Ero sivun ”Sisä-Mongolia” versioiden välillä

|muu_nimi = [[Kuva:OvormonggolAR.svg|150px]]<br>Öbür Monggolmongγol-un öbertegen zasaqu orun

Sisä-Mongolian nimitys syntyi [[Qing-dynastia]]n valtakaudella. Tarkoituksena oli erotella Sisä-Mongolian sisäiset ''zazagitzasagit'' eli hallitsijat ulkoisista ''zazageistazasageista'', jotka hallitsivat puolestaan Ulko-Mongoliaa eli nykyistä Mongolian valtiota, sekä [[Sinkiang]]ia. Vielä tuolloin Sisä-Mongoliaksi käsitettiin myös osia [[Mantšuria]]sta. [[Kiinan tasavalta|Kiinan tasavallan]] aikana nykyistä Sisä-Mongoliaa hallittiin useamman erikoisalueen ja provinssin kautta. Sisä-Mongolia yhdistettiin hallinnollisesti vasta vuonna 1954. Nykyinen mongolinkielinen nimi alueelle, ''öbür mongghul'', tarkoittaa Etelä-Mongoliaa. ja termiTermi tuli käyttöön vuonna 1947, kun sitä alettiin ensin käyttää Mongoliassa. Kiinan kielinen termi ''nèi měng gǔ'' eli Sisä-Mongolia säilyi puolestaan entisellään.<ref name="EMME2456">Atwood 2004, s 245-246</ref>

Ennen vuotta 1200 nykyisen Sisä-Mongolian paimentolaisiin viitattiin yleensä historiankirjoituksessa Ulko-Mongolian paimentolaisten sukulaisina, mutta näistä kuitenkin jonkin verran poikkeavina. Aluetta asuttaneita kansoja olivat esimerkiksi [[kitaanit]], [[xianbit]] ja [[xiongnut]]. Mongolien hallitseman Kiinan [[Yuan-dynastia]]n aikana Sisä-Mongolian asuttivat [[turkkilaiset kielet|turkkilaiset]] önggüdit ja mongolitaustaiset qonggiradit. Yuan-dynastian hajotessa alue päätyi [[Ming-dynastia]]n vallan alle. Niin sanotun [[Tumun tapaus|Tumun tapauksen]] johdosta suuri joukko mongoleja muutti Ulko-Mongoliasta Sisä-Mongoliaan vuonna 1450. Tuosta ajankohdasta vuoteen 1636 saakka Sisä-Mongolia oli mongolien kulttuurillinen ja poliittinen keskus [[pohjoinen Yuna-dynastia|pohjoisen Yuan dynastian]] alaisuudessa. Sisä-Mongolia päätyi [[Qing-dynastia]]n alaisuuteen vuonna 1636, mutta sen historialliset ja kulttuurilliset siiteetsiteet Ulko-Mongoliaan säilyivät vahvoina aina 1800-luvulle saakka.<ref name="Atwood 2004, s 245-251">Atwood 2004, s 245-251</ref> Mongolit olivat auttaneet Qing-dynastian perustaneita [[mantšut|mantšuja]] [[Shenyang]]in valtauksessa vuonna 1636 ja [[Peking]]in valtauksessa vuonna 1644 ja heillä olikin hyvä asema uuden dynastian hallinnossa. Heidän etuihinsa liittyi esimerkiksi kevyt verotus ja paikallinen itsehallinto, joka oli tosin korkeampi Ulko- kuin Sisä-Mongolian alueella.<ref name="EMC">{{Kirjaviite | Tekijä = David Pong | Nimeke = Encyclopedia of Modern China | Vuosi = 2009 | Luku = | Sivu = 323-326 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Charles Scribner’s Sons | Tunniste = ISBN 978-0-684-31566-9 | Kieli = {{en}} }}</ref>

