Ero sivun ”Manuel I Komnenos” versioiden välillä

| kuvateksti = Manuel I Komnenosta esittävä [[Kirjamaalaus|miniatyyri]].

| arvo = [[Bysantin keisari]]

| edeltäjä = [[Johannes II Komnenos]]

| seuraaja = [[Aleksios II Komnenos]]

| syntymäpaikka = [[Konstantinopoli]]

| kuolinpaikka = Konstantinopoli

| puoliso =

| arvonimet =

}}

 

Manuelin tiedetään herättäneen vahvaa uskollisuutta alamaisissaan. [[Johannes Kinnamos]], hänen kirjurinsa, esitti hänet historiallisena [[sankari]]na, jossa ilmenivät kaikki [[hyve]]et. Manuel nautti myös osissa latinankielistä maailmaa maineesta "armoitetuimpana [[Konstantinopoli]]n keisarina". Nykyhistorioitsijat eivät kuitenkaan ole yhtä innostuneita hänen hahmostaan. On esimerkiksi väitetty, ettei Manuelin suuri valta ollut hänen oma saavutuksensa vaan [[Komnenos|hallitsijasuvun]], jota hän vain edusti. Lisäksi on esitetty, että koska Bysantin valta hupeni vauhdilla Manuelin kuoleman jälkeen, pitäisi rappion syiden piillä juuri hänen valtakaudessaan.

 

==Tie valtaistuimelle==

 

Manuel Komnenos oli [[Johannes II Komnenos|Johannes II Komnenoksen]] ja [[unkari]]laisen prinsessan Piroskan (myöhemmin Irene) neljäs poika. Perimäjärjestyksen vuoksi oli hyvin epätodennäköistä, että Manuelista olisi tullut isänsä seuraaja hallitsijana. Hänen äidinpuoleinen [[isoisä]]nsä oli [[Ladislaus I Pyhä]]. Manuelin kunnostauduttua sodassa, jota hänen isänsä kävi seldžukkeja vastaan, Johannes valitsi hänet seuraajakseen vuonna 1143 Manuelin vanhemman vielä hengissä olevan veljen, [[Iisak Komnenos]]in, asemesta. Johanneksen kuoltua [[8. huhtikuuta]] 1143 armeijan joukot huusivat Manuelin keisariksi. Vielä hänen asemansa ei kuitenkaan ollut varma; Manuel käsitti, että hänen oli palattava [[Kilikia]]sta isänsä kuolinvuoteen ääreltä mahdollisimman nopeasti pääkaupunkiin Konstantinopoliin. Ensin hänen oli tosin järjestettävä isänsä [[hautajaiset]] ja pantava alulle [[traditio]]n vaatimalla tavalla [[luostari]]n perustaminen sille paikalle, jossa tämä oli kuollut.

[[Bari (kaupunki)|Barin kaupunki]], joka oli ollut Bysantin hallitseman eteläisen Apenniinien niemimaan pääkaupunki vuosisatoja ennen normannien saapumista, avasi porttinsa keisarin armeijalle, ja ikionnelliset asukkaat repivät maan tasalle kaupungin normannilinnoituksen. Barin jälkeen kaatuivat [[Trani]]n, [[Giovinazzo]]n, [[Andria]]n, [[Taranto]]n ja [[Brindisi]]n kaupungit, ja Vilhelm I, joka oli saapunut armeijansa (johon kuului kaksi tuhatta ritaria) kanssa kohtaamaan vihollisen, lyötiin perinpohjaisesti.

 

 

 

