Ero sivun ”Siirtokuntien kongressi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Muutama korjaus |
Lisäystä. |
||
Rivi 20:
==Siirtokuntien kongressit==
===Ensimmäinen mannermaakongressi===
Englannissa tapahtuma tulkittiin avoimeksi kapinaksi brittihallitusta vastaan. Parlamentti lakkautti Massachusettsin itsehallinnon ja ryhtyi tiukkoihin vastatoimiin siirtokuntien kapinamielialan nujertamiseksi. Yhtenäisiin vastatoimiin ryhtyäkseen siirtokuntien
===Toinen mannermaakongressi===
Rivi 27:
Kun [[toinen mannermaakongressi]] kokoontui toukokuussa 1775, [[Yhdysvaltain vapaussota|vapaussota]] oli jo alkanut. Huhtikuiset [[Lexingtonin ja Concordin taistelut]] olivat vaatineet kymmeniä uhreja, ja brittijoukot olivat vetäytyneet Bostoniin, jossa [[Uusi-Englanti|Uuden Englannin]] [[militia]] piiritti niitä. Kongressi oli edelleen valtuutettu tekemään sovinnon brittien kanssa, mutta tilanteen pakosta vastuu Amerikan vallankumouksen johdosta siirtyi sen käsiin{{Selvennä}}. Kysymyksessä oli siirtokuntien saattaminen puolustuskuntoon, uuden sotaväen kokoaminen ja rahoituksen sekä muonituksen järjestäminen. Yksimielisellä päätöksellä kongressi hyväksyi [[siirtokuntien armeija]]n perustamisen ja nimitti sen ylipäälliköksi kenraali [[George Washington]]in. Valinta ei perustunut yksinomaan Washingtonin kokemukseen vaan myös diplomaattiseen kyvykkyyteen ja armeijan johtamista edellyttäviin taitoihin.<ref name="Lann 2009. 5">Lann 2009. s. 5.</ref>
Keväällä 1776 mannermaakongressi nimesi viisihenkisen komitean valmistelemaan itsenäisyysjulistusta. Komiteaan kuuluivat [[John Adams]], [[Benjamin Franklin]], [[Thomas Jefferson]], [[Robert R. Livingston]] ja [[Roger Sherman]]. Julistuksen pääasiallinen kirjoittaja Jefferson kirjasti siihen kymmeniä muutosesityksiä Franklinilta ja Adamsilta. Luonnos esiteltiin kongressille 28. kesäkuuta, ja se allekirjoitettiin 4. heinäkuuta 1776. Julistus yhdisti toisiinsa [[Connecticut]]in, [[Georgia (osavaltio)|Georgian]], [[Pohjois-Carolina]]n, [[Etelä-Carolina]]n, [[Massachusetts]]in, [[Maryland]]in, [[Virginia]]n, [[Pennsylvania]]n, [[Delaware]]n, [[New York]]in, [[New Jersey]]n, [[New Hampshire]]n ja [[Rhode Island]]in. Eräs itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista oli amerikansuomalainen poliitikko [[John Morton (poliitikko)|John Morton]].<ref name=Morton">{{Verkkoviite|Osoite=http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/07/04/amerikansuomalainen-john-morton-oli-yhdysvaltain-perustajaisa|Nimeke=Amerikansuomalainen John Morton oli Yhdysvaltain perustajaisä|Julkaisu=yle.fi|Viitattu=15.2.2015}}</ref>
[[Tiedosto:Benjamin Franklin nature printed 55 dollar front 1779.jpg|thumb|Mannermaakongressin hyväksymä siirtokuntien paperiraha vuodelta 1779.]]
