Ero sivun ”Jigorō Kanō” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Dexbot (keskustelu | muokkaukset)
p Removing Link GA template (handled by wikidata)
Olen kirjoittanut sen kokonaan uudestaan.
Rivi 1:
[[Kuva:Kodokan Jigoro Kano Statue.jpg|thumb|350px|Jigorō Kanōn patsas Japanissa kodokan dōjōn edustalla]]
 
'''Jigorō Kanō''' ({{k-ja|嘉納治五郎}}, [[(28.10.1860, lokakuuta]]Mikagen [[1860]],kylässä [[Kōbe|Kōben]] lä­hellä, [[Japani]] – [[4.3.1938]] klo 7 laivamatkalla [[KairoYhdysvallat|Yhdysvalloista]]sta<ref>{{Verkkoviite|osoite Japaniin)= oli [[http://www.judo]]n perustaja-ch.jp/english/kanou_life/kanou/10/|nimeke Hän= muuttiThe 16-vuotiaanalife perheensäof mukanaJigoro [[Edo]]onKano|julkaisu (nykyinen= [[Tokio]])|julkaisija ja= alkoi|viitattu opiskella= Tokion|tekijä [[Keisarillinen= yliopisto|Keisarillisessaajankohta yliopistossa]].= Hän}}</ref> väitteliJapaniin) tohtoriksioli filosofiassa,[[Judo|jūdōn]] japerustaja. myöhemmin hänestä tuli aatelisen koulun rehtori ja professori.
 
Jigorō Kanōn isä oli Jirosaku Kireshiba, Shinto-papin poika ja hänen äitinsä Sadako Kanō, sake-tehtaan omistajan tytär. Jirosuke adoptoitiin Kanōn perheeseen hänen mentyä naimisiin Sadakon kanssa, jolloin hän muutti sukunimensä Kanōksi. Hän toimi Shintō-pappina ja oli myös töissä laivanvarustusliikkeessä. Sadako hoiti viiden lapsen perhettään. Jigorō oli perheen 3. poika. Hänellä oli lisäksi 2 vanhempaa siskoa. Sadako kuoli Jigorōn ollessa vain 9 vuotias. Kun poika oli 11 vuotias hän muutti perheensä kanssa [[Tokio|Tokioon]] (1868 asti Edo). 17 vuotiaana hän aloitti opiskelut ''Kaisei Gakuin -''koulussa (myöhemmin ''Tōkyō daigaku ''eli Tokion yliopisto). Koska hän oli pieni ja usein sairasti, alkoi hän yliopiston aikana harjoittelemaan erilaisia liikuntamuotoja kuten voimistelua ja basebollia vahvistaakseen kehonsa.
Heikkovoimaista Kanōta kiehtoi [[jujutsu]], jossa heikko voittaa voimakkaan, ja niinpä hän hakeutui jujutsumestareiden oppiin. Kesäkuussa [[1882]] Kanō perusti oman koulun, [[Kōdōkan]]in (''kōdō'' = julistaa totuutta, ''kan'' = koulu, sali, huone), jossa hän alkoi opettaa kehittämäänsä uutta kamppailulajia, judoa. Hän sovelsi siinä monilta jujutsumestareilta saamiaan oppeja. Kanō keskittyi heitto-, sidonta-, kuristus-, ja lukko-otteisiin, mutta poisti monia vaarallisimmista tekniikoista kuten sormi-, polvi- ja jalkalukot.
 
Häntä kiusattiin aika paljon koulussa. Hän yritti keksiä keinoja välttää tätä tai puolustautua kiusaajia vastaan. Hän kuuli n. 15 vuotiaana [[Ju jutsu|Jū jutsusta]], jossa pienempi henkilö helposti pystyi päihittämään isompia vastustajia. Kovista yrityksistään huolimatta hän ei tahtonut löytää ketään, joka suostuisi opettamaan. Muuan Ryuji Katagiri suostui opettamaan muutama perusliike, Jigorōn ollessa 17 vuotias. Hän kuitenkin kehotti Jigorōa unohtamaan koko lajin, koska se oli katoamassa. Hänen isänsä ei myöskään antanut tukensa pojan jū jutsu harrastukselle. Jigorō sai tietää, että moni entinen jū jutsu taitaja nykyään toimi nikamanniksauttajina. Heillä ei ollut muodollista pätevyyttä tällaiseen, mutta he olivat jū jutsua harjoitettaessa oppineet korjaamaan sijoiltaan menneitä raajoja ja niveliä. Niinpä hän lähti koputtamaan jolaisen tällaisen niksauttajan ovea kysyen osasivatko he jū jutsua ja opettaisivatko he sitä hänelle. Useimmissa tapauksissa tuli kielteinen vastaus ja tilanne vaikutti jo lohduttomalta. Hän oli juuri täyttänyt 18 v. hän kolkutti tohtori Teinosuke Yagin ovea. Yagi tunsi Tensin Shinyo Ryūn päämiehen Hachinosuke Fukudan (1827-1879). Yagi ohjasi Jigorōn Fukudan luokse. Fukuda oli jalo mies ja Jigorō oppi häneltä paljon. Fukuda piti myös Jigorōsta. Fukuda ehti opettaa Jigorōa pari vuotta ennen kuin hän kuoli vain 52 vuoden ikäisenä. Fukudan leski pyysi Jigorō ottamaan vastaan mestarin arvon ja jatkamaan miesvainaajansa töitä. Hän ei pitänyt itsensä tarpeeksi pätevänä, muttei voinut kieltäytyä, koska leski pyysi niin hanakkaasti. Seuraava opettaja oli Tenshin Shinyo Ryūn Iso Masatomo, joka jo oli 62 v vanha, mutta erittäin vahva ja ketterä. Jigorō onkin sanonut Isosta: ”En ole ikinä nähnyt miestä, jolla on niin kaunis ryhti kuin oppimestarillani Isolla oli.” Isokaan ei ehtinyt opettaa Jigorō Kanōa kuin pari vuotta ennenkuin kuoli. Jigorō paloi innosta oppia jūjutsua. Hänen kärsi monet tuskat harjoitellessa lajia. Hän oli elävä todiste sanonnalle ”urheilija ei tervettä päivää näe”. Hän sekoitti jotain omaa voidetta, jota sivelsi haavojensa päälle. Sen haju oli niin voimakas (ja paha), että hänen tuttavansa tiesivät Jigorōn olevan tulossa ennenkuin näkivät hänet. Iso arvosti Jigorōn harjoitusintoa ja nopeaa kehitystä niin, että antoi Jigorōn itse vetää harjoituksia. Jigorōsta tuli Tensin Shinyo Ryūn mestari. 
Judon tehokkuutta kuitenkin epäiltiin, ja vuonna [[1886]] Tokion poliisivoimat (toisissa lähteissä Japanin opetusministeriö) järjestivät kilpailun Kōdōkanin ja jujutsukoulun välillä. Molemmat koulut asettivat 15 parasta oppilastaan otteluun. