Ero sivun ”Geokätköily” versioiden välillä

130 merkkiä poistettu ,  7 vuotta sitten
Ei hyväksytä enää. -IK-
(Poistettu "partiolaisten". Lodjaus ei ole nimenomaan partiolaisten harrastus. Saa sitä partiolaisetkin harrastaa toki. ;) -IK-)
(Ei hyväksytä enää. -IK-)
Tyypillinen kätkö on vesitiivis muovirasia. Vähimmillään se yleensä sisältää geokätkötiedotteen, jossa kerrotaan lyhyesti harrastuksesta, ja lokikirjan tai -liuskan, johon kätköllä käynnit merkataan. Lähestulkoon aina kätkörasioissa on kuitenkin myös kynä, jolla kävijät voivat kirjoittaa merkintänsä lokikirjaan tai -liuskaan. Aivan pienimmistä kätkörasioista kynä usein puuttuu; tällöin kuvauksessa yleensä kerrotaan oman kynän tarpeesta. Kätkörasioita on piilotettu moniin erilaisiin paikkoihin ja niissä usein vain harrastajien kekseliäisyys on rajana. Kätkörasia voi sisältää myös joitakin vaihtotavaroita sekä kätköstä toiseen matkaavia niin kutsuttuja matkalaisia, jotka voivat olla travel bugeja (TB) tai geokolikoita (GC). Travel bugeilla ja geokolikoilla on yksilöllinen tunnus, jonka avulla niiden etenemistä voi seurata verkossa. Niille on usein määritelty myös jokin tavoite, esimerkiksi tiettyyn maahan pääseminen.
 
Geokätköjen tulee olla yleisellä alueella, jolla voi jokainen vapaasti liikkua tai [[yksityisalue]]ella, mikäli kätkölle ja alueella liikkumiseen on hankittu maanomistajan lupa. Kätköjä ei saa piilottaa luvatta yksityisalueille tai [[luonnonsuojelualue]]ille siten, että niistä aiheutuu vahinkoa ympäröivälle luonnolle, tai ilmoittamatta paikalliselle [[Metsähallitus|Metsähallituksen]] luontopalvelualueelle. Kätkön tulee olla haettavissa rikkomatta [[Suomen laki]]a. Varsinaiset kätkörasiat ja sellaiset multikätköjen pisteet, missä on jokin etsittävä rasia, eivät saisi Geocaching.com:in sääntöjen mukaan olla 0,1 [[maili]]a eli noin 161 [[metri]]ä lähempänä toisiaan. Tosin usein Geocaching.comiin hyväksytään myös sellaisia kätköjä, joiden etäisyys toiseen kätköön on noin 150 metriä. Muilla kätköjä listaavilla sivustoilla säännöt saattavat olla erilaiset.
 
== Historia ==
Rekisteröitymätön käyttäjä