Kongressi joutui tekemään monia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä olleet eduksi amerikkalaisille. Eräs tällainen oli yritys sulkea intiaanit sodan ulkopuolelle. Kongressi lähettämä viesti [[Irokeesit|irokeesien liittokunnalle]] pyysi näitä pysymään erossa sodasta. Vaikka monet intiaanit taipuivat kongressin pyyntöön, osa hakeutui brittiarmeijan palvelukseen.<ref name="Hen 1986. 57">Henriksson 1986. s. 57.</ref>
Rahatalouden helpottamiseksi kongressi painatutti kahden miljoonan dollarin edestä siirtokuntien omaa paperirahaa, joka tunnettiin aluksi nimellä "Spanish Milled Dollar". Vuosien 1776 - 1778 aikana seteleitä painettiin yli 40 miljoonan dollarin edestä.<ref name="Lann 2009. 239">Lanning 2009. s. 239.</ref> Rahan arvo oli kuitenkin vähäinen. [[Valley Forge]]n talvileirillä keväällä 1778 paikalliset kauppiaat kieltäytyivät myymästä armeijalle edes elintarvikkeita koska siirtokuntien painattaman rahan arvo oli täysin riippuvainen sodan lopputuloksesta.<ref name="Helo 2014. 45">Helo 2014. s. 45.</ref> Tulevina vuosina rahan arvo aleni entisestään, ja kongressi lainasi rahaa [[Ranska]]lta, [[Alankomaat|Hollannilta]] ja [[Espanja]]lta.<ref name="Lann 2009. 22">Lanning 2009. s. 22.</ref>
===Konfederaation kongressi===
Itsenäisyyssodan koordinoimiseksi siirtokunnat tarvitsivat mannermaakongressia pysyvämpää yhteistyöelintä ja päättivät uudesta konfederaation kongressista. Se kokoontui ensimmäisen kerran 1. maaliskuuta 1781 ja korvasi toisen mannermaakongressin [[Konfederaatioartiklat|konfederaatioartiklojen]] astuttua voimaan. Siirtokunnat yhtyivät tuolloin liittokunnaksi ja kauan harkinnassa ollut perustuslaki hyväksyttiin.<ref name="Kivekäs 1916. 109">Kivekäs 1916. s. 109.</ref> Uuden kongressin jäseniksi tulivat automaattisesti kaikki toiseen mannermaakongressiin nimitetyt. Samalla Amerikan siirtokunnista tuli seuraavien vuosien ajaksi konfederaatio ([[valtioliitto]]), joka käytännössä oli itsenäisten valtioiden muodostama puolustusliitto.<ref name="Helo 2014. 45">Helo 2014. s. 45.</ref>
Konfederaation kongressi kokoontui 1. maaliskuuta 1781 – 4. maaliskuuta 1789. [[Konfederaatioartiklat|Konfederaatioartiklojen]] astuttua voimaan se korvasi toisen mannermaakongressin, ja sen jäseniksi tulivat automaattisesti kaikki toiseen mannermaakongressiin nimitetyt. Tämän kongressin tehtäviin kuului muun muassa rauhansopimuksen allekirjoittaminen siirtomaiden puolesta. Sillä ei kuitenkaan ollut verotusvaltaa, eikä yksikään siirtokunnista ollut halukas parantamaan liittokunnan yhteisiä raha-asioita. Siirtokuntien armeijan ylläpito osoittautui entistä vaikeammaksi, ja osa upseereista oli valmis kapinaan kongressia ja Washingtonia vastaan.<ref name="Kivekäs 1916. 113 - 115">Kivekäs 1916. s. 113 - 115.</ref>▼
▲Konfederaation
Syyskuussa 1783 allekirjoitetun rauhansopimuksen jälkeen konfederaation kongressi jätettiin ilman suurta päättösvaltaa koska amerikkalaiset pelkäsivät sen muuttuvan brittihallituksen kaltaiseksi sortovallaksi. Tämä vaikutti kongressin saamattomuuteen ja joskus vain muutaman jäsenvaltion edustajat saapuivat kokouksiin. Liittokuntien edustajat riitelivät keskenään ja pyrkivät ajamaan omia etujaan. Kullakin valtiolla oli omat tullisääntönsä ja kauppalakinsa ja kongressin ehdotukset liittovaltion yhteisistä kauppa- ja meriliikennettä koskevista laista eivät saaneet kannatusta.<ref name="Kivekäs 1916. 129">Kivekäs 1916. s. 129.</ref>
Vuonna 1784 alkanut yleinen talouslama ja [[Ohio (joki)|Ohiolaakson]] lisääntyneet intiaanisodat huononsivat sodanjälkeistä tilannetta.<ref name="Helo 2014. 47">Helo 2014. s. 47.</ref> Kongressi ei kyennyt järjestämään asioita ja monet rauhansopimuksen määräykset jäivät täyttämättä. Uuden Englannin osavaltioiden päätökset maksaa vallankumouksen aikaiset velkansa kolmen vuoden sisällä johti tuntuvaan verotuksen kohottamiseen. Seuraus oli, että ulkomaiset lainanantajat Ranska, Hollanti ja Espanja eivät saaneet takaisin velkojaan.<ref name="Kivekäs 1916. 126">Kivekäs 1916. s. 126.</ref> Vuonna 1786 Massachusettsin pienviljelijöiden aloittama [[Shayn kapina]] (1786 - 1787) verotusta vastaan levisi naapurivaltioihin ja korosti kongressin saamattomuutta.<ref name="Kivekäs 1916. 129">Kivekäs 1916. s. 129.</ref> Tämä pientilallisten vallankaappaus oli lähellä onnistua, sillä kapinalliset estivät oikeusistuimia määräämästä pientiloja pakkohuutokauppaan ja yrittivät kumota verolait.<ref name="Helo 2014. 60">Helo 2014. s. 60.</ref>
==Lähteet==
| |||