Ero sivun ”Mieli–ruumis-ongelma” versioiden välillä

Behaviorismi hallitsi mielenfilosofiaa suuren osan 1900-lukua, erityisesti sen ensimmäisellä puoliskolla.<ref name="Kim"/> Psykologiassa behaviorismi kehittyi reaktiona [[introspektio]]nismin puutteisiin.<ref name="Stol"/> Jonkun henkilön omaan introspektioon perustuvat raportit omasta sisäisestä henkisestä elämästään eivät mahdollista tarkkaa tutkimusta eikä niitä voi käyttää ennustavien yleistyksien tekemiseen. Behavioristit katsoivat, että psykologia ei voi olla tieteellistä ilman yleistettävyyttä ja mahdollisuutta jonkun kolmannen persoonan suorittamaan tutkimukseen.<ref name="Stol"/> Näin psykologiasta tuli eliminoida kokonaan ajatus sisäisestä henkisestä elämästä (ja samalla ontologisesti itsenäisestä mielestä) ja siinä tuli keskittyä sen sijaan havaittavan käyttäytymisen kuvaamiseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Skinner, B. F. | Nimeke=Beyond Freedom & Dignity | Julkaisija=Bantam/Vintage Books | Julkaisupaikka=New York | Vuosi=1972}}</ref>

 

 

Filosofista behaviorismia kannatti muun muassa [[Ludwig Wittgenstein]]. Se menetti suosionsa 1900-luvun loppupuolella [[kognitivismi]]n nousun myötä.<ref name="Kim1">Kim, Jaegwon: "Mind, Problems in the Philosophy of", teoksessa {{OCP}}</ref> Kognitivistit hylkäsivät behaviorismin useiden ilmeisten ongelmien vuoksi. Behaviorismi on esimerkiksi intuition vastaista nimittäessään myös jonkun tuntemaa päänsärkyä käyttäytymiseksi.