|
[[Tiedosto:MauriRyoma-ElviSinervo.jpg|thumb|250px|Mauri Ryömä ja hänen puolisonsa [[Elvi Sinervo]] 1950-luvulla.]]
'''Suomen ja -Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seura''' (SNRYS) oli [[talvisota|talvisodan]] jälkeen, [[välirauha]]n aikana toukokuun loppupuolella 1940 perustettu suomalainen järjestö. Toiminta-ajatuksena oli ''kirjallisuuden julkaiseminen ja kokouksien, juhlien ja esitelmätilaisuuksien järjestäminen''. Seuran yhtenä perustajajäsenenä oli [[Mauri Ryömä]], joka oli myös koko seuran olemassaolon ajan sen puheenjohtajana. Varapuheenjohtajana toimi [[Lauri Vilenius]]. Seura ajoi Suomen ja [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] suhteiden parantamista. Jäsenmäärä nousi melkein heti perustamisen jälkeen yli 35 000 jäseneen, ja organisaatio käsitti kaiken kaikkiaan noin 115 paikallisjärjestöä. Osaa sen jäsenistöä pidettiin kommunistien myötäilijöinä tai he olivat lakkautetun kommunistipuolueen entisiä jäseniä. Seura joutui heti perustamisen jälkeen, Suomen ja Neuvostoliiton väliseksi sisä-ja ulkopolitiikan välikappaleeksi, joko tahallaan tai tahtomattaan.<ref name="Upton s. 124-165">Upton s. 124-165</ref><ref name="Lundin s. 141-146">Lundin s. 141-146 </ref>
{{sitaatti2|right| Sensijaan, että hallitus olisi työskennellyt Suomen ja NL:n suhteiden saattamiseksi luottamukselliselle ja ystävälliselle kannalle, se päinvastoin yrittää jarruttaa tällaista kansamme elinetujen mukaista kehitystä...valtiovallan kontrolloiman sanomalehdistön kirjoittelu on edelleen NL:n kohtaan vihamielistä, mutta samaan aikaan pyritään estämään näiden maiden ystävällisiä suhteita kannattavan laajan kansalaismielipiteen julkisuuteen pääsyä ...| SNRYS:n lähettämä kirje eduskunnan puhemiehelle 26. kesäkuuta 1940.<ref name="Upton s. 124-165" />}}
[[File:Hakaniemi 1948.jpg|thumb|260px|Kuva on otettu mahdollisesti SNRYS:n Helsingissä järjestämästä mielenosoituksesta kesällä 1940.]]
Seuran jäseniltä kiellettiin kokoontumisia eri perusteilla. Näiden toimenpiteiden vuoksi{{kenen mukaan|2.2.2014}} SNSSNRYS otti hyvin kriittisen kannan muun muassa hallituksen toimintaan. Seuran johto otti yhteyttä silloiseen eduskunnan puhemieheen kirjeellä, jossa arvosteltiin vallassa olevan hallituksen kykyä hoitaa Neuvostoliiton ja Suomen välisiä suhteita ja lehdistön sensuuria. Kirjeessä vaadittiin myös hallituksen vaihtamista sellaiseen, joka pystyisi vaalimaan ystävällisempiä suhteita Neuvostoliittoon.<ref name="Lundin s. 141-146" /><ref name="Upton s. 124-165" /> Seuran johto lähetti onnittelusähkeitä uusille neuvostotasavalloille. Samaan aikaan seuran viralliset lehdet iloitsivat kirjoituksissaan Baltian maiden tapahtumista. Myös paikallisissa kokoontumisissa kuultiin uhkaavia kannustushuutoja ”Eläköön Neuvosto-Suomi”, ”Parin viikon perästä näytämme mihin pystymme”.<ref name="Upton s. 124-165" /> Yleislinjana seuran kokouksissa pidetyissä puheissa ja esitelmissä oli, että Suomen olisi syytä alistua [[Baltian maat|Baltian maiden]] tavoin, koska Neuvostoliitto joka tapauksessa ennen pitkää tulisi miehittämään Suomen. [[Valtiollinen poliisi|Valtiollisen poliisin]] raportin mukaan eräs seuran toimihenkilö oli elokuun alussa 1940 ennustanut Neuvostoliiton miehittävän Suomen tärkeimmät kohteet, muun muassa rautateiden solmukohdat, parin viikon kuluttua, koska sen olisi turvattava joukkojensa kauttakulku [[Hangon vuokra-alue|Hankoon]] [[sabotaasi]]n uhan vuoksi: ”Voi melkein sanoa, että moni paikkakunta on miehitetty silloin kun ihmiset heräävät. – – – Nyt on myöskin suurin piirtein varmuus siitä, etteivät lahtarit ja niiden kätyrit pääse maasta karkuun.”<ref> Paasikivi 1959, s. 65.</ref>
Seura järjesti myös mielenosoituksia, jotka ajoittain muuttuivat mellakoiksi muun muassa [[Helsinki|Helsingissä]], jonka aikana syttyi tulipalo. Myös mielenosoittajien päälle suihkutettiin vettä. Pari päivää myöhemmin pidettiin mielenosoitus Turussa, ja sen aikana poliisi joutui turvautumaan aseisiin saadakseen mielenosoituksen loppumaan.<ref>Kimmo Rentola: Kenen joukoissa seisot, WSOY, 1994, s. 249 </ref><ref name="Lundin s. 141-146" /><ref name="Upton s. 124-165" />Jäsenet innostuivat huutamaan mielenosoituksissa iskulauseita, muun muassa ”syksyllä on toinen meininki Suomessa” tai ”parin viikon kuluttua tulee Helsinkiin pommeja”. Osa jäsenistä puhui vallankaappauksesta. Seura pyrki esittämään levottomuudet niin, että kannattajia vainottiin poliisien taholta ja leimaamaan prokaatiot ”taantumuksellisen” hallituksen neuvostovastaiseksi politiikaksi. Tilanne ajautui jopa niin pahaksi, että joitakin armeijan joukko-osastoja asetettiin hälytysvalmiuteen ja yksitäisiä reserviläisiä kutsuttiin palvelukseen.<ref name="Upton s. 124-165" />
|
