Ero sivun ”Clarence ”Gatemouth” Brown” versioiden välillä

[[KuvaTiedosto:GatemouthBrown Sept11996.jpg|400px|thumb|right|1996,Clarence ”Gatemouth” Brown esiintymässä [[Long Beach Blues Festival]]illa vuonna 1996.]]

'''Clarence "Gatemouth"”Gatemouth” Brown''' ([[18. huhtikuuta]] [[1924]] – [[10. syyskuuta]] [[2005]]) oli [[Yhdysvallat|yhdysvaltalainen]] muusikko. Hänet liitetään usein [[blues]]-musiikkiin, mutta hän hallitsi myös lukuisia muita tyylejä kuten [[country]]n ja [[jazz]]in. Hän oli [[multi-instrumentalisti]], jonka soittimiin kuuluivat [[kitara]], [[viulu]], [[alttoviulu]], [[mandoliini]], [[huuliharppu]] ja [[rummut]]. Uransa aikana Brown levytti 30 levyä.

Brown syntyi [[Vinton]]issa, [[Louisiana]]ssa ja varttui [[Orange (Texas)|Orangessa]], [[Texas]]issa. Hänen isänsä oli suosittu muusikko, joka soitti [[cajun]]ia, [[bluegrass]]ia ja [[country]]äa. Brown kuunteli isänsä soittamien musiikintyylien lisäksi [[Count Basie]], [[Lionel Hampton]]in ja [[Duke Ellington]]in big bandeja. Hän sai lempinimensä "Gatemouth"”Gatemouth” ({{k-fi|portinsuu}}) high school -opettajaltaan syvän äänensä takia.

Brownin ura ammattimuusikkona alkoi vuonna [[1945]], jolloin hän soitti rumpuja Texasin [[San Antonio (Texas)|San Antoniossa]]. Suurempaa mainetta Brown alkoi saada vuonna [[1947]], kun hän oli [[T-Bone Walker]]in keikalla [[Houston]]issa Bronze Peacock -nimisellä yökerholla, ja alkoi soittaa pääesiintyjän sairastuttua soittaa kitaralla omaa kappalettaan nimeltä "Gatemouth”Gatemouth Boogie"Boogie”. Yleisön positiivisen reaktion nähtyään yökerhon pitäjä Don Robey päätti ryhtyä Brownin manageriksi.

Kaksi Aladdin -merkille tehtyä singleä eivät menestyneet, jolloin Robey perusti oman Peacock-yhtiönsä. Tälle merkille tehdyt blues-levytyksetblueslevytykset ovat Brownin uran keskeisintä materiaalia, ja ne on nykyään saatavissa CD:llä nimeltä ''The Original Peacock Recordings''. Brownin oli ensimmäisiä [[capo]]a käyttäviä sähkökitaristeja. Monet paikalliset kitaristit, kuten [[Albert Collins]] ja [[Johnny "Guitar" Watson]], ottivat Brownin tyylistä merkittäviä vaikutteita omaan soittoonsa. Listamenestystä Brown ei merkittävyydestään huolimatta saanut. Hänen ainoa kotialueen ulkopuolella menestynyt singlesinglensä oli "Mary”Mary is Fine"Fine” (B-puolella "My”My Time is Expensive"Expensive”). Muita merkittäviä blues-kappaleitablueskappaleita olivat "She”She Walked Right in"In”, "Rock”Rock myMy Blues away",Away” "Dirtyja ”Dirty Work at the Crossroads"Crossroads” sekä instrumentaalit "Boogie”Boogie Uproar"Uproar” ja "Gate”Gate Walks to Board"Board”. Brownin yhteistyö Peacockin kanssa jatkui läpi 1950-luvun aina vuoteen 1960 asti.

1960-luku oli Brownin pitkällä uralla hiljaisin vuosikymmen. Brown oli aiemmin elänyt Texasissa, mutta muutti 1960-luvulla [[Nashville]]en ottaakseen osaa [[R&B]]-musiikkia sisältäneeseen DJ Bill "Hoss"”Hoss” Allenin juontamaan televisio-ohjelmaan nimeltä ''The!!!!Beat''. Brown toimi ohjelman housebandin johtajana vuonna [[1966]]. Nashvillessä Brown levytti myös muutamia [[country]]-singlejä, joista eniten huomiota sai pienelle Hermitage -yhtiölle levytetty [[Little Jimmy Dickens]] -[[cover]]i "May”May the Birds of Paradise Fly Up Your Nose"Nose” (1965). 1960-luvun lopulla Brown päätti jättää musiikki-bisneksenmusiikkibisneksen taakseen ja muutti [[New Mexico]]on työskentelemään apulaissheriffinä.

