Ero sivun ”Suomen suuriruhtinaskunta” versioiden välillä

[[Venäjän keisarikunta|Venäjän]] voitto [[Ranska|Ranskaa]] vastaa käydyssä sodassa vuosina 1812–1814[[1812]]–[[1814]] nostatti Venäjän [[Eurooppa|Euroopan]] mahtivaltioksi, [[Itävalta|Itävallan]] ja [[Preussi]]n ohella. Mantereen valtapoliittinen kehitys määräytyi vuoden [[1815]] [[Wienin kongressi]]ssa syntyneessä [[Pyhä allianssi|Pyhän allianssin]] mukaisessa, saavutetun status quon ylläpitoon pyrkineessä ilmapiirissä. Keisari [[Aleksanteri I]]:n näkemykset muuttuivat myös vanhoilliseen suuntaan muun muassa [[1820-luku|1820-luvulla]] [[Puola]]ssa ja [[Balkan|Balkanilla]] ilmenneiden kapinaliikkeiden vuoksi. Suomen suuriruhtinaskunnassa keisarin jo vuoden [[1819]] Suomen vierailunsa aikana lupaamia [[Maapäivät|maapäiviä]] ei kutsuttukaan koolle. Käytännössä Aleksanteri I johti suuriruhtinaskuntaansa itsevaltiudelle perinteisen suosikkijärjestelmän kautta. Hänen luottomiehensä ”Suomen ministeri” [[Gustav Mauritz Armfelt]] Pietarissa (ministerivaltiosihteeri hänen avustajanaan) hoiti, Venäjän valtiosihteeri [[Mikael Speranski]]n kanssa, suuriruhtinaanmaata koskevat asiat suoraan keisarin kanssa.<ref name="pulma_2003a_jussila_2004">Pulma 2003a, Jussila 2004</ref>

Keisari Aleksanterin valtakautta seurasi vuodesta [[1825]] lähtien vanhoillisen keisari [[Nikolai I]]:n kausi. Hän oli alun perin haluton tunnustamaan edellisen keisarin Suomen suuriruhtinaskunnalle myöntämiä oikeuksia, mutta [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]] puhjenneen [[dekabristikapina]]n aiheuttamassa paineessa ja sekasorrossa uusi keisari päätti lopulta hyväksyä suomalaisten entisen aseman ”perustuslakien mukaan”. Dekabristikapina vaikutti koko Nikolai I:n ajan hallintojärjestelyihin: se synnytti vallankumouksen pelon, jonka seurauksena keisari turvautui järjestysvaltakoneistoon. Yleiseen kansliaan perustettiin III- osasto, eli salainen poliisi jonka toimeenpanevaksi elimeksi tuli [[santarmilaitos]]. Santarmivalvonta yletettiin myös Suomeen, joka kuului Pietarin piiriin. Myös sensuuria tiukennettiin vuonna [[1829]] annetulla asetuksella. Melko pian syntynsä jälkeen Pyhä allianssi alkoi rakoilla ja menettää valtaansa. Euroopassa voimistunut teollinen vallankumous, porvariston vahvistuminen ja liberalismin nousu sekä niiden mukanaan tuomat yhteiskunnalliset vaatimukset nostattivat kapinaliikkeitä koko mantereella. Venäjälle kuuluneen Puolan levottomuudet vuonna [[1830]] johtivat [[Puola|Puolan]] autonomian menetykseen. [[Euroopan hullu vuosi|Euroopan ”hullu vuosi”]] [[1848]] kiivaine vallankumousliikkeineen jatkoi vuoden [[1815]] allianssin pirstoutumista sekä johti lopulta mantereen jakautumiseen liberaalimpaan, teollistuvaan läntiseen osaan (esimerkiksi [[Britannia]], [[Ranska]]) ja talonpoikaiseen, konservatiivisempaan itäiseen osaan (esimerkiksi [[Preussi]], [[Venäjä]]).<ref name="pulma_2003b_jussila_2004_ylikangas_2007">Pulma 2003b, Jussila 2004, Ylikangas 2007</ref>

Euroopan kehityksen seurauksena ja Nikolai I:n oman ajattelun pohjalta Suomen suuriruhtinaskunnan asemaa ja tilannetta leimasi ns. suojamuuripolitiikka. [[Venäjän tsaari|Keisarin]] auktoriteetti sekä poliittinen ja sotilaallinenkin kontrolli olivat vahvoja (muun muassa tiukka sensuuri). Maan taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys oli hidasta. [[Kenraalikuvernööri]] Menšikovin suomalaisille antaman ohjeen mukaan suuriruhtinaskunnasta ei saanut kuulua mitään, niin hyvässä kuin pahassa. Valtiopäiviä ei kutsuttu koolle, vaan maassa vallitsi ”[[valtioyö]]”, jonka syylliseksi tosin on pyritty osoittamaan vain keisari itse. Toisaalta on myös arvioitu, että hyvän aseman suoraan keisarin alaisuudessa saanut suomalainen virkamiehistö ei erityisesti valtiopäiviä edes kaivannutkaan. Myös ajan [[Luterilaisuus|luterilainen]] kirkko tuki keisarin valtaa voimakkaasti. Se tuomitsi vallankumoukselliset toimet Euroopassa ja emämaassa sekä ylisti keisarin aseitten menestystä niiden torjunnassa. Keisari Nikolai I pyrki kaikin keinoin estämään eurooppalaisten kapinaliikkeiden hengen ja ajatusten leviämisen Venäjälle ja Suomen suuriruhtinaskuntaan. Erityisen huomion kohteena oli yliopistonuoriso ja yliopistolaitokset. Osittain tästä syystä [[Helsingin yliopisto|Kuninkaallinen Turun Akatemia]] siirrettiin Helsinkiin, jonne perustettiin ''Keisarillinen Aleksanterin-yliopisto Suomessa'' vuonna [[1828]]. Suomen suuriruhtinaskunnassa keisarin kontrolli joko toimi hyvin tai suomalaiset olivat lojaaleja (tai välinpitämättömiä) Pietarin keskusvallan suhteen; maa oli keisarikunnan yksi rauhallisimmista kolkista. Nikolai I myönsi tämän todetessaan levottomuuksien aikana: ”Jättäkää suomalaiset rauhaan, se on provinssi, joka ei ole aiheuttanut minulle minuutinkaan huolta”. Nikolain valtavuosia 1848–1852[[1848]]–[[1852]] on historiankirjoituksessa kutsuttu hiljaisuuden ajaksi tai imperiumin vastaiskuksi, joka päättyi lopulta koko Venäjää vavisuttaneeseen kriisiin [[Mustameri|Mustanmeren]] suunnassa.<ref name="pulma_2003b_jussila_2004_ylikangas_2007"/>