Ero sivun ”Vuoden 1356 kultainen bulla” versioiden välillä

Ennen kaikkea kultaisella bullalla määrättiin keisarinvaalin toimittamisesta. Jo vuodesta 1273 alkaen oli vakiintunut käytännöksi, että keisarinvaalin suoritti seitsemän [[vaaliruhtinas]]ta, joista kolme oli kirkollisia ja kolmeneljä maallisia ruhtinaita, mutta näiden seitsemän miehen henkilöllisyys saattoi vaihdella. Vuoden 1356 kultainen bulla kuitenkin nimesi seitsemän vaaliruhtinasta ja sitoi heidän äänioikeutensa tiettyjen, jakamattomien maa-alueiden hallintaan.<ref name="brit" /> Vaaliruhtinaiksi nimettiin [[Böömi]]n kuningas, [[Pfalzin vaaliruhtinaskunta|Pfalzin]] kreivi, [[Saksi (alue)|Saksin]] herttua ja [[Brandenburgin vaaliruhtinaskunta|Brandenburgin]] rajakreivi sekä [[Mainz]]in, [[Köln]]in ja [[Trier]]in arkkipiispat.<ref name="GHD" /> Tässä yhteydessä muun muassa Saksin ääni annettiin [[Saksi-Wittenberg]]ille [[Saksi-Lauenburg]]in sijasta. Keisarinvaalissa [[Enemmistövaalitapa|enemmistön äänistä]] saanut henkilö katsottaisiin yksimielisesti valituksi ja hän saisi valtaoikeudet haltuunsa välittömästi vaalin ratkettua. Paavin vaatimus oikeudesta tutkia keisariehdokkaita ja hyväksyä vaalin lopputulos jätettiin huomiotta. Lisäksi kultainen bulla määräsi [[primogenituuri]]in perustuvan perimysjärjestyksen.<ref name="brit" /> Valtaistuimen ollessa tyhjänä keisarikunnan sijaishallitsijoina toimisivat Saksin herttua ja Pfalzin kreivi, joista kumpikin hallinnoisi omaa puoliskoaan valtakunnasta.<ref name="GHD" />

Vaaliruhtinaat saivat kultaisella bullalla uusia oikeuksia ja entistä vahvemman aseman. He saivat omissa ruhtinaskunnissaan käytännössä [[suvereeni]]n aseman ja muun muassa oikeuden lyödä omaa rahaa. Saksan [[kaupunkivaltio]]iden itsenäisyyspyrkimyksiä rajoitettiin ruhtinaskuntien kustannuksella. Myöhemmin muutkin Saksan alueetalueen ruhtinaat omaksuivat kultaisessa bullassa vaaliruhtinaille annetun itsenäisen aseman.<ref name="brit" />