Ulko-Mongolia julistautui itsenäiseksi Kiinasta marraskuussa 1911, ja tämän liikkeen yksi päätekijöistä oli ollut Sisä-Mongolialainen ruhtinas Haishan. Sisä-Mongolian lippukunnat kannattivat kuitenkin ensin Qing-dynastiaa, joka taisteli samaan aikaan tasavaltalaisia kapinallisia vastaan etelässä. Vain [[Hulunbuir]]issa mongolit karkoittivat kiinalaisen varuskunnan ja liittyivät väliaikaisesti Ulko-Mongoliaan. 12. helmikuuta 1912 viimeinen Qing-dynastian keisari oli syösty vallasta ja uusi tasavaltalainen johtaja [[Yuan Shikai]] pyrki vahvistamaan otettaan Sisä-Mongoliasta lähettämällä alueelle lisää joukkoja. Nyt kun Kiinaa hallitsivat [[han-kiinalaiset]] monet mongolilippukunnat alkoivat tukea Suur-Mongoliaa. Osa tuki edelleen Kiinaa, lähinnä koska Ulko-Mongolia oli tuolloin [[teokratia]]. Ulko-Mongolia yritti valloittaa Sisä-Mongolian [[Kiinan–Mongolian sota (1913–1915)|Kiinan–Mongolian sodassa]] vuosien 1912 ja 1915 välillä, mutta [[Venäjä]]n painostuksesta maa luopui lopulta suunitelmistasuunnitelmista liittää Sisä-Mongolia Ulko-Mongoliaan.<ref name="Atwood 2004, s 245-251" />

Vuonna 1914 Sisä-Mongolia jaettiin kolmeen erikoisalueeseen, joiden johdossa olivat sotilaskuvernöörit. Mongolit jaettiin hallinnollisesti edelleen lippukuntiin, kun taas kiinalaiset uudisasukkaat kuuluivat piirikuntiin. Nykyisen Sisä-Mongolian itäiset osat jaettiin [[Mantšuria]]n maakuntien kesken. Yuan Shikain kuollessa vuonna 1917 maa jakautui paikallisten sotalordien kesken. Sisä-Mongolian sotilaskuvernöörit pyrkivät kasvattmaankasvattamaan omaisuuttaan liittymällä näiden sotalordien joukkoihin ja tuomalla alueelle lisää kiinalaisia siirtolaisia. Tämä herätti aseelistaaseellista vastarintaa etenkin [[Ordos]]in alueella, jossa toimineet aseelisetaseelliset joukot tulivat tunnetuiksi nimellä [[duguilang]]. Kommunistit nousivat valtaan Ulko-Mongoliassa [[Mongolian vallankumous 1921|vallankumouksella vuonna 1921]] ja tämä vaikutti Suur-Mongolia -aatteen elpymiseen. Vuodesta 1925 eteenpäin Mongolia ja [[Neuvostoliitto]] kouluttivat sisämongolialaisia [[Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuolue|Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuolueeseen]] kuuluneita nationalisteja, mutta tarkoituksena ollutta kapinaa ei kuitenkaan lopulta syttynyt. Kiinassa sekä [[Kiinan kommunistinen puolue|kommunistit]] että [[Kuomintang|kansallismieliset]] olivat lupailleet Sisä-Mongolialle autonomiaa, mutta kun kansallismieliset yhdistivät Kiinan vuonna 1928, annetut lupaukset unohtuivat nopeasti.<ref name="Atwood 2004, s 245-251" />