1970-luvun alussa bluesia arvostava yleisö kuitenkin veti Brownin Eurooppaan, jossa hän teki kiertueen yhteensä kaksitoista kertaa vuodesta 1971 alkaen. Brownin esittämä musiikki oli nyt monipuolistunut, ja hänen ohjelmistoonsa kuului bluesin lisäksi runsaasti countryäcountrya, jazzia ja jopa calypsoa. Merkittäväksi yhteistyökumppanikseen Brown löysi country-muusikkocountrymuusikko [[Roy Clark]]in, jonka kanssa hän levytti MCA:lle vuonna 1979 albumin ''Makin'Makin’ Music''. Brownista tuli myös [[Yhdysvaltain ulkoministeriö|ulkoministeriön]] valtuuttama Yhdysvaltalaisenyhdysvaltalaisen musiikin lähettiläs, ja hän sai tässä roolissa tehtäväkseen kierrellä soittamassa myös [[Itä-Afrikka|Itä-Afrikassa]]. 1970-luvun lopussa Brown muutti [[New Orleans]]iin.

1980-luvulla Brown levytti useita levyjä [[Rounder Records]]ille ja [[Alligator Records]]ille, jotka elvyttivät hänen uraansa Yhdysvalloissa. Hän teki tuollavuosikymmenen vuosikymmenelläaikana useita kiertueita kotimaassaan sekä ulkomailla soittaen usein 250–300 keikkaa vuodessa. Vuonna [[1982]] Brown voittisai [[Grammy-palkinto|Grammy-palkinnon]]-palkinnon levystään ''Alright Again!''. Ahkera keikkailu jatkui pitkin 1990-lukua aina Brownin viimeisiin elinvuosiin saakka. Esiintymisiä oli esimerkiksi [[Australia]]ssa, [[Uusi-Seelanti|Uudessa-Seelannissa]], entisen [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] maissa sekä myös poliittisten konfliktien repimillä alueilla [[Keski-Amerikka|Keski-Amerikassa]] sekäja [[Afrikka|Afrikassa]]. "Ihmiset”Ihmiset eivät voi tulla luokseni, joten menen heidän luokseen"luokseen”, Brown selitti.

Syyskuussa 2004 Brownilla diagnosoitiin [[keuhkosyöpä]]. Hänellä oli ennestään [[emfyseema]] sekäja sydänvaivoja, joten hän päätti lääkäreiden kanssa luopua sairauden hoidosta. Ennen kuolemaa Brownia kohtasi kuitenkin vielä tragedia. Hänen: tuolloinenhänen kotinsa [[Louisiana]]n [[Slidell]]issä joutui seuraavana vuonna [[hurrikaani Katrina]]n tuhoamaksi vuonna 2005, ja hänet evakuoitiin lapsuutensa kotiin, Texasin Orangeen. Siellä hän kuoli veljensä talossa 81-vuotiaana [[10. syyskuuta]]. Viimeiseksi levyksi jäi vuoden 2004 lopulla ilmestynyt ''Timeless''.

Brownista oli tullut viimeisten vuosikymmeniensä aikaan erittäin pitkälle arvostettu lukuisia tyylejä taitava muusikko. Kitaransoittoonsa Brownilta vaikutteita saaneita artisteja ovat esimerkiksi Albert Collins, [[Guitar Slim]], [[J. J. Cale]] ja Johnny "Guitar" Watson. [[Frank Zappa]] piti Brownia jopa lempparikitaristinaan.

* San Antonio Ballbuster ([[1948]])

* The Blues Ain't Nothin' ([[1972]])

* Just Got Lucky ([[1973]])

* Cold Strange ([[1973]])

* Sings Louis Jordan ([[1973]])

* Black Jack ([[1975]])

* Down South in Bayou County ([[1975]])

* Gate's on the Heat ([[1975]])

* Bogalusa Boogie Man ([[1976]])

* Makin' Music (with [[Roy Clark]])in kanssa, ([[1979]])

* Alright Again! ([[1981]])

* One More Mile ([[1982]])

* Atomic Energy ([[1984]])

* Pressure Cooker ([[1985]])

* More Stuff ([[1985]])

* Real Life (Live) ([[1987]])

* Texas Swing ([[1988]])

* Standing My Ground ([[1989]])

* The Original Peacock Recordings ([[1990]])

* No Looking Back ([[1992]])

* Live 1980 ([[1994]])

* The Best of Clarence Gatemouth Brown, A Blues Legend ([[1995]])

* Man ([[1995]])

* A Long Way Home ([[1996]])

* Gate Swings ([[1997]])

* Okie Dokie Stomp ([[1999]])

* American Music, Texas Style ([[1999]])

* Guitar in My Hand ([[2000]])

* Okie Dokie ([[2000]])

* The Definitive Black & Blue Sessions: Sings [[Louis Jordan]] ([[2001]])

* Back to Bogalusa ([[2001]])

* His First Recordings: 1947–1951 ([[2002]])

* 1947–1951 ([[2002]])

* Hot Club Drive ([[2003]])

* Timeless ([[2004]])

* 1952–1954 ([[2005]])

* [http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1380/clarence-gatemouth-brown Clarence "Gatemouth"”Gatemouth” Brownin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa]