Ero sivun ”Iron Butterfly” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 4:
| logon leveys = 200px
| aloitusvuosi = 1966
| lopetusvuosi = 1971, 1974–1985, 1987–2012, 2015-
| kuva = Iron Butterfly (1969).png
| leveys = 250px
Rivi 16:
}}
'''Iron Butterfly'''
==Yhtyeen vaiheet==
Rivi 26:
''Heavy'' julkaistiin tammikuussa [[1968]] ja se nousi ilman tuohon aikaan tärkeää singlemenestystä sijalle 78 [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] albumilistalla ja möi lopulta kultaa. Albumi sisälsi suoraviivaisia rock- ja pop-kappaleita kuten "Unconscious Power" ja "Gentle As It May Seem" ja psykedeelisiä, raskassävyisempiä kappaleita kuten "Possession" ja yhtyeen tunnetuimpiin kuuluvan "Iron Butterfly Theme". Albumin myötä yhtye sai maanlaajuista näkyvyyttä ja pääsi esiintymään isommille areenoilla mm. [[The Doors]]in ja [[Jefferson Airplane]]n kaltaisten isojen nimien lämmittelijänä.<ref name="ingle"/> Huhtikuussa 1968 yhtye esiintyi [[New York]]in Fillmore Eastissa ja nauhoitukset julkaistiin vuonna [[2011]] nimellä ''[[Fillmore East 1968]]''.
Kesäkuussa 1968 julkaistiin ''[[In-A-Gadda-Da-Vida]]'', yhtyeen tunnetuin ja myydyin albumi. Se muistetaan eteenkin 17 minuuttia pitkästä nimikappaleestaan, jossa on suoraviivainen, heavy metal-tyylinen kitarariffi, pitkät urku- ja kitarasoolot sekä poikkeuksellisesti myös rumpusoolo keskellä kappaletta. Nimi tulee sanoista "In the Garden of Eden". Tarinan mukaan kappaleen säveltäjä Doug Ingle esitteli kappaleen päihtyneenä muille jäsenille ja rumpali Ron Bushy kirjoitti Inglen epäselvästi lausumat sanat foneettisesti ylös.<ref name="bushy"/> Albumi nousi korkeimmillaan Yhdysvaltain albumilistalla sijalle 4 ja pysyi listalla lopulta yhteensä 140 viikkoa, joista 81 viikkoa top tenissa.<ref name="ibhistory">http://www.ironbutterfly.com/biography1.php?view=1 historia yhtyeen kotisivustolla</ref><ref name="pophistory"/> Vuoden 1968 loppuun mennessä albumi möi kultaa ja
Nimikappale julkaistiin lyhennettynä 3 minuutin singlenä ja myös siitä tuli top 30-hitti ja radiosuosikki.<ref name="pophistory" /> Albumin myötä yhtyeestä tuli iso nimi ja se isoja kiertueita pääesiintyjänä ja sen lämmittelijänä toimi alkuvuodesta [[1969]] mm. hiljattain perustettu [[Led Zeppelin]], joka oli ottanut nimeensä inspiraatiota Iron Butterflylta (Led Zeppelin = "lyijy zeppeliini").<ref name="bushy" /> Helmikuussa 1969 julkaistu ''[[Ball (Iron Butterflyn albumi)|Ball]]'' möi myös kultaa, mutta ei ollut niin iso menestys kuin edeltäjänsä. Musiikillisesti albumi jatkoi yhtyeen tummasävyistä linjaa, mutta sisälsi myös melodisempaakin materiaalia. Albumilta nousi kaksi pienempää singlehittiä "Soul Experience" ja "In the Time of Our Lives". Elokuussa 1969 yhtyeen piti esiintyä legendaarisiksi muodostuneilla [[Woodstock]]in festivaaleilla, mutta liikenneruuhkien ja tiettävästi yhtyeen managerin kohtuuttomien vaatimusten vuoksi yhtye ei koskaan päässyt lentokentältä festivaalialueelle.<ref name="woodstock">http://www.sandiegoreader.com/news/2009/aug/12/blurt4/ artikkeli Woodstockista ja Iron Butterflysta</ref><ref name="bushy"/>
