Ero sivun ”Kulttuurivallankumous” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
laajennetaan lisää |
laajennusta |
||
Rivi 1:
[[Tiedosto:Maobadge8.JPG|300px|thumb|right|Maon kuvalla varustettu rintaneula]]
'''Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous''' ({{k-zh|无产阶级文化大革命|Wúchǎn jiējí wénhuà dà gémìng}}, usein vain {{k-zh|文化大革命|wénhuà dà gémìng}}, ”suuri kulttuurivallankumous”, tai {{k-zh|文革|wéngé}}, ”kulttuurivallankumous”) oli [[Kiina|Kiinan kansantasavallassa]] tulkinnasta riippuen vuosien 1966–1969 tai vuosien 1966–1976 välinen ajanjakso, joka käsitti valtataistelua [[Kiinan kommunistinen puolue|kommunistisen puolueen]] sisällä, muuttui laajamittaiseksi sosiaaliseksi, poliittiseksi ja taloudelliseksi väkivallaksi ja kaaokseksi, joka ulottui suureen osaan Kiinan yhteiskunnasta ja vei lopulta koko maan sisällissodan partaalle. Virallisesti kulttuurivallankumous oli kampanja, jonka tarkoitus oli vapauttaa Kiina ”liberaalista porvaristosta” ja jatkaa vallankumouksellista luokkataistelua. Se on kuitenkin laajalti nähty keinoksi saada puolue takaisin [[Mao Zedong]]in hallintaan katastrofaalisen [[Suuri harppaus|suuren harppauksen]] jälkeen, jossa Mao oli menettänyt valtaa kilpailijoilleen [[Liu Shaoqi]]lle ja [[Deng Xiaoping]]lle. Mao käytti kulttuurivallankumouksessa työkalunaan kansalaisten omaehtoista osallistumista ja varsinkin Kiinan koulutettua nuorisoa, joka kannustettiin muodostamaan niin sanottuja [[Punakaarti (kulttuurivallankumous)|punakaarteja]] ja hyökkäämään kaikkia vastavallankumouksellisiksi julistettuja henkilöitä ja ilmiöitä vastaan
Vuosien 1966–1969 väkivaltaisuuksissa sai surmansa satojatuhansia kiinalaisia. Perinteisen arvion mukaan kuolleita oli 400 000, mutta myöhemmissä tutkimuksissa on esitetty arvioita väliltä 900 000 – 1,8 miljoonaa. Vammautuneita oli vähintään yhtä paljon kuin kuolleita. Lisäksi ainakin 36 miljoonaa ihistä joutui poliittisen vainon kohteeksi. Suurin osa kuolonuhreista syntyi kulttuurivallankumouksen myöhäisvaiheessa vuodesta 1968 alkaen, kun armeija palautti kuria maahan.<ref>Paltemaa & Vuori 2012, s. 203.</ref>
Mao lopetti kulttuurivallankumouksen virallisesti 1969, mikä on samalla aikalaiskäsitys asiasta, mutta Kiinan kommunistisen puolueen vuonna 1981 hyväksymän virallisen määritelmän mukaan se päättyi vasta Maon kuolemaan ja ns. [[neljän kopla]]n pidätykseen vuonna 1976.<ref>Paltemaa & Vuori 2012, s. 167–169.</ref>
Rivi 46 ⟶ 48:
Punakaartit jaakantuivat ”konservativiisiin”, jotka hyökkäilivät lähinnä perinteisiin porvarillisiin luokkiin kuuluneita vastaan, ja ”kapinallisiin”, jotka olivat innokkaita suuntaamaan hyökkäyksensä kommunistisen puolueen kaadereihin. ”Huonosta luokkataustastaan” puhdistautumista halunneet opiskelijat perustivat omia kaartejaan. Punakaartit saattoivat valita uhreikseen lähes keitä tahansa, sillä oli lähes mahdotonta etukäteen tietää, kuka mahdollisesti olisi Maon silmissä vastavallankumouksellinen ja kuka nuhteeton kaaderi. Punakaartien uhrit joutuivat monella eri tavoin kokemaan nöyryytyksiä ja suurta tuskaa, esimerkiksi pieksemistä nahkavöillä, virumista ahtaissa kopeissa ilman ruokaa ja suoranaista kidutusta. Suosittuja olivat nöyryytystä, pahoinpitelyä ja näytösoikeudenkäyntiä yhdistelleet [[Kamppailuistunto|kamppailuistunnot]] sekä tuskallinen ”suihkukoneasento”, jossa uhri joutui seisomaan kädet selän taakse levitettyinä ja pää kohotettuna. Uhreista monet vammautuivat tai menettivät henkensä.<ref>Paltemaa & Vuori 2012, s. 178–180, 182, 184.</ref> Punakaartilaiset saattoivat hyökätä jopa omia vanhempiaan ja muita perheenjäseniään vastaan. Lopulta punakaartit kävivät toinen toistensa kimppuun erinäisten ristiriitojen vuoksi.
