Avaa päävalikko

Muutokset

Ei muutosta koossa ,  4 vuotta sitten
p
ei muokkausyhteenvetoa
1980-luvun puolivälistä alkaen [[Jugoslavia]]ssa oli merkkejä jännitteiden kasvusta. Vuoden 1985 joulukuussa serbialainen äärinationalisti [[Vuk Drašković]] väitti [[Kroatian serbit|Kroatian serbien]] joutuvan kulttuurillisen [[kansanmurha]]n uhriksi. Vuonna 1986 julkistettu [[Serbian taide- ja tiedeakatemian muistio]] kannatti yhtenäistä serbivaltiota ja mainitsi Kroatian serbit sorrettuna kansanosana. Serbijohtaja [[Slobodan Milošević]] julkisti [[kroaatit|kroaattien]] vastaista propagandaa, ja myös [[Kroatia]]n lehdistö alkoi arvostella serbejä kesällä 1988. Serbit syyttivät 1989 kroaatteja [[Josip Broz Tito]]n tekemistä vääryyksistä, Titohan oli kroaatti. Serbien aktivistit aloittivat mielenosoitukset Kroatiassa jo helmikuussa 1989. Kroatian ja Slovenian media tuomitsi Serbian Kosovossa käyttämän väkivallan ja Milosevicin vallantavoittelun<ref>Lautela 1992, s 44, s 84</ref>.
 
Vuonna 1989 [[Slovenia]]ssa ja Kroatiassa kommunistit sopivat monipuoluevaalien järjestämisestä. Kroatiassa vaalit voitti [[Franjo Tuđman]]in oikeistolainen, [[Kroatian demokraattinen liitto]] HDZ. Tämän kansallismielis-vanhoillisen puolueen johtaja Franjo TudjmanTuđman oli hyvin itsevaltainen, nepotistinen ja serbejä syrjivä. Tuđman muutti Kroatian tasavallaksi jo ennen itsenäistymistä kesällä 1990 ja otti käyttöön perinteiset tunnukset, jotka olivat serbipropagandan mukaan UstashaUstaša-tunnuksia. Vuoden 1990 lopulla Kroatiaan kirjoitettiin uusi perustuslaki, jonka serbit kokivat syrjiväksi. Uusi hallitus putsasi serbejä pois virka-asemista, varsinkin poliisijoukoista.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.britannica.com/EBchecked/topic/143561/Croatia/223956/World-War-II#toc223957 | Nimeke = Croatia in Yugoslavia, 1945–91| Julkaisu = Croatia | Julkaisija = Encyclopedia Britannica | Viitattu = 13.8.2012 | Kieli ={{en}} }}</ref> Tuđman alkoi ajaa kansallismielistä kroatialaista linjaa. Samaan aikaan Milošević alkoi lietsoa ponnekkaammin serbivähemmistön kapinaa Kroatiassa. Kun kroaatit toimisivat serbien kapinaa vastaan, [[Jugoslavian liittoarmeija]] saisi syyn Kroatian miehittämiseen.
 
Jugoslavian ensimmäiset kommunismin jälkeiset monipuoluevaalit voitti Serbiassa sosialistipuolueeksi muunnettu kommunistipuolue SDS. Serbien julistaman [[Suur-Serbia]]n rakentamiseen tähtäävän propagandan mukaan serbit olivat vaarassa ja kaikkien serbien olisi asuttava samassa valtiossa. Kroatiassa alettiin vaatia 30. toukokuuta 1990 itsenäisyyttä valtioliiton puitteissa. Vuonna 1991 Kroatiassa oli 4,7 miljoonaa asukasta, joista 75&nbsp;% kroaatteja ja 11&nbsp;% serbejä sekä 14&nbsp;% muita kansallisuuksia.
Vaikka Jugoslavian liittoarmeija ei osallistunut muualla Kroatiassa vielä taisteluihin, se oli aktiivinen [[Dalmatia]]ssa [[Knin]]in alueella. Kun [[Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991|Neuvostoliiton vallankaappausyritys]] romahti, se hajotti Neuvostoliiton lopettaen kommunismin siellä ja näin loi paineet Jugoslavian hajottamiselle, ja esti sosialistisen Jugoslavian jatkamisen esim armeijan vallankaappauksen avulla<ref>Vihervuori 1999, s 190</ref>.
 
Kroatian presidentti Franjo TudjmanTuđman ei pitkään aikaan julistautunut Kroatian olevan sodassa Jugoslavian serbijohtoisen liittoarmeijan kanssa, koska luuli kansainvälisen yhteisön auttavan Kroatian saamaan poliittisen ratkaisun<ref name="vihervuori191">Vihervuori 1999, s 191</ref> tunnustamalla Kroatian. TudjmanTuđman ei ollut luonut tehokasta puolustusta kuten Slovenian johto oli tehnyt. Niinpä kroaateilla oli riittämätön määrä yleensä vain kevyitä käsiaseita<ref>Lautela 1992, s 98</ref>. Näin hän horjui pitkään sekä sotaa että rauhaa edistäviä toimia tehden, ja sai kiihkeät kansallismieliset "haukat" tekemään pari murhayritystä. Toisaalta samaan aikaan suureksi osaaksi kroaateista koostunut Jugoslavian liittohallitus sotki poliittisia asetelmia pyrkien vaikeuttamaan Kroatian asemaa, vaikka liittohallituksella ei käytännön merkitystä ollutkaan<ref>Vihervuori 1999, s 192</ref>. Kroatian television ja radion johtoon vaihtui jossain vaiheessa nationalistinen kroatti aiemman serbin tilalle<ref>Lautela 1992, s 84, s. 85</ref>. Myös sanomalehti vjesnik oli HDZ:llä<ref>Lautela 1992, s 85</ref>.
 
Liittoarmeija lähetettiin nimellisesti paikalle turvaamaan rauhaa, mutta se valtasi 26. elokuuta [[SAO Krajina]]n serbisissien avustuksella merkittävän [[Kijevo (Kroatia)|Kijevon]] kylän<ref name="vihervuori191"/>.
[[Kuva:JNA offensive plan 1991.jpg|thumb|230px|Jugoslavian liittoarmeijan operaatiosuunnitelma vuodelta 1991]]
 
Liittoarmeijan edustaja Andrija Raseta ilmaisi huolensa kasarmeihin jääneiden sotilaiden puolesta, ja niinpä liittoarmeija voimisti sotaansa Kroatiaa vastaan. Liittoarmeijan lentokoneet alkoivat pommittaa Kroatian kaupunkeja, mm. Zagrebia 15. syyskuuta<ref>Vihervuori 1999, s 195, 198</ref>. Zagrebisa oli serbien sala-ampujia<ref>Vihervuori 1999, s 198</ref>. TudjmanTuđman vaihtoi puolustusministeriksi kovan linjan Gojko Susakin<ref>Vihervuori 1999, s 199</ref>. 17. syyskuuta yö, jolloin käynnissä olivat Igalon neuvottelut, oli pahin Zagrebissa<ref>Vihervuori 1999, s 200</ref>, liittoarmeija mm. ampui kasarmista kohti Zagrebin keskustaa<ref name="vihervuori201">Vihervuori 1999, s 201</ref>. Igalon tulitauko vain kiihdytti taisteluja<ref name="vihervuori201"/>.
 
Kroatia ilmoitti 21. syyskuuta 1991, että Jugoslavian liittohallitus ei edusta sitä, mutta liittohallituksen kroaatit eivät suostuneet eroamaan<ref name="vihervuori201"/>. Saman päivän iltana Jugoslavian puolustusministeri uhosi televisiossa totaalista sotaa, mutta ilmoitti tulitauozta jo seuraavana päivänä<ref>Vihervuori 1999, s 202</ref>. Ensi kertaa Serbian johto ja liittoarmeija olivat mukana tulitauossa, mutta serbisissit eivät<ref name="vihervuori201"/>.
Serbia kaappasi vallan Jugoslavian presidenttineuvostossa 1. lokakuuta sillä verukkeella, ettei sen puheenjohtaja ollut kutsunut neuvostoa koolle, vaikka käynnissä oli sota<ref name="vihervuori206">Vihervuori 1999,s 206</ref>. Näin serbit nostivat oman miehensä varapresidentti Branko Kosticin kroaatti Stipe Mesicin tilalle<ref name="vihervuori206"/>.
 
TudjmanTuđman määräsi yleisen armeijan liikekannallepanon 6. lokakuuta<ref name="vihervuori207">Vihervuori 1999, s 207</ref>. Seuraavana päivänä Kroatian presidentinpalatsia pommitettiin ilmasta, mutta TudjmanTuđman säilyi hengissä ja vammoitta<ref name="vihervuori207"/>. Samaan aikaan oli alkanut armeijan suurhyökkäys Kroatiaa vastaan.
 
Lokakuun puolessa välissä Kroatialla oli jo noin 35 prikaatista koostunut armeija, jota johti ministeri [[Gojko Šušak]]in kutsuma kenraali [[Anton Tus]]<ref name="vihervuori207"/>. Kroaatit puhdistivat [[Gospić]]in lähiseutua etnisesti lokakuun puolenvälin jälkeen 1991 surmaamalla merkittäviä serbejä komentaja [[Mirko Norac]]in johdolla<ref>Draculic 2005, s. 37-39</ref>. Zagrebissa oli serbien sala-ampujia, ja liittoarmeija pommitti kaupunkia ajoittain.