[[Mukdenin välikohtaus|Mukdenin välikohtauksen]] jälkeen [[Japani]] miehitti Sisä-Mongolian Khorchinin ja Hulunbuirin alueet vuosina 1931-32. Vuonna 1933 he valtasivat myös Kharachinin ja Juu Udan alueet. [[Shiliin Gol]]issa vaikuttanut mongolijohtaja [[Demchugdongrub]] käytti Japanin muodostamaa uhkaa vaatien ja saaden autonomian keskushallinnolta. Paikalliset kiinalaiset sotilaskuvernöörit olivat kuitenkin tätä vastaan ja hankkeesta ei tullut lopulta mitään. Demchugdongrub otti lopulta vuonna 1936 vastaan sotilasapua Japanilta, mutta mongolijoukkojen menestys kiinalaisia vastaan jäi vähäiseksi ennen kuin [[Kiinan–Japanin sota (1937–1945)|Japani hyökkäsi Kiinaan]] vuonna 1937. Japanin miehityskaudella Sisä-Mongolian itäosat kuuluivat autonomisina alueina Japanin nukkevaltio [[Mantšukuo]]on. Demchugdongrub johti Japanin alaista autonomiaa Sisä-Mongolian keskiosissa. Mantšukuon alaiset mongolialueet liitettiin Demchugdongrubin Sisä-Mongoliaan vuonna 1941. Japanin miehitysaikana kiinalaisten siirtolaisten tulo tyrehtyi ja virallisina kielinä toimivat vain mongoli ja japani. Toisalta taas esimerkiksi ennen kommunitienkommunistien kanssa yhteistyötä tehneitä nationalisteja pidätettiin.<ref name="Atwood 2004, s 245-251" />

Kiinan kansallismielisten joukot pitivät hallussaan osia Sisä-Mongoliasta aina [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] loppuun saakka. Alueen valtasivat Japanilta lopulta kuitenkin kiinalaisten sijaan Mongoliasta käsin edenneet neuvosto- ja mongolijoukot. Vaikka neuvostojoukot syylistyivätkinsyyllistyivätkin esimerkiksi joihinkin [[Lama (uskonto)|lamojen]] murhiin ja karjan takavarikointiin, suhtauduttiin valtaukseen laajemmassa mittakaavassa myönteisesti. Toiveet Sisä- ja Ulko-Mongolian yhidstämisestäyhdistämisestä heräsivät jälleen, vaikkakin Neuvostoliiton ja Kiinan väliset sopimukset tekivät toiveen lopulta mahdottomaksi. Entisen kansan vallankumouspuolueen vaikuttajat, kuten [[Khafungga]], nousivat jälleen merkittäviin asemiin alueella. Kiinan kommunistit näkivät tämän heistä itsenäisen liikkeen uhkana ja lähettivät sitä hillitsemään [[Ulanfu]]n. Ulanfu käytti diplomatiaa ja uhkailua yhdistänyhdistääkseen Sisä-Mongolian kansallismieliset liikeetliikkeet oman valtansa alle. 1. toukokuuta 1947 julistettin perustetuksi [[Sisä-Mongolian autonominen hallinto]], jolla oli esimerkiksi oma lippunsa ja rahansa. Ulanfu toimi alueen pääministerinä. Koko Sisä-Mongolia oli kommunistien hallussa vuoteen 1949 mennessä.<ref name="Atwood 2004, s 245-251" />

Vuonna 1949 Kiinan kommunistit uudistivat hallintoa ja Sisä-Mongolia uudelleennimettiin Sisä-Mongolian autonomiseksi alueeksi Ulanfun säilyttäessä kuitenkin asemansa. Alueen omat liput ja iskulauseet katosivat käytöstä. Mongolit tekivät jonkin verran vastarintaa, mutta sen luonteesta tiedetään vain vähän. Vuoteen 1952 mennesäsämennessä 9&nbsp;324 henkilöä oli teloitettu vastavallankumouksellisina, ja toukokuun 1955 ja vuoden 1957 lopun välillä teloitettiin toiset 1&nbsp;788 henkilöä. Kesällä 1949 Sisä-Mongolian pääkaupunki siirettiinsiirrettiin [[Wang-un Süme]]sta [[Zhangjiakou]]un Pohjois-Kiinaan ja sieltä lopulta [[Hohhot]]iin. Vuosien 1954-56 välillä Sisä-Mongoliaan liitettiin siihen aiemmin kuulumattomia lippukunta-alueita kaakossa. Kiinan keskushallinto avasi alueelle uusia kaivos- ja tehdaskaupunkeja, jotka alkoivat vetää taas uusia kiinalaisia siirtolaisia alueelle. Muutosten seurauksena mongolien suhteelinensuhteellinen määrä alueella putosi noin 35&nbsp;%:tasta vuosina 1949-54 12&nbsp;%:iniin vuonna 1964.<ref name="Atwood 2004, s 245-251" />