Samaan aikaan punakaartien väkivallan kanssa poliittinen puhdistus eteni ylimpään puoluejohtoon. Tärkeimmät uhrit olivat Maon suunnitelman mukaisesti presidentti Liu Shaoqi ja puolueen pääsihteeri Deng Xiaoping, jotka joutuivat lokakuussa 1966 ensi kerran punakaartilaisten hyökkäyksen kohteeksi.<ref name="KKH184">Paltemaa & Vuori 2012, s. 184–186.</ref> Kumpaakaan heistä ei tosin erotettu puolueen politbyroosta, mutta heidän asemansa laski merkittävästi. Joulupäivänä 1966 yli 3 000 pekingiläistä opiskelijaa osoitti mieltään Liuta ja Dengiä vastaan syyttäen heitä revisionismista.<ref name="Kastari150">Kastari 2001, s. 150–152.</ref> Hyökkääjien joukossa olivat jopa Liun oma poika ja tytär. Liuta pidettiin tammikuusta 1967 alkaen vankina ja ulkomaailmasta eristettynä.<ref name="KKH184" /> Täysin avoimesti häntä alettiin parjata lehdistössä huhtikuusta 1967 alkaen.<ref name="Kastari150" /> Liu muun muassa raahattiin kotoaan ja pakotettiin tekemään itsekritiikki julkisella paikalla. Silminnäkijät kertoivat hänen yrittäneen itsemurhaa. Lisäksi Liun lapset pahoinpideltiin ja hänen vaimoaan [[Wang Guangmei]]ta nöyryytettiin pakottamalla hänet pukeutumaan kapitalistia parodioivaan [[qipao]]on. Dengiä nöyryytettiin julkisilla buuauksilla ja herjaavilla seinälehdillä. Lisäksi punakaartilaiset pudottivat hänen poikansa alas korkealta kerrostalon ikkunasta sillä seurauksella, että poika halvaantui loppuiäkseen.
===Vanhan hävitys===
Vapautusarmeijan päivälehti oli 16. huhtikuuta 1966 julkaistussa artikkelissaan kehottanut taisteluun ”[[Neljä vanhaa|neljää vanhaa]]” eli vanhoja aatteita, tapoja, tottumuksia ja kulttuuria vastaan.<ref name="Kastari35" /> Kehotus toistui keskuskomitean elokuisessa ”16 kohdan päätöksessä”.<ref name="Kastari128" /> Punakaartit ryhtyivät tämän innoittamina rajuun perinteisen kulttuurin hävitystyöhön korvatakseen sen uusilla proletaarisilla ja vallankumouksellisilla arvoilla. Kulttuuriaarteita kuten temppeleitä ja hautoja tuhottiin ja kirjoja poltettiin. Muun muassa filosofi [[Kungfutse]]n 2 500 vanha koti tuhottiin. Pelkästään Pekingissä tuhottiin lähes viisituhatta historiallisesti merkittävää kohdetta. [[Kielletty kaupunki]] pelastui, koska Zhou Enlai määräsi sotilaat suojelemaan sitä.<ref name="KKH184" /> Punakaartilaiset myös muun muassa vaihtoivat katukylttien nimiä vallankumouksellisempiin. Esimerkiksi Pekingissä Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla kulkenut katu nimettiin uudelleen ”Revisionismin vastaisen taistelun kaduksi”.<ref>Kastari 2001, s. 139.</ref> Monet nuoret ottivat itselleen myös
=== Shanghain kommuuni, helmikuun vastavirta ja elokuun anarkia (1967) ===
Rivi 56 ⟶ 58:
Kun eri puolilla Kiinaa julistettiin perustetuiksi kommuuneja, Mao alkoi pelätä menettävänsä otteensa vallankumoukseen. Niinpä keskuskomitea päätti hänen johdollaan 19. helmikuuta 1967, ettei kommuuneiksi saanut kutsua muita kuin vanhoja [[Kansankommuuni|kansankommuuneita]]. Armeija määrättiin ottamaan valta perustetuilta kommuuneilta ja asettamaan niiden tilalle kolmikantaperiaatteen mukaisia vallankumosukomiteioita, joissa olisivat edustettuina armeija, puoluekaaderit ja ”kansanjoukot” eli punakaartit ja muut uudet joukkojärjestöt. Sotilaat toteuttivat käskyn ja korvasivat väkisin kaikki kommuunit – Shanghain kommuuni – mukaanlukien tällaisilla vallankumouskomiteoilla. Tämä kurinpalautus ärsytti suunnattomasti monia radikaaleja punakaartilaisia, varsinkin kun se merkitsi useissa tapauksissa vallan palauttamista hetkeä aiemmin syrjäytetyille ”konservatiiveille”. Pääosa armeijan komentajista ei kannattanut kulttuurivallankumousta ja alkoi nyt kritisoida Kulttuurivallankumouksen pienryhmän vasemmistoradikaaleja. Tämä julkinen kritiikki sai Maon muuttamaan asennoitumisensa. Nyt hän alkoi pelätä vanhoista kenraaleista ja puoluekaadereista lähtöisin olleen ”helmikuun vastavirran” pysäyttävän koko kulttuurivallankumouksen. Hän alkoi uudelleen suosia radikalismia ja salli Kulttuurivallankumouksen pienryhmän kasvattaa valtaansa entistäkin suuremmaksi. Armeija mahdollisuuksia hillitä radikalismia heikennettiin ja aseiden käyttäminen punakaarteja vastana kiellettiin.<ref name="KKH188" />
