Ero sivun ”Matkapuhelin” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Rahoituksen vaikutus tutkimustuloksiin: Korjattu tulkintaa lähteen mukaiseksi
JuusoheBot (keskustelu | muokkaukset)
p Typo fixing, typos fixed: saannu → saanu, lukuuno → lukuun o using AWB
Rivi 20:
Vuonna 1960 avattiin Ruotsissa maailman ensimmäinen osittain automatisoitu autoradiopuhelinjärjestelmä MTA. Autoradiopuhelimet perustuivat vielä putkiradiotekniikkaan ja releisiin. Puhelimen autoon asennettava laitteisto painoi tuolloin yhteensä 40 kilogrammaa. Vuonna 1962 esiteltiin modernisoitu versio MTB, joka perustui transistoritekniikkaan. Vuonna 1971 julkaistu MTD versio oli jo kaupallinen menestys. Suomessa avattiin käsivälitteinen [[Autoradiopuhelin]] (ARP) -verkko vuonna 1971. Myös se saavutti suuren suosion, mikä aiheutti tiheimmin asutulla seuduilla verkon ruuhkaantumista.
 
Motorolan tutkijaa ja johtajaa [[Martin Cooper]]ia pidetään ensimmäisen käytännöllisen kädessäpidettävän matkapuhelimen kehittäjänä. Motorola ja Bell Labs olivat käyneet kovaa keskinäistä kilpajuoksua matkapuhelimen kehittämisessä. Lopulta 3. huhtikuuta 1973 Cooper soitti raskaalla, mutta kädessä pidettävällä matkapuhelimellaan, josta tuli sitten tuote nimellä [[Motorola DynaTAC]], kilpailijalleen, Bell Labsin Joel S. Engelille.<ref>http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/2963619.stm</ref> [[Motorola]] oli matkapuhelintekniikan uranuurtaja, joka vaikutti suuresti matkapuhelimien kehittymiseen malleillaan [[Motorola MicroTAC]], jossa oli kansi näppäimistön suojana, ja erityisesti vuoden 1996 mallillaan [[Motorola StarTAC]], joka oli ensimmäinen suuren yleisön suosion saannutsaanut matkapuhelin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Chaline, Eric | Nimeke = 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History)| Vuosi = 2012| Luku = | Sivu = 214-217 | Selite = | Julkaisupaikka = | Suom = Veli-Pekka Ketola | Julkaisija = Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013)| Tunniste = ISBN 978-952-254-160-4|www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 10.11.2013 | Kieli = Suomi}}</ref>
 
Ensimmäinen automaattinen matkapuhelinverkko avattiin Japanissa vuonna 1979. NTT oli rakentanut [[1G|ensimmäisen sukupolven]] (josta käytetään myös nimitystä 1G) matkapuhelinverkon Tokion kaupunkialueelle. Viidessä vuodessa verkko laajeni kattamaan koko Japanin väestön ja oli ensimmäinen maanlaajuinen 1G-verkko maailmassa. Vuonna 1981 avattiin samantyyppinen pohjoismainen [[NMT]]-verkko Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Saudi-Arabia oli tosin ehtinyt avata oman NMT-450 verkkonsa kaupalliseen käyttöön jo kuukautta ennen Pohjoismaita. NMT oli maailman ensimmäinen matkapuhelinverkko joka mahdollisti puhelimen käyttämisen ulkomailla eli ''roamingin''. Yhdysvaltain ensimmäinen 1G verkko avattiin Chicagossa vuonna 1983. Useat muutkin maat avasivat omia matkapuhelinverkkojaan 1980-luvulla, muun muassa Iso-Britannia, Meksiko, Kanada.
Rivi 72:
 
===Käyttöjärjestelmän mukaan===
Nykyisin matkapuhelimissa ja erityisesti älypuhelimissa niihin asennetun käyttöjärjestelmän merkitys on huomattava. Aikaisemmin kuluttaja ei yleensä tiennyt mikä käyttöjärjestelmä puhelimessa oli eikä sillä ollut vaikutusta valintoihin laitetta ostettaessa. Nykyisin aivan halvimpia peruspuhelimia lukuunottamattalukuun ottamatta kuluttaja laitteen ostaessaan valitsee käyttöjärjestelmien ja niiden ympärille rakennettujen ekosysteemien välillä. Ekosysteemi käsittää käyttöjärjestelmän ohella muun muassa sen tukemat sovellukset ja sovelluskaupat, joissa sovelluksia on mahdollisuus selata ja hankkia. Nykyisin yleisimpiä älypuhelimien käyttöjärjestelmiä ovat [[Android]], [[iOS]] ja [[Windows Phone]]. Sovellukset eivät ole keskenään yhteensopivia käyttöjärjestelmien välillä. Sovelluksista yleensä onkin oma versio kullekin käyttöjärjestelmälle erikseen.
 
==Matkapuhelinstandardeja==