Ero sivun ”Eila Hiltunen” versioiden välillä

[[Tiedosto:Eila Hiltunen Menneet ritarit 2006.jpg|thumb|250px|''Menneet ritarit'' (2006), Yleisenyleisen ja yhtäläisen äänioikeuden muistomerkki, 2006 Helsingin [[Pikkuparlamentti|Pikkuparlamentin]] puistossa.]]

[[Tiedosto:Skulptur Kurfürstenstr 72 (Tierg) Der Wuchs der Flammen Eila Hiltunen 1981.jpg|thumb|250px|''Der Wuchs der Flammen'', (1981) Berliinin [[Tiergarten]]issa.]]

'''Eila Vilhelmina Hiltunen''' ([[22. marraskuuta]] [[1922]] [[Sortavala]] – [[10. lokakuuta]] [[2003]] [[Helsinki]]) oli suomalainen [[kuvanveistäjä]]. Hiltunen tunnetaan ennen kaikkea [[Hitsaus|hitsatuista]] [[teräs]]veistoksistaan, joista tunnetuin on [[Sibelius-monumentti]] Helsingissä. Nuoruudentuotantonsa hän teki [[pronssi]]sta ja [[marmori]]sta. Myöhemmin hän on soveltanut hitsaustekniikkaa teräksen lisäksi muun muassa [[kupari]]in ja alumiinipronssiin.

Suurten töiden ohella Eila Hiltunen tunnetaan [[muotokuva|muotokuvistaan]], [[mitali|mitaleistaan]] ja [[koru]]istaan.<ref name="Allen">{{Kirjaviite | Tekijä = Allen, Ritva | Nimeke = Suomalaisia vaikuttajanaisia – kohti vuotta 2000 | Julkaisija = W. SöderströmWSOY | Julkaisupaikka = PorvooHelsinki | Vuosi = 1998 | Tunniste Isbn= ISBN 9510226076951-0-22607-6 }}</ref>

1950-luvun lopulla Eila Hiltunen alkoi työskennellä muovailun ja valamisen sijasta suoraan metalliin. Vaikka itsekin perehtyi hitsaukseen, hän alkoi käyttää hitsaaja-avustajaa.<ref name="Allen"/>. Vuonna 1967 paljastetun Sibelius-monumentin lisäksi Hiltusen tunnettuja julkisia teoksia ovat muun muassa suihkukaivo ''Veden alla'' [[Tampere]]ella (1960), [[Suomen pankki|Suomen pankin]] suihkukaivo ''Kuparikonstruktio'' (1961) – ensimmäinen [[Abstrakti taide|abstrakti]] julkinen veistos Helsingissä –, ''Ihmisiä aikojen saatossa'' Helsingin kaupungintalolla (1971) sekä ''Polyfonia'' [[Pori]]n [[Eteläranta (Pori)|Etelärannassa]] (1984). Ulkomailla Hiltusen julkisia teoksia on muun muassa [[Montreal]]issa, [[New York]]issa, [[Berliini]]ssä, [[Rooma]]ssa, [[Teheran]]issa ja [[Jedda]]ssa.<ref name="muistokirjoitus" >{{Verkkoviite | Osoite = http://muistotwww.hs.fi/muistokirjoitusmuistot/477/eila-hiltunena1364353689521 | Nimeke = Eila Hiltunen. | Tekijä =Uimonen, Anu | Tiedostomuoto = | Selite = Muistokirjoitus. | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 16.1.2012 | Kieli = }}</ref>

Eila Hiltunen sai [[Pro Finlandia]]n 1966 ja [[professori]]n arvonimen 1973. Vuonna 2000 Hiltuselle myönnettiin [[Suomi-palkinto]] ja seuraavana vuonna [[Taiteen valtionpalkinto]]. Samana vuonna 2001 [[Didrichsenin taidemuseo]] järjesti Eila Hiltusen töiden [[retrospektiivi]]sen näyttelyn.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.eilahiltunen.net/biography.html | Nimeke = Eila Hiltunen -– Biography | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 16.1.2012 | Kieli = }}</ref> Ulkomaisia tunnustuksia olivat [[Italia]]n tasavallan komentajamerkki 1982, [[Pariisi]]n kaupungin hopeamitali ja Jeddan kaupungin kultamitali 1980.<ref name="muistokirjoitus"/>

Vuonna 1944 Eila Hiltunen avioitui leskeksi jääneen valokuvaajavalokuvaajan [[Otso Pietinen|Otso Pietisen]] kanssa, ja he saivat kaksi lasta. 1950-luvulla valmistui [[ateljee]]talo Helsingin [[Munkkiniemi|Munkkiniemeen]]. 1960-luvun lopulla perhe hankki toiseksi asunnokseen keskiaikaisen linnoitustornin [[Monticchiello]]n kylästä Italian [[Toscana]]sta.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Minna Hujanen | Otsikko = Äidin outo unelma | Julkaisu =Seura | Ajankohta = 6.9.2012 | Sivut = 38–43| Julkaisija =Otavamedia Oy | Viitattu = 22.3.2013 }}</ref>

* Pietinen, Markku: ''Tulivuori ja marttyyri.: Perhekuvassa Eila Hiltunen ja Otso Pietinen''. Otava, 2012.

{{viitteetViitteet}}

* [http://www.eilahiltunenartists.netfi/sculptors/hiltunen/ EilahiltunenArtists.netfi] – perheen ja ystävienmm. kunnianosoitusteoskuvia

* [http://www.studiolauraeus.com/credo_koko.pdf Retrospektiivisen näyttelyn luettelo vuodelta 2001]