Heinäkuussa 1967 [[Wuhan]]in kaupungissa puhkesi [[Wuhanin välikohtaus|väkivaltainen yhteenotto]] konservatiivisten ja kapinallisten kaartilaisten välillä. Ensinmainitut olivat uhkailleet Kulttuurivallankumouksen pienryhmän jäseniä, jotka väittivät tapahtunutta vallankaappausyritykseksi. Wuhaniin lähettettiin joukkoja kapinallisten kaartien tueksi ja Jiang Qing kehotti kaikkia Kiinan punakaarteja ”hyökkäämään voimalla”. Tämä ajoi koko Kiinan elokuussa 1967 ”elokuun anarkiana” tunnettuun sekasortoon. Elokuun aikana raportoitiin päivittäin kymmenistä aseellisista yhteenotoista eri puolilla maata. Vastakkain olleet kaartit olivat saaneet haltuunsa jo raskaitakin aseita kuten tykkejä ja panssarivaunuja, sillä armeijan osastoja oli liittynyt niihin. Taisteluissa syntyi enemmän kuolonuhreja kuin aiemmissa väkivaltaisuuksissa aj paljon sivullisiakin kuoli. Tämä tilanne pakotti Maon kääntymään lopullisetsi järjestyksen
== Hillitsemisvaihe (1967–1969) ==
Syyskuun 1967 alussa keskuskomitea, Kulttuurivallankumouksen pienryhmä, keskussotilaskomissio ja valtioneuvosto tekivät poikkeuksellisen yhteispäätöksen, jossa punakaartit määrättiin luovuttamaan aseensa armeijalle ja armeijan osastoilta kiellettiin kaartien tukeminen. Kulttuurivallankumouksen pienryhmästä pudotettiin pois useita radikaaleja ja ryhmän valta-asema romahti. Paikallistasolla jatkettiin vallankumouskomiteoiden perustamista ja puolueen toiminta pyrittiin palauttamaan normaaliksi. Punakaartilaiset määrättiin palaamaan oppilaitoksiinsa vuoden 1968 alusta. Koulutettua nuorisoa alettiin [[Alas maaseudulle -kampanja|karkottaa maaseudulle]], jossa he joutuivat määrämättömäksi ajaksi raskaisiin maatöihin alkeellisissa oloissa. Karkotukset muuttuivat laajoiksi ja järjestelmällisiksi kesällä 1968. Siinä missä punakaartien kaoottinen väkivalta laantui, alkoi Kang Shengin johtama puoluekeskuksen tutkintaryhmä jahdata puolueen vihollisia systemaattisesti kesästä 1967 alkaen. Poliittinen vaino ja terrori siis jatkui, mutta aiempaa keskusjohtoisempana.<ref name="KKH195">Paltemaa & Vuori 2012, s. 195–200.</ref>
Keväällä 1968 esiintyi vielä kerran radikaalien punakaartien väkivaltaisuuksia, kun Mao puhdisti armeijan johtoa syytettyään sitä ”toisest helmikuun vastavirrasta”. Punakaartilaistoiminnan syntysijoilla Pekingin Qinghuan yliopistolla kaartit taistelivat aseellisesti keskenään, kunnes Mao määräsi heinäkuussa 1968 yksikkö 8341 -nimisen joukko-osaston ottamaan kampuksen haltuunsa. Työläisryhmät saivat suorittaa saman toimenpiteen Kiinan muissa yliopistoissa. Kesällä 1968 armeija aloitti ”luokkarivien puhdistuksena” tunnetun taisteluissa hävinneiden kaartilasten ja myös ulkopuolisten siviilien joukkosurmaamisen. Tämä puhdistus oli kulttuurivallankumouksen eniten ihmishenkiä vaatinut vaihe, ja siinä kuoli arviolta satojatuhansia. Kurinpalautusvaihe ajoi monet entiset punakaartilaiset katkeruuteen, sillä he tunsivat tulleensa vain hyväksikäytetyiksi. Jotkin punakaartilaisryhmät yrittivät nostattaa keskustelua tarpeesta toteuttaa Kiinassa perusteellisempia poliittisia muutoksia, mutta ne vaiennettiin nopeasti.<ref name="KKH195" />
Puoluejohdossa puhdistus jatkui vielä. Liu Shaoqi pakotettiin eroamaan presidentin virastaan ja puolueesta 31. lokakuuta 1968. Punakaartilaiset vangitsivat hänet välittömästi ja 1969 hän menehtyi vankeudessa ankariin oloihin. Deng
== Jälleenrakennus ja valtataistelu ==
| |||