Ero sivun ”Venäjän keisarillinen armeija” versioiden välillä

Aleksanterin isän [[Paavali I]]:n aikana Venäjän armeija oli läpikäynyt uudistuksia preussilaisen esikuvan mukaan, mutta heti hänen kuoltuaan uudistuksia vastustaneet upseerit ajoivat niitä alas poistaen suuren osan preussilaisesta vaikutuksesta. Armeijassa oli paljon yhteneväisyyksiä muihin eurooppalaisiin armeijoihin, kuten [[Venäjän keisarillinen kaarti|monarkin oma kaarti]], linjajalka- ja linjaratsuväki ja kenttätykistö. Omaleimaisesti se sisälsi myös suuren joukon puolisotilaallisia kasakkayksiköitä, jotka harvinaisten rauhanjaksojen aikana palvelivat keisarikunnan eteläisten rajojen vartijoina ja sodan aikana taas täysinä kevyen ratsuväen yksiköinä. Kasakoiden itsenäisyyden, aloitekyvyn ja vapaan liikkuvuuden vuoksi ne tarjosivat Venäjän armeijalle usein paljon paremman tiedustelun, kuin muut ajan eurooppalaiset armeijat saivat. Keisarikuntaan kuuluneelta Ukrainan alueelta nostettiin myös muita kevyen ratsuväen yksiköitä, kuten ulaani- ja husaarirykmenttejä.

 

 

Vuonna 1806 suurin osa tarkastuslaitoksista poistettiin ja korvattiin ranskalaisen esikuvan mukaan divisioonajaolla, joka tosin perustui vieläkin alueellisuuteen. Vuoteen 1809 mennessä armeijaan kuului vakinaisina kenttäyksiköinä 25 jalkaväkidivisioonaa, jotka kukin muodostuivat kolmesta jalkaväkiprikaatista ja yhdestä tykistön prikaatista. [[Barclay de Tolly]] nimitettiin sotaministeriksi 1810 ja hän jatkoi uudelleenorganisointia ja muiden muutosten tekemistä aina komppaniatasolle asti. Tällöin perustettiin myös erillisiä krenatööridivisioonia, joihin liitettiin yksi kevyen jalkaväen jääkäriprikaati vapaassa muodostelmassa tapahtuvaa kahakointia varten.