Juuri tällöin, kun sota näytti olevan päätöksessään, asiat alkoivat mennä alamäkeä Manuelin kohdalla. Hänen kenraalinsa Mikael Palaiologos oli vieraannuttanut heidän liittolaisensa Bysantista asenteellaan, ja sotaretki oli seisahtunut, sillä [[Loritellon]] kreivi [[Robert III (Loritello)|Robert III]] ei suostunut enää puhumaan Palaiologokselle. Vaikka sovinto saatiinkin syntymään miesten välille, oli sotaretki menettänyt jo osan puhdistaan. Mikael kutsuttiin pian takaisin Konstantinopoliin, ja hänen menetyksensä oli suuri vastaisku. Sodan käännekohta oli taistelu Brindisistä, jossa sisilialaiset suorittivat suuren mittakaavan vastahyökkäyksen sekä maalta että mereltä. Vihollisen lähestyessä palkkasotilaat, jotka oli hankittu Bysantin puolelle Manuelin kullalla, vaativat valtavia palkankorotuksia. Kun niistä kieltäydyttiin, he hylkäsivät asemansa. Jopa paikalliset paronit alkoivat kaikota Bysantin puolelta, ja pian Johannes Doukas oli toivottaman alivoimainen. Vaikka [[Aleksios Komnenos Bryennios]] saapuikin muutaman laivan kanssa auttamaan Bysanttia, tilanne ei muuttunut millään tavalla. Sisilialaiset saavuttivat voiton merellä ja saivat Johannes Doukasin, Aleksios Bryennioksen sekä neljä laivaa saaliiksi. Tämän jälkeen Manuel lähetti [[Aleksios Axuch]]in [[Ancona (kaupunki)|Anconaan]] kokoamaan uutta armeijaa, mutta tällä välin Vilhelm I oli jo valloittanut takaisin Bysantilta kaikki alueet Apuliassa. Brindisissä koettu tappio päätti Bysantin hetkeksi elvytetyn vallan Italiassa, jonka Bysantin armeija jätti taakseen 1158 näkemättä sitä enää koskaan. Sekä [[Niketas Khoniates]] että Kinnamos, jotka olivat kaksi Bysantin tämän ajan tärkeintä historioitsijaa, ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että [[rauha]]nehdot, joista Axuch sopi Vilhelmin kanssa, sallivat Manuelin säilyttää hänen arvokkuutensa, kun hän pesi kätensä tästä sodasta, huolimatta sisilialaisen 164 alusta (ja 10 000 miestä) käsittäneen laivaston tuhoisasta hyökkäyksestä [[Euboia]]an ja [[Almyros|Almyrokseen]] 1156.

 

===Kirkkounionin epäonnistuminen===

 

Italian sotaretken aikana ja myöhemmin, kun paavin kuuria kamppaili Fredrik I:n kanssa, Manuel yritti vietellä paavia vihjailemalla mahdollisesta unionista idän ja lännen kirkkojen välillä. Vaikka vuonna 1155 Hadrianus olikin ilmaissut halunsa muodostaa tällainen unioni katolisen ja ortodoksisen kirkon kesken, toiveet pitkäikäisestä paavin ja Bysantin välisestä liitosta kohtasivat ylitsepääsemättömiä ongelmia. Hadrianus IV ja hänen seuraajansa vaativat oman ylivertaisen uskonnollisen asemansa tunnustamista kaikkialla kristikunnassa ja toivoivat kohoavansa Bysantin keisarikunnan hallitsijan yläpuolelle sen sijaan, että olisivat olleet riippuvuussuhteessa sen keisareihin. Manuel taas tahtoi omasta puolestaan virallisen tunnustuksen hänen maallisesta vallastaan sekä idässä että lännessä. Näitä ehtoja ei kyennyt hyväksymään kumpikaan osapuoli, ja vaikka Manuel olisikin hyväksynyt ne, keisarikunnan kreikkalaiset kansalaiset olisivat torjuneet välittömästi kirkkojen välisen unionin, kuten he tekivät kolmesataa vuotta myöhemmin, kun ortodoksinen ja katolinen kirkko [[Firenzen kirkolliskokous|yhdistyivät paperilla]] vähäksi aikaa paavin alaisuudessa. Vaikka Manuel osoitti ystävällisyytensä roomalais-katolista kirkkoa kohtaan, ja hän suhtautui kohteliaasti kaikkiin paaveihin, häntä ei koskaan kunnioitettu myöntämällä hänelle ''[[Augustus (arvonimi)|augustus]]''-[[arvonimi]]. Ja vaikka Manuel lähetti kahteen otteeseen (1167 ja 1169) lähetystönsä paavi [[Aleksanteri III (paavi)|Aleksanteri III:n]] luo tarjoten tälle [[kreikan kieli|kreikankielisen]] ja [[latina]]nkielisen kirkon yhdistymistä, tämä kieltäytyi vedoten ongelmiin, joita sellaisesta unionista seuraisi. Lopulta sopimukseen pääseminen osoittautui liian vaikeaksi, ja kirkot pysyivät erillään.

