Ero sivun ”Kalmukit” versioiden välillä

'''Kalmukit''' ovat keskiaasialaista alkuperää oleva kansa, joka elää [[Venäjä]]n [[Kalmukia|Kalmukiassa]]ssa [[Kaspianmeri|Kaspianmeren]] länsirannalla. He polveutuvat alueelle 1600-luvulla muuttaneista [[oiratit|oirateista]] eli länsi[[mongolit|mongoleista]]. Kalmukit muodostavat Euroopan ainoan [[buddhalaisuus|buddhalaisen]] kansan. He puhuvat [[mongolikielet|mongolikieliin]] kuuluvaa [[kalmukin kieli|kalmukin kieltä]]. Kalmukkien nimitys juontuu venäläisten alunperinalun perin kaikista oirateista käyttämästä nimestä, joka puolestaan tuli turkkilaisten oirateille antamasta nimityksestä ''qalmaq''. Kalmukit itse alkoivat käyttää nimitystä 1800-luvulla.<ref name="s. 288" /> Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan maassa asui 173&nbsp;996 kalmukkia.<ref name="Perepis 4.1">{{Verkkoviite | Osoite = http://perepis2002.ru/ct/doc/TOM_04_01.xls | Nimeke = Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 21.8.2011 | Kieli = {{ru}} }}</ref>

[[Astrahan]]in kukistuttua venäläisten hyökättyähyökkäyksessä vuonna 1554 Kaspianmeren tasankoa hallitsivat turkkilaissukuiset [[nogait]]. Vuonna 1608 oirattien koshud-heimo alkoi järjestää hyökkäyksiä nogaiden maille. Vuonna 1630 [[Khoo-Örlög]]in ja hänen poikansa johdolla oiratit valloittivat alueen kokonaan. Myöhemmin alueelle muutti koshudien lisäksi dörböd- ja thorgud-heimojen jäseniä. Tulijat taistelivat keskenään, kunnes [[Ayuuki Khan]] yhdisti heidät valtansa alle. Kalmukit liittoutuivat venäläisten kanssa ja taistelivat näiden puolella nogaita, kapinoivia kasakoita ja [[tataarit|tataareja]] vastaan. Vuonna 1718 [[Pietari Suuri]] rakensi linnoituksia [[Don]]ilta [[Volga]]lle ja perusti Astrahanin provinssin. Tämä lisäsi Venäjän valtaa alueella, mutta kalmukit säilyttivät osittaisen itsenäisyytensä vuoteen 1771 saakka.<ref name="s. 288">Atwood 2004, s. 288</ref> Vielä 1800-luvun alussa pääosa kalmukeista oli paimentolaisia, mutta sittemmin heitäheidät pyrittiin saamaan omaksumaan viljely, minkä lisäksi monet heistä päätyivät palvelemaan Venäjän armeijassa. Monet armeijassa palvelleet omaksuivat sittemmin eurooppalaiset elämäntavat.<ref name="s. 290">Atwood 2004, s. 290</ref>

