Ero sivun ”Suomen suuriruhtinaskunta” versioiden välillä

[[Venäjän keisarikunta|Venäjän]] voitto [[Ranska|Ranskaa]] vastaa käydyssä sodassa vuosina [[1812]]–[[1814]]1812–1814 nostatti Venäjän [[Eurooppa|yhdeksi Euroopan]] mahtivaltioksi, [[Itävalta|Itävallan]] ja [[Preussi]]n ohellamahtivaltioista. Mantereen valtapoliittinen kehitys määräytyi vuoden [[1815]] [[Wienin kongressi]]ssa syntyneessä [[Pyhä allianssi|Pyhän allianssin]] mukaisessa, saavutetun status quon ylläpitoon pyrkineessä ilmapiirissä. Keisari [[Aleksanteri I]]:n näkemykset muuttuivat myös vanhoilliseen suuntaan muun muassa [[1820-luku|1820-luvulla]] [[Puola]]ssaPuolassa ja [[Balkan|Balkanilla]] ilmenneiden kapinaliikkeiden vuoksi. Suomen suuriruhtinaskunnassa keisarin jo vuoden [[1819]] Suomen -vierailunsa aikana lupaamia [[Maapäivät|maapäiviä]]valtiopäiviä ei kutsuttukaan koolle. Käytännössä Aleksanteri I johti suuriruhtinaskuntaansa itsevaltiudelle perinteisen suosikkijärjestelmän kautta. Hänen luottomiehensä ”Suomen ministeri” [[Gustav Mauritz Armfelt]] Pietarissa (ministerivaltiosihteeri hänen avustajanaan) hoiti, Venäjän valtiosihteeri [[Mikael Speranski]]n kanssa, suuriruhtinaanmaata koskevat asiat suoraan keisarin kanssa.<ref name="pulma_2003a_jussila_2004">Pulma 2003a, Jussila 2004</ref>

Keisari Aleksanterin valtakautta seurasi vuodesta [[1825]] lähtien vanhoillisen keisari [[Nikolai I]]|Nikolai I:n]] kausi. Hän oli alun perin haluton tunnustamaan edellisen keisarin Suomen suuriruhtinaskunnalle myöntämiä oikeuksia, mutta [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]] puhjenneen [[dekabristikapina]]n aiheuttamassa paineessa ja sekasorrossa uusi keisari päätti lopulta hyväksyä suomalaisten entisen aseman ”perustuslakien mukaan”. Dekabristikapina vaikutti koko Nikolai I:n ajan hallintojärjestelyihin: se synnytti vallankumouksen pelon, jonka seurauksena keisari turvautui järjestysvaltakoneistoon. Yleiseen kansliaan perustettiin III osasto eli salainen poliisi jonka toimeenpanevaksi elimeksi tuli [[santarmilaitossantarmi]]laitos. Santarmivalvonta yletettiin myös Suomeen, joka kuului Pietarin piiriin. Myös sensuuria tiukennettiin vuonna [[1829]] annetulla asetuksella. Melko pian syntynsä jälkeen Pyhä allianssi alkoi rakoilla ja menettää valtaansa. Euroopassa voimistunut teollinen vallankumous, porvariston vahvistuminen ja liberalismin nousu sekä niiden mukanaan tuomat yhteiskunnalliset vaatimukset nostattivat kapinaliikkeitä koko mantereella. Venäjälle kuuluneen Puolan levottomuudet vuonna 1830 ([[1830marraskuun kansannousu]]) johtivat [[Puola|Puolan]] autonomian menetykseen. [[Euroopan hullu vuosi|Euroopan ”hullu vuosi”]] [[1848]] kiivaine vallankumousliikkeineen jatkoi vuoden [[1815]] allianssin pirstoutumista sekä johti lopulta mantereen jakautumiseen liberaalimpaan, teollistuvaan läntiseen osaan (esimerkiksimm. [[Britannia]], [[ja Ranska]]) ja talonpoikaiseen, konservatiivisempaan itäiseen osaan (esimerkiksimm. [[Preussi]], [[ja Venäjä]]).<ref name="pulma_2003b_jussila_2004_ylikangas_2007">Pulma 2003b, Jussila 2004, Ylikangas 2007</ref>

