.<ref name="P411"/> Kielen tutkijoina vaikuttivat [[Gustaf Renvall]], suomalaisen sanakirjan ja kieliopin tekijä, [[Reinhold von Becker]], ''[[Turun Viikkosanomat|Turun Viikkosanomien]]'' toimittaja ja niin ikään kieliopin tekijä, sekä [[Anders Johan Sjögren|A. J. Sjögren]], tutkimusmatkailija.<ref name="P413">Pieni Tietosanakirja, s.413</ref>
Suomalaisen kansallistunteen herätys 1840-luvulla lähti etupäässä [[J. V. Snellman]]ista, joka vaikutti toimittajana, filosofina, yliopistonopettajana ja poliitikkona.<ref name="P414">Pieni Tietosanakirja s.414</ref> 1840-luvulla alkoi myös suomalainen sanomalehdistö edistyä, kun [[Viipuri]]ssa ilmestyi vuosina 1845–1847 ''[[Kanava (1845)|Kanava]]'' ja Helsingissä vuodesta 1847 ''[[Suometar]]''.
Kansallisuusaatteen seurauksena Suomen kansanrunouden keräily vilkastui, ja siihen osallistuivat muun muassa Arwidsson ja [[Carl Axel Gottlund|C. A. Gottlund]], joka toimi myös monipuolisena kirjailijana, sekä [[Zacharias Topelius]]. 1800-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä toimi myös muutamia runoilijoita, jotka taivuttelivat suomea uudenlaisiin runomittoihin. Tuotteliain heistä oli [[Jaakko Juteini]], joka käsitteli runoissaan ja suorasanaisissa teoksissaan erilaisia aiheita valistusajan hengessä. Toinen varhainen mutta tuotannoltaan suppeampi runoilija oli Kallio eli [[Samuel Gustaf Bergh]].<ref name="P413"/>
Rivi 72:
[[Elias Lönnrot]]in elämäntyö toimi suoranaisena jatkona näille pyrkimyksille. Lönnrot oli kerännyt kansanrunoja jo vuodesta 1828. ''[[Kanteletar]]'' ilmestyi vuonna 1840 ja ''[[Kalevala]]'' nykymuodossa vuonna 1849. Näihin aikoihin oli niin sanottu murteiden taistelu, joka koski varsinkin suomen kielen oikeinkirjoitusta sekä kysymystä, tulisiko kirjakielen pohjana olla [[itämurre|itä]]- vai [[länsimurre]]. Vasta Lönnrot sovitti riidan yhdistämällä kirjakieleen aineksia molemmista päämurteista.<ref name="P413"/>
Suomen ruotsinkielisen runouden ensimmäinen huippukausi ajoittui 1830–1860-lukujen väliin. Sen keskeisin henkilö oli [[Johan Ludvig Runeberg|J. L. Runeberg]]. Runebergin ympärille muodostui 1830-luvulla Helsingissä niin sanottu [[Lauantaiseura]]. Tähän piiriin kuuluivat muun muassa fyysikko ja runoilija [[Johan Jakob Nervander|J. J. Nervander]], [[estetiikka|estetiikan]] professori ja runoilija [[Fredrik Cygnaeus]], sekä Runebergin puoliso, novellien ja historiallisten kertomusten kirjoittajana tunnettu [[Fredrika Runeberg]]. Runebergin piiriä lähellä olivat myös runoilijat [[Lars Stenbäck]] ja [[Zacharias Topelius]]. Myöhemmän jälkipolven kirjailijoita, jotka henkisesti liittyivät Runebergin ja Topeliuksen aikaan, olivat muun muassa [[Emil Nervander]] ja [[Rafael Hertzberg]].<ref
Suomalainen [[romaani]]kirjallisuus sai alkunsa 1840-luvulla. Vuonna 1840 ilmestynyttä [[Fredrika Wilhelmina Carstens]]in ''Murgrönania'' pidetään ensimmäisenä Suomessa ilmestyneenä romaanina. Muita varhaisia aikalaisromaanien kirjoittajia olivat [[Wendla Randelin]] ja [[Charlotta Falkman]]. [[Historiallinen romaani|Historiallisen romaanin]] aloittaja oli Zacharias Topelius 1850-luvulla. Myös Fredrika Runeberg lukeutuu varhaisiin historiallisen romaanin kirjailijoihin: hänen esikoisromaaninsa oli kirjoitettu 1840-luvun alussa mutta ilmestyi vasta 1850-luvulla.{{lähde}}
| |||