 

==Kiliç Arslan II ja seldžukit==

 

Vuosien 1158 ja 1161 välisenä aikana Bysantti teki sarjan sotaretkiä [[Rûmin sultanaatti|Rûmin sultanaatin]] seldžukkeja vastaan, ja niiden seurauksena syntyi rauhansopimus, joka oli keisarikunnalle varsin suosiollinen. Sen mukaan eräitä rajaseudun alueita, joihin kuului muun muassa [[Sivas]]in kaupunki, luovutettaisiin Manuelille rahasummaa vastaan. Ennen pitkää kävi kuitenkin selväksi, ettei seldžukeilla ollut mitään aikomusta kunnioittaa tätä sopimusta, joten Manuel päätti ratkaista vanhat kiistat seldžukkien kanssa lopullisesti. Hän kokosi täyden keisarillisen armeijan, jonka kanssa hän suuntasi kohti Rûmin pääkaupunkia, [[Ikonium]]ia ([[Konya]]). Manuelin strategiana oli hyödyntää hänen tukikohtiaan [[Dorylaion]]issa sekä Sublaeumissa ja hyökätä niistä käsin mahdollisimman nopeasti Ikoniumiin.

 

==Opinkiistat (1156–1180)==

 

Manuelin valtakauden aikana käytiin kolme suurta [[teologia|teologista]] kiistaa. Vuosien 1156-1157 kiistassa kysymys kuului: "Oliko [[Jeesus|Kristus]] uhrannut itsensä maailman [[synti]]en puolesta pelkästään [[Kolminaisuusoppi#Kolminaisuusoppi lyhyesti|Isälle]] ja [[Pyhä Henki|Pyhälle Hengelle]] vai myös itselleen?" Lopulta Konstantinopolissa vuonna 1157 kokoontunut [[synodi]] antoi ratkaisun, jonka mukaan [[Jeesus|lihaksi tullut Sana]] oli kaksoisuhraus [[Pyhä Kolminaisuus|Pyhälle Kolminaisuudelle]], huolimatta siitä, että [[Antiokian ja koko Idän patriarkaatti|Antiokian patriarkka]] Soterikus Panteugenus tätä vastustikin.

Muun hyvän lisäksi Bysantin pääkaupunki laajeni. Kaupungin yleismaailmallinen ulkonäkö vahvistui italialaisten kauppiaiden saapumisen ja Pyhään maahan matkanneiden ristiretkeläisten myötä. [[Venetsia]]laiset, [[genova]]laiset ja muut avasivat [[Aigeianmeri|Aigeianmeren]] satamat kaupankäynnille ja rahtasivat tavaroita ristiretkivaltioista sekä fatimidien Egyptistä länteen käyden kauppaa Bysantin kanssa Konstantinopolin kautta. Nämä merelliset kauppiaat aiheuttivat kysynnän kasvun kylissä ja kaupungeissa ympäri Kreikkaa, [[Makedonia (maantiede)|Makedoniaa]] ja Kreikan saaristoa, mikä toi uudenlaista vaurautta enimmäkseen maanviljelyspohjaiseen talouteen.

 

 

===Perintö===

 

Hovinsa [[retoriikka|reetoreille]] Manuel oli "jumalallinen keisari". Sukupolven ehdittyä vierähtää Manuelin kuolemasta Khoniates viittasi häneen "keisareista siunattuimpana", ja vuosisataa myöhemmin Johannes Stavrakios kuvaili häntä "suureksi, mitä tuli hienoihin tekoihin". Johannes Fokas, sotilas, joka taisteli Manuelin armeijassa, kuvaili herraansa "maailman pelastajaksi" ja suurenmoiseksi keisariksi. Manuelia muisteltiin Ranskassa, Italiassa ja ristiretkivaltioissa maailman mahtavimpana itsevaltiaana. Genovalainen tutkija pani merkille, että kuoltua "suuren herran Manuelin, jota hyvällä muistamme, armoitetuimman Konstantinopolin keisareista... kaikki kristikunta kävi läpi suurta tuhoa ja vahinkoa". Guillaume de Tyre kutsui Manuelia "viisaaksi, tahdikkaaksi ja erinomaiseksi ruhtinaaksi, ylistyksen arvoiseksi kaikin puolin", "avarasieluiseksi, verrattoman energiseksi mieheksi", jonka "muistoa tullaan aina siunaamaan". Kehunsa soi Manuelille myös [[Robert de Cléry]], joka kutsui häntä "kelpo miekkokseksi, [...] rikkaimmaksi ja anteliaimmaksi kaikista kristityistä, jotka koskaan ovat syntyneet".