Euroopan kehityksen seurauksena ja Nikolai I:n oman ajattelun pohjalta Suomen suuriruhtinaskunnan asemaa ja tilannetta leimasi ns. suojamuuripolitiikka. [[Venäjän tsaari|Keisarin]] auktoriteetti sekä poliittinen ja sotilaallinenkin kontrolli olivat vahvoja (muun muassa tiukka sensuuri). Maan taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys oli hidasta. [[Kenraalikuvernööri]] Menšikovin suomalaisille antaman ohjeen mukaan suuriruhtinaskunnasta ei saanut kuulua mitään, niin hyvässä kuin pahassa. Valtiopäiviä ei kutsuttu koolle, vaan maassa vallitsi ”[[valtioyö]]”, jonka syylliseksi tosin on pyritty osoittamaan vain keisari itse. Toisaalta on myös arvioitu, että hyvän aseman suoraan keisarin alaisuudessa saanut suomalainen virkamiehistö ei erityisesti valtiopäiviä edes kaivannutkaan. Myös ajan [[Luterilaisuus|luterilainen]] kirkko tuki keisarin valtaa voimakkaasti. Se tuomitsi vallankumoukselliset toimet Euroopassa ja emämaassa sekä ylisti keisarin aseitten menestystä niiden torjunnassa. Keisari Nikolai I pyrki kaikin keinoin estämään eurooppalaisten kapinaliikkeiden hengen ja ajatusten leviämisen Venäjälle ja Suomen suuriruhtinaskuntaan. Erityisen huomion kohteena oli yliopistonuoriso ja yliopistolaitokset. Osittain tästä syystä [[Helsingin yliopisto|Kuninkaallinen Turun Akatemia]] siirrettiin Helsinkiin, jonne perustettiin ''Keisarillinen Aleksanterin-yliopisto Suomessa'' vuonna [[1828]]. Suomen suuriruhtinaskunnassa keisarin kontrolli joko toimi hyvin tai suomalaiset olivat lojaaleja (tai välinpitämättömiä) Pietarin keskusvallan suhteen; maa oli keisarikunnan yksi rauhallisimmista kolkista. Nikolai I myönsi tämän todetessaan levottomuuksien aikana: ”Jättäkää suomalaiset rauhaan, se on provinssi, joka ei ole aiheuttanut minulle minuutinkaan huolta”. Nikolain valtavuosia [[1848]]–[[1852]] on historiankirjoituksessa kutsuttu hiljaisuuden ajaksi tai imperiumin vastaiskuksi, joka päättyi lopulta koko Venäjää vavisuttaneeseen kriisiin [[Mustameri|Mustanmeren]] suunnassa.<ref name="pulma_2003b_jussila_2004_ylikangas_2007"/>

