Wikipedia

Ero sivun ”Sukupuolisuhteet entisajan Suomessa” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
{{viitteetön}}, Katso myös -osion siirto
p kh
Rivi 24:
niink meijän sulhasella, tuoll o kunnia kotona,<br>
tallell o emon tavara, emon ant o helman alla.<br>
(...…)<br>
Nuo ei o antant akoill eikä o työntänt tyttölöille, <br>
leskilöill ei lennättänt, ne on säylytett säkis,<br>
kuletett o kukkaross...kukkaross…<br>
<small>([[Suomen Kansan Vanhat Runot|SKVR]]:4196)</small>}}
 
Rivi 46:
==Avioituminen==
 
Ainoa yleisesti hyväksytty seksuaalinen suhde oli avioliitto. Vanhemmilla, suvulla ja jopa paikallisyhteisöllä oli usein omat mielipiteensä siitä, kenen kanssa pojan tai tytön tulisi mennä naimisiin, mutta viime kädessä nuori yleensä päätti itse ketä kosi tai kenen kosinnan hyväksyy. Vanhempien oli helpompaa ja sallitumpaa estää lapsensa toivoman avioliiton toteutuminen kuin pakottaa lapsensa tahtonsa vastaiseen avioliittoon. Vaikka nuorella oli usein päätäntävalta, niin käytännössä oman ja suvun maineen takia täytyi kuitenkin valita monella tavalla "oman”oman tasoinen"tasoinen” puoliso. Häpeä yhteisön silmissä olisi melkein pahinta mitä voi käydä, joten siihen ei hevin ollut varaa. Häpeällistä oli varsinkin naida alemmasta yhteiskuntaluokasta tai huonomaineinen henkilö. Katsottiin puoliso-ehdokkaan eduksi, jos hän suoriutui hyvin omalle sukupuolelleen sopivista töistä -– laiskuutta tai taitamattomuutta katsottiin pahalla. Myös [[leski|lesken]] naimista pidettiin joskus häpeällisenä tai alistuvana, varsinkin pojalle, joka nai leski-akan. Vaikka virallisen käsityksen mukaan leski ei ollut enää sidottu kuolleeseen puolisoonsa, voitiin kuitenkin näin kokea kansan parissa. Lesken nainut sekaantui tavallaan toisen miehen tai naisen kumppaniin, varsinkin, kun vainajan ei uskottu olevan tyystin poissa, vaan hän saattoi hyvinkin vielä tarkkailla tilannetta.
 
Ulkonäölläkin oli merkitystä varsinkin nuoremmille, ja voitiin ajatella, että itseään selvästi huonomman näköisen naiminen olisi pahaksi maineelle. Koska maine syntyi yhteisön silmissä, myös kumppanin ulkonäön kannatti olla sellainen, että yhteisö pitäisi sitä sopivana. Melko yleisissä lemmennostatus-loitsuissa ja eräissä kansanlauluissa valitetaan ja ihmetellään, miksi paljon huonommatkin naiset naitiin "”[[naimavuosi|naimavuonna]]"”, mutta ei tätä kelvollista naista. Samalla luetellaan erilaisia huonoina pidettäviä ominaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi "halpuus"”halpuus” ja köyhyys, ja ulkonäön osalta esimerkiksi ''nasanenä'' eli [[nenä|nöpönenä]], ''jormunaama'' ("viirunaama"”viirunaama”), viirut silmät ja ''mustuus''. Mustuudella voitiin tarkoittaa joko tummaa hipiää tai hiuksia tai yleistä surkeutta tai synkkyyttä. Esimerkki laulusta, jossa on tämä aihe:
{{Sitaatti|Niinpä ennen neito lauloi, sinisilmä sirkutteli,<br>
punaposki pullotteli, lauloi laakson onsiossa, <br>
vuoren alla voivotteli: "Mikä’Mikä lienee miesten mieli, <br>
miksi nähnevät minunki, nähnötkö muita mustemmaksi <br>
sekä halvaksi katala? Yhä ylkiä tulee, <br>
suvikauet sulhasia, käyvät kaarten kartanolla, <br>
kotiain kiertellen. Miks'eivätMiks’eivät miusta naine <br>
suon kukaista, maan kukaista, pellon pientaren kukaista, <br>
kaunista kasen kukaista, kesäheinä hempukaista? <br>
Naiaan muita nartuksii, viijään viittä kehnompia: <br>
naijaan nasanenätki, tervakirnut kihlotaan...kihlotaan…’ <br>
<small>([[Suomen Kansan Vanhat Runot|SKVR]]:XIII1, 353)</small> }}
Yleisen käsityksen mukaan entisaikaan ihailtiin uhkeutta ja jopa jonkin asteista [[lihavuus|lihavuutta]]. On esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, miten rasvakudokseen eri aikoina ja eri kulttuureissa on suhtauduttu. Suomalaisessa kansanperinteessä sopivasta vartalosta on erilaisia käsityksiä. Tyttöjen omissa kehuskelu-lauluissa ihailtavina ominaisuuksina pidettiin pikemminkin notkeutta, pituutta ja siroutta, ja omaa vartaloa verrattiin siroihin puihin, [[koivu]]un ja [[pihlaja]]an. <small>(esimerkiksi [[Suomen Kansan Vanhat Runot|SKVR]]:VII2, 2463)</small> Vaimoa hakevien miesten kerrotaan haluavan pisimmän ja vaaleimman, kuten tässä runossa:
{{Sitaatti|"Mitä’Mitä itket, poikoseni?"’ "Viikon’Viikon viivyn Viipurissa,<br>
kauan kantireissullani; Vietiin piiat pisimmät, <br>
valittihin valkiammat, kirkkahammat kihlattihin, <br>
miulle yksi heitettihin, seki musta ja sokia..."sokia…’ <br>
<small>([[Suomen Kansan Vanhat Runot|SKVR]]:VII1, 492b; ks. myös: VII1, 489)</small>}}
 
