Ero sivun ”Imatran kaupunginosat” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 2:
 
==Keskusta-alueet==
Imatralla sanotaan olevan kolme keskustaa: Imatrankoski, Mansikkala ja Vuoksenniska, (mutta myös Rajapatsaalla on myös merkittävä palvelukeskittymä). Näistä Imatrankoski ja Mansikkala sijaitsevat lähellä toisiaan, ja niiden voidaan katsoa muodostavan yhdessä Imatran varsinaisen keskustan.
 
===Imatrankoski===
Rivi 18:
 
Oppilaitoksista Vuoksenniskalla toimii Vuoksenniskan koulu, joka järjestää perusopetusta. Alueella aiemmin toiminut [[Vuoksenniskan yhteiskoulun lukio]] lakkautettiin 31.7.2013 ja sen toiminta yhdistettiin Imatran yhteislukioon. Vuoksenniskan keskustan alueella on kerrostaloasutusta, jonka ympärille on muodostunut rivi- ja pientaloasutusta.
 
=== Rajapatsas ===
Rajapatsas sijaitsee [[Vuoksi|Vuoksen]] itäpuolella, ja sinne on Imatrankoskelta matkaa noin kaksi kilometriä. Rajapatsaalla on mm. päivittäistavarakauppa, kioski, pankkiautomaatti, muutamia parturi-kampaamoja, pizzeria sekä erikoisliikkeitä esim. luontaistuotekauppa. Rajapatsaalla sijaitsee myös yksi kaupunginkirjaston toimipisteistä, Patsaan kirjasto. Myös [[Neste Oil|Neste]] Oil Rajapatsas sijaitsee alueella. Rajapatsaalla on kerros-ja rivitaloja sekä omakotitaloja.
 
Alueen lähellä sijaitsee kolme koulua; Savikannan peruskoulu (luokat 1-6), Kosken koulu (luokat 7-9) sekä Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu (luokat 1-9). Lisäksi esiopetusta antavat Päiväkoti Savikukko ja Itä-Suomen koulun esikoulu. Lisäksi Rajapatsaalla on Rajapatsaan päiväkoti, joka tarjoaa päivähoitoa 2-5 vuotiaille lapsille.
 
==Vuoksen länsipuolen asuinalueita==