[[Kulttuurivallankumous]] toi mukanaan mongolien vastaisen liikkeen. [[Mao Zedong]]ia tukevat punakaartit kukistivat toukokuussa 1966 Ulanfun, jota syytettiin nyt alueen hallitsemisesta kuningaskuntanaan. Alueen sotilasjohtajat olivat punakaartien vastaisia, mutta heidätkin kukistettiin marraskuuhun 1967 mennessä. Monia mongolinkielisiä kouluja lakkautettiin etenkin kaupungeissa, sillä ne nähtiin osana vanhaa Ulanfun valtakoneistoa. Hyökkäykset pahenivat huhtikuussa 1968, kun sotilaspiireissä vaikuttanut [[Teng Haiqing]] syytti mongoleja [[Uusi Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuolue|uuden Sisä-Mongolian kansan vallakumouspuolueenvallankumouspuolueen]] perustamisesta ja tähän liittyvästä salaliittostasalaliitosta. Todisteet syytöksille hankittiin kuulusteluilla ja kiduttamalla. Tätä seurasi virallisten lukujen mukaan 22&nbsp;900:n mongolin surmaaminen, ja luvut on todennäköisesti arvioitu alakanttiin. Tengin toimet herättivät lopulta kritiikkiä Kiinan valtapiireissäkin ja hän menetti virkansa. Lähes sodan partaalle kärjistyneen [[Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko|Kiinan ja Neuvostoliiton välirikon]] aikana Sisä-Mongolian aluetta pieneneettiinpienennettiin siten, että sen alueita liitettiin Mantšurian maakuntiin, sekä [[Ningxia]]an ja [[Gansu]]un. Alue oli suoran sotilashallinnon alaisuudessa vuoteen 1972 saakka.<ref name="Atwood 2004, s 245-251" />

Kulttuurivallankumouksen lopulla ja [[neljän kopla]]n kukistumisen myötä vuonna 1976 Sisä-Mongoliassa järjestettiin mielenosoituksia, joissa kyseenalaistettiin koko uuden Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuoleenvallankumouspuolueen olemassaolo. Uusi keskushallinto myönsi tehdyt virheet ja palautti vanhat Sisä-Mongolian rajat entiselleen. Vuonna 1981 alueella syttyi jälleen mielenosoituksia, joissa lähinnä opiskelijoista koostuvat mielenosoittajat vaativat alueen maiden, koulujen, hallinnon ja puolue-elinten varaamista ensisijaisesti mongoleille. [[Alashan]]issa mongoliopiskelijat ottivat yhteen han-kiinalaisten opiskelijoiden kanssa ja kuusi henkilöä sai surmansa. Alueen puolueen puheenjohtajan [[Zhou Hui]]n onnistui palauttaa järjestys huhtikuussa 1982, lupaamalla, ettei mielenosoittajia rangaistaisi jos he hajoittaisivathajottaisivat rivinsä. Mielenosoitusten jälkeen Ulanfun pojasta Buhesta tuli Sisä-Mongolian puolueen puhemies. Ulanfun Yun-suku piti hallussaan monia alueen tärkeitä asemia aina Buhen eläkkeellejäämiseeneläkkeelle jäämiseen saakka vuonna 1992. Demokraattinen vallankumous MongolaissaMongoliassa vuonna 1990 innoitti mongoleja myös Sisä-Mongoliassa, mutta poliisi on puuttunut kansallismielisten piirien toimintaan kovalla kädellä.<ref name="Atwood 2004, s 245-251" />