Rivi 91:
 
===Morsiamen tarkastus===
Myös pojan suku halusi tietää, millainen vaimo morsiamesta tulisi. Tätä varten voitiin järjestää virallinen toimitus. Joillain Suomen alueilla morsianta on voitu "lainata"”lainata” jo ennen häitä sulhasen taloon noin viikon koeajalle. Tänä aikana morsiamen on täytynyt osoittaa pystyvänsä naisten töihin ja olevansa luonteeltaan sopiva.
 
===Kuulutusjuhla===
Rivi 114:
Kristillisellä ajalla avioliitto on ollut yksi tärkeimmistä elämän päämääristä, tosin naiselle avioliittoon pääseminen oli vielä tärkeämpää kuin miehelle. Poikamiehenä elämistä ei pidetty aivan niin pahana kuin vanhana piikana elämistä. Tämä saattoi johtua osittain siitä, että naisen hedelmällinen ikä oli lyhyempi, osittain taas siitä, että naimattomien naisten pelättiin tekevän siveettömyyksiä. Lapsien saaminen ja suvun jatkaminen kuului olennaisena osana avioliittoon. Pitkään lapsettomina elävillä pariskunnilla voitiin arvella olevan ongelmia seksuaalisen kyvykkyyden kanssa, ja tämä oli hyvin kielteinen leima, jota juuri kukaan ei halunnut.
 
Lapset oli tarkoitus kasvattaa kotona aina siihen asti, kun he avioituivat. Tyttölapset "annettiin"”annettiin” toisiin sukuihin morsiamiksi, poikalapset tai yksi heistä taas peri kotitilansa, ja hänen morsiamensa muutti sinne. Siitä lähtien kun nuori pari avioitui ja muutti sulhasen kotiin, heistä tuli taloon nimellisesti uusi [[isäntä]] ja [[emäntä]]. Käytännössä sulhasen vanhemmilla, vanhalla isännällä ja vanhalla emännällä, säilyi kuitenkin vielä paljon valtaa, ja sitä siirtyi pikkuhiljaa nuorelle parille heidän kypsyessään tehtäviinsä, ja vanhan pariskunnan vanhetessa. Kansantarinoissa ja itkuvirsissä [[anoppi|anopin]] on kerrottu määräilleen ja suorastaan orjuuttaneen poikansa uutta morsianta. Näihin päiviin elänyt kansanperinne tietääkin anopit sietämättömiksi.
 
Koska ainakin yksi poika perusti perheen samaan talouteen, missä hänen vanhempansa jo asuivat, usein samassa taloudessa ja useimmiten myös saman katon alla eli monta sukupolvea. Tällaista perhettä kutsutaan [[suurperhe]]eksi.
Rivi 131:
:''kopra suonia kokook,
:''yheksän oriin suonet
:''yhen kyrvän ympärille...ympärille…''
:''<small>([[Suomen Kansan Vanhat Runot|SKVR]]:664)</small>
 
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupuolisuhteet_entisajan_Suomessa”