1800-luvun lopussa lopetettiin vielä jäljelle jääneet kalmukkien erityisoikeudet Astrahanin provinssissa. Samalla laajennettiin koulujärjestelmää, jonka myötä muodostui pieni kalmukkien oppineiden luokka.<ref name="s. 290" /> Tsaarin kukistuttua vuonna 1917 kalmukkien taholta esitettiin ehdotuksia autonomiasta tai heidän liittämisestään Donin kasakoihin. Venäjän sisällissodassa he olivat valkoisten puolella helmikuuhun 1918 asti, jolloin bolševikit valloittivat Asthrekhanin. Noin 1&nbsp;500 kalmukkia pakeni muualle Eurooppaan ja monet saivat surmansa verilöylyissä sekä palvellessaan armeijassa kasakoiden kanssa. Kalmukkien määrä putosi vuodenVuonna 1897 lukemastakalmukkeja oli 190&nbsp;600, mutta vuoteen 1928 mennessä heidän määränsä oli pudonnut 133&nbsp;500:n vuonna 1928aan. He asuivat edelleen pääasiassa maaseudulla, ja kaupunkiväestö muodosti vain 1,3&nbsp;% kaikista kalmukeista. Vuonna 1920 perustettiin Kalmukien autonominen alue. Sen pääkaupunki oli vuoteen 1927 saakka viereisen Astrahanin alueen pääkaupunki Astrahanissa, jolloin se siirrettiin [[Elista]]an. Vuonna 1935 alueesta tuli Kalmukian sosialistinen tasavalta. Neuvostokauden alussa kalmukkien määrä pysyi suhteellisen tasaisena, mutta heidän osuutensa koko väestöstä laski 4875,6&nbsp;%:sta vuonna 1939 vuoden 1926 lukemastavain 7548,6&nbsp;%:iin vuonna 1939. 1930-luvulla alkoi myös buddhalaisten luostarien vaino, joiden lisäksi vainottiin myös esimerkiksi paikallisia kommunistejakinkommunisteja.<ref name="s. 291">Atwood 2004, s. 291</ref>

[[Toinen maailmansota|Toisessa maailmansodassa]] kalmukkeja palveli armeijassa omissa yksiköissään. Neuvostojoukkojen vetäydyttyä suuresta osasta Kalmukiaa vallan ottivat palveluksesta karanneet aseistetut kalmukkijoukot, kunnes [[Natsi-Saksa|saksalaiset]] tulivat alueelle 1942. Kuten monilla muillakin alueilla, heidät nähtiin vapauttajina. Kun saksalaiset perääntyivät alueelta vuonna 1943, yli 3&nbsp;000 heihin liittynyttä kalmukkia seurasi heitä länteen ja osallistuivat myöhemmin taisteluihin esimerkiksi [[Puola]]ssa. Noin 250 heistä selvisi sodasta ja muutti Yhdysvaltoihin ja Ranskaan. Kostotoimenpiteenä Kalmukian tasavalta lakkautettiin ja kalmukit siirrettiin Siperiaan, Keski-Aasiaan ja [[Sahalin]]in saarelle vuonna 1943. Armeijassa palvelleet kalmukit siirrettiin työjoukkoihin sodan loppuajaksi.<ref name="s. 291" /> Siirtojen seurauksena kuoli arviolta 16&nbsp;000 kalmukkia kuoli, ja heidän kokonaismääränsä vuonna 1959 oli vain 103&nbsp;000.<ref name="s. 292">Atwood 2004, s. 292</ref>

Destalinisaation aikana vuonna 1957 kalmukkien sallittiin palata kotiseuduilleen ja Kalmukian autonominen alue palautettiin alkuperäisine rajoineen. ja seuraavanaSeuraavana vuonna Kalmukiasta tuli jälleen neuvostotasavalta. Kalmukit eivät kuitenkaan saaneet takaisin menetettyä omaisuuttaan. Paluun jälkeen kalmukkien määrä lähti jälleen nousuun, ja vuonna 1989 heitä oli jo 174&nbsp;000. Neuvostokauden lopulla myös yhteydet diasporaan lisääntyivät ja Kalmukiassa kävi diasporan jäseniä Ranskasta ja Yhdysvalloista. Neuvostojärjestelmän romahdettua Kalmukia julistautui itsenäiseksi tasavallaksi, vaikkakaan itsenäisyyttä ei alettu sen enempää ajaa vakavasti. Kalmukiasta tuli osa Venäjän federaatiota vuonna 1994.<ref name="s. 292" />

*{{Kirjaviite | Tekijä = Christopher P. Atwood | Nimeke =Encyclopedia of Mongolia and the Mongol Empire | Vuosi = 2004 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Facts On File | Tunniste =ISBN 0-8160-4671-9 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Kieli = {{en}} }}