Suurvaltapoliittinen tilanne Euroopassa johti Venäjän sotaan ensin [[TurkkiOsmanien valtakunta]]a vastaan vuonna [[1853]], ja myöhemmin Ranskaa ja Britanniaa vastaan vuosina 1854–1855 ([[1854]]–[[1855Krimin sota]]). Sota käytiin pääasiassa [[Musta meriMustameri|Mustallamerellä]] ja [[Krimin niemimaa|Krimin niemimaalla]], mutta taistelut ulottuivat lopulta myös [[Itämeri|Itämerelle]] ja Suomen suuriruhtinaskuntaan ''[[Oolannin sota|Oolannin sodan]]'' ([[1854]]–[[1855]]1854–1855) nimisenä konfliktina. Siinä Britannian laivaston osasto kävi Venäjää vastaan hävityssotaa, vahingoittaen suomalaisia rannikkokaupunkeja (mm. [[Helsinki]], [[ Hamina]], [[Kokkola]], [[Kotka (kaupunki)|Kotka]], [[Oulu]], [[Raahe]]) ja niiden satamia, sekä tuhoten [[Bomarsund]]in linnoituksen Ahvenanmaalla ja [[SvartholmSvartholman merilinnoitus|Svartholman]]an linnoituksen [[Loviisa]]ssa. Kokkolassa paikallisen väestön kokoama vapaaehtoinen joukko-osasto yllätti brittijoukot ja torjui niiden hyökkäyksen Kokkolan satamaa vastaan. Sodan kuuluisin taistelu oli [[ViaporiViaporin pommitus]]n pommitus 9.–11. elokuuta 1855. Siinä brittilaivastonbrittilaivasto, Viaporinjonka tykistöälaivatykkien kantomatka oli kaksi kertaa pitemmänpidempi kantomatkankuin omanneetViaporin laivatykittykistön kantomatka, tulittivattulitti linnoitusta turvalliselta etäisyydeltä. Maihinnousua ei yritetty vaan päätarkoituksena oli ilmeisesti sitoa keisarinkeisarikunnan joukkoja Itämerelle ja aiheuttaa venäläisille arvovaltatappio. Sen lisäksi Viaporin puolustajat menettivät 55 kaatunutta ja 204 haavoittunutta. Oolannin sota oli suomalaistenSuomen historian viimeinen vain ”sotilaiden sota”. Helsingin siviiliväestö saattoi seurata kaikessa rauhassa Viaporin pommitusta [[Ullanlinna]]n kallioilta. Sen jälkeen ei koskaan enää, totaalisten sotien kauden alettua [[1900-luku|1900-luvulta]] lähtien.<ref name="pulma_2003b_meinander_2006">Pulma 2003b, Meinander 2006</ref>

Häviö [[Krimin sota|Krimin sodassa]] aiheutti Venäjällä sisäisen kriisin, jonka vuoksi uudeksi keisariksi [[3. maaliskuuta]] ¨[[1855]] valittu [[Aleksanteri II (Venäjä)|Aleksanteri II]] aloitti maassa voimakkaan taloudellisen ja yhteiskunnallisen uudistusohjelman. Hän poisti Venäjältä [[Maaorjuus|maaorjuuden]] [[1861]], erotti [[Toimeenpanovalta|toimeenpano]]- ja [[Tuomiovalta|tuomiovallan]] toisistaan [[1864]] sekä uudisti kunnallispolitiikkaa. [[Pyhä Raamattu|Raamatun]] suomenkielinen käännöskomitea asetettiin senaatin päätöksellä [[11. huhtikuuta]] [[1861]], ja sitä johtivat [[A. W. Ingman]] ja professori [[Gabriel Geitlin]]. Suomessa uusi [[Venäjän tsaari|keisari]] sai aikaan merkittävän taloudellisen ja henkisen edistymisen. Aleksanteri II on kutsuttu ”vapauttajakeisariksi”, jonka patsas pystytettiin Helsingin [[Senaatintori]]lle. Todellisuudessa hänHän joutui kuitenkin sopeutumaan uuteen tilanteeseen: jos uudistuksia ei olisi tehty ylhäältäpäin, reformivaateet olisivat voineet purkautua hallitsemattomina alhaaltapäin. Aleksanteri II valtakaudella politiikan punaisena lankana olivat Venäjän voiman palauttaminen sekä yhtenäisyyden säilyttäminen ja lisääminen. Tavoitteen saavuttamiseksi keisari tasapainoili maan taloutta vahvistavien vapauksien ja toimenpiteiden sekä sisäistä kontrollia lisäävien toimien välillä. Erityisen hankala tapaus oli vuonna [[1863]] puhjennut Puolan kapina, joka lopulta kukistettiin verisesti ja jonka jälkeen alkoi santarmilaitoksen voimakas kehittäminen.