Rivi 34 ⟶ 36:
Braunnin tilalle seuraavan albumin levytyksiin tulivat kitaristit [[Larry "Rhino" Reinhardt]] ja [[Mike Pinera]] jotka jäivät myös kiertuekokoonpanoon.<ref name="perfect"/> Vuoden 1970 elokuussa julkaistu ''[[Metamorphosis (Iron Butterflyn albumi)|Metamorphosis]]'' ei menestynyt myynnillisesti enää edeltäjiensä tavoin, vaikkakin se nousi kuitenkin sijalle 16 Yhdysvaltain albumilistalla ja kappaleesta "Easy Rider (Let the Wind Pay the Way)" julkaistu single nousi sijalle 66 singlelistalla, ollen yhtyeen toiseksi suurin singlemenestys. Albumilla yhtye vei musiikkiaan enemmän kaupallisempaan suuntaan.<ref name="perfect"/> Albumia seuranneen kiertueen jälkeen Doug Ingle lähti yhtyeestä kyllästyneenä loputtomiin kiertueisiin ja samalla yhtye hajosi.<ref name="ingle"/><ref name="perfect"/> Ingle vetäytyi musiikkimaailmasta ja Dorman ja Reinhardt perustivat [[Captain Beyond]]-yhtyeen.
===1974-
Iron Butterfly teki paluun vuonna [[1974]] Ron Bushyn ja Erik Braunnin johdolla<ref name="bushy"/> ja julkaisi vuonna [[1975]] studioalbumit ''[[Scorching Beauty]]'' ja ''[[Sun and Steel]]'' ilman suurempaa kaupallista menestystä. Nämä ovat toistaiseksi myös yhtyeen viimeisimmät studioalbumit. Vuoden [[1977]] jälkeen yhtye ollut toiminnassa vaihtelevin kokoonpanoin. Mukana ovat olleet vuoroin lähes kaikki yhtyeessä vuosina 1968-1971 vaikuttaneet jäsenet. Vuonna [[1988]] ''[[In-A-Gadda-Da-Vida]]''-albumin tehnyt kokoonpano Ingle, Braunn, Dorman ja Bushy esiintyi Atlantic Recordsin 40-vuotisjuhlissa. Tiettävästi myös iso levytyssopimus oli tuolloin tarjolla ja maailmankiertue [[Yes]]-yhtyeen lämmittelijänä suunnitteilla, mutta nämä jäivät kuitenkin toteutumatta.<ref name="braunn">http://erikbraunn.net/history.html historia Erik Braunnin kotisivuilla</ref>
Rivi 42 ⟶ 44:
Viimeisimpään vuosina [[2005]]-[[2012]] toimineeseen kokoonpanoon kuuluivat Dormanin ja Bushyn lisäksi kitaristi [[Charlie Marinkovich]] ja kosketinsoittaja-vokalisti [[Martin Gerschwitz]]. Vuonna [[2010]] yhtye palkittiin pitkästä urastaan San Diego Music Awards-gaalassa.<ref name="sandiego"/>
Vuonna [[2015]] yhtye teki paluun Bushyn johdolla. Kokoonpanoon kuuluvat hänen lisäkseen perkussionisti [[Michael Green]], kitaristi [[Erik Barnett]], basisti [[Dave Meros]], rumpali [[Ray Weston]] ja kosketinsoittaja [[Phil Parlapiano]]. Terveydentilansa vuoksi Bushy ei ole kuitenkaan kokoaikaisesti kokoonpanossa mukana.<ref>{{Verkkoviite|nimeke = IRONBUTTERFLY.COM|osoite = http://www.ironbutterfly.com/%20Band|julkaisu = www.ironbutterfly.com|viitattu = 2015-06-29}}</ref> Greenia lukuunottamatta kaikki muut uudet jäsenet ovat olleet aiemmin eri vuosina mukana yhtyeen toiminassa.
==Diskografia==
| |||