Suomen suuriruhtinaskunnan suhteen [[Aleksanteri II]] ei [[Nikolai I]]:n tapaan suoralta kädeltä hyväksynyt suomalaisten asemaa. [[Itsevaltius|Itsevaltiutta]] kannattanut uusi [[Venäjän tsaari|keisari]] allekirjoitti Suomea koskevan hallitsijanvakuutuksensa vasta kun maan hallintatapaa koskevan ehdotuksen kohta ”konstitutioiden mukaan” oli vaihdettu sanoihin ”entisten säädösten mukaan”. Tällä Aleksanteri II halusi korostaa sitä, ettei Suomella ollut sellaisia ”konstitutioita”, joilla valta olisi jaettu keisarin ja valtiopäivien kesken. Yleisen järjestyksen ylläpitoa varten maahan perustettiin Suomen [[santarmilaitosSuomen santarmihallitus]] vuonna [[1867]] ja [[Suomen rautatiehistoria|Suomenrautateiden rautateidensantarmipoliisihallitus]] santarmipoliisihallitus vuonna [[1870]].<ref name="olkkonen_2003_jussila_2004">Olkkonen 2003, Jussila 2004</ref>

Kokonaisuutena Venäjän tappio [[Krimin sota|Krimin sodassa]] ja Aleksanteri II:n hallintakausi johtivat kuitenkin Suomen suuriruhtinaskunnan kannalta hyvin myönteiseen valtiollisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen aikaan. Kruununperillisenä [[Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto|Suomen Keisarillisen Aleksanteri-Yliopiston]] kanslerina toiminut keisari vieraili [[Helsinki|Helsingissä]] [[24. maaliskuuta]] [[1856]] ja antoi [[Suomen senaatti|Suomen senaatille]] viisikohtaisen valtuuskirjeen merkittävien muutosten aikaansaamiseksi maan teollisessa kehityksessä, liikenneyhteyksissä, kaupassa ja merenkulussa sekä koulu- ja kansansivistyksen edistämisessä. [[Kenraalikuvernööri|Kenraalikuvernööriksi]] määrättiin liberaali Baltian saksalainen kenraali [[Wilhelm Berg]]. Tätä merkittävämpi päätös oli erottaa aiemmin suuriruhtinaskunnan taloushallinnossa keskeisesti vaikuttanut, [[Merkantilismi|merkantilistista taloutta]] edistänyt, [[Lars Gabriel von Haartman]] tehtävistään vuonna [[1858]]. Hänen tilalleen valittiin [[Taloudellinen liberalismi|taloudellisen liberalismin]] opit omaksunut [[Fabian Langenskiöld]].<ref name="olkkonen_2003_jussila_2004_ylikangas_2007">Olkkonen 2003, Jussila 2004, Ylikangas 2007</ref>

[[1860-luku|1860-luvun]] vapauden ilmapiirissä Suomen suuriruhtinaskunnan [[säädyt]] alkoivat esittää vaatimuksia suuriruhtinaskunnan [[Valtiopäivät|valtiopäivien]] koolle kutsumisestakoollekutsumisesta. Aloite tuli säädyiltä, ja erityisesti niiden alemmilta portailta eli [[Papisto|papistolta]], [[Porvaristo|porvareilta]] ja [[Talonpojat|talonpojilta]]. Heidän näkemyksensä mukaan [[1800-luku|1800-luvun]] alkupuoliskon ”valtioyö” oli suosinut [[Aatelisto|aatelistoa]] ja korkeinta virkamiehistöä. Vaade johti kuitenkin arvovaltakiistaan keisari [[Aleksanteri I|Aleksanterin]]keisarin ja suomalaisten välillä, koska Venäjän [[itsevaltias]]keisari olisi halunnut pitää aloitteen tässäkin asiassa itsellään. Valtiopäiväkiista ratkaistiin, kuten usein muutkin kriisit, Suomen suuriruhtinaskunnan ulkopuolella, tällä kertaa [[Puola|Puolassa]]. Puolalaiset olivat esittäneet vastaavia vaateita kuin suomalaiset, mutta ne oli torjuttu vielä jyrkemmin. Tämä johti veriseen Puolan[[tammikuun kapinaankansannousu]]un tammikuussavuonna [[1863]]. Rauhoittaakseen tilannetta Venäjällä [[Aleksanteri II]] lopulta ilmoitti armeliaasti, että aina rauhallisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa valtiopäivät kutsutaan koolle [[15. syyskuuta]] [[1863]]. Puolasta sen sijaan tehtiin Venäjän [[Puolan kenraalikuvernementti|kenraalikuvernementti]]. Suomalaisten odotuksiin nähden sekä [[Helsingin valtiopäivätsäätyvaltiopäivät 1863|vuoden 1863 valtiopäivät]] että niitä seuranneet [[Säätyvaltiopäivätsäätyvaltiopäivät 1867|vuoden 1867 valtiopäivät]] olivat suuri pettymys, koska todellista poliittista valtaa säädyille ei annettu. Vuonna [[1869]] keisari laati uuden valtiopäiväjärjestyksen, jonka mukaan valtiopäivien sallittiin kokoontua säännöllisesti viiden vuoden välein.<ref name="klinge_1997_olkkonen_2003_jussila_2004_ylikangas_2007">Klinge 1997, Olkkonen 2003, Jussila 2004, Ylikangas 2007</ref>

[[Narodnaja volja]] -[[Terrorismi|terroristiliikkeen]] jäsenet murhasivat [[Pommiattentaatti|pommiattentaatissa]] [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]] [[13. maaliskuuta]] [[1881]] keisari [[Aleksanteri II]]:n, joka oli juuri hyväksynyt suunnitelman Venäjän parlamentin perustamisesta ja jonkin asteisesta vallan jakamista sille. Murhan taustalla vaikuttivat sekä maassa pitkään kestänyt [[Romanov (hallitsijasuku)|Romanovien]] [[itsevaltius]] että vapautuspolitiikan ja konservatiivisten toimien ristiriitaisuus ja niiden erilainen kohdentuminen eri kansanosiin. Teon suoritti vain kolmen [[narodnikit|narodnikin]] ryhmä, pääsuunnittelijana nuori [[Sofja Perovskaja]], jonka valkoisen nenäliinan heilautus sinetöi keisarin kohtalon. Toisaalta parlamentin perustaminen emämaassa olisi todennäköisesti ollut suomalaisten [[Autonomia|autonomian]] kannalta haitallinen ratkaisu.

Aleksanteri II seurasi keisari [[Aleksanteri III (Venäjä)|Aleksanteri III:n]] valtakausi vuosina [[1881]]–[[1894]]1881–1894. Aleksanteri III:n hallitsemaa Venäjää on kuvattu termillä [[poliisivaltio]]ksi. Hänen kautensa aikana Venäjän keskushallinto, pyrkimys yleisvaltakunnalliseen lainsäädäntöön ja [[santarmilaitos]] vahvistuivat merkittävästi, vastareaktiona keisarin murhalle ja muille levottomuuksille. Suomen suuriruhtinaskunnan suhteen Aleksanteri III kausi oli kaksijakoinen sikäli, että hän vahvisti hallitsijanvakuutuksessaan suomalaisten aiemman aseman ja salli valtio(maa)päivienvaltiopäivien kokoontua kolmen vuoden välein. Merkittävin myönnytys suomalaisille oli, että [[säädyt]] saivat valtiopäivillä esitysoikeuden vuoden [[1886]] valtiopäiväjärjestystä koskeneella manifestilla. Toisaalta valtakauden loppuvaiheessa vuonna [[1889]] suuriruhtinaskuntaan kohdistettiin yhtenäistämis- ja venäläistämistoimet.<ref name="rintala 1987_klinge_1997_olkkonen_2003_jussila_2004">Rintala 1987, Klinge 1997, Olkkonen 2003, Jussila 2004</ref>

Keisari Aleksanteri II:n valtakauden alun ”vapauden aika” oli tuon ajan suomalaisille sukupolville vastaavanlainen merkittävä kokemus kuten myöhemmin olivat [[vuoden 1905 suurlakko]] tai [[maaliskuun vallankumous]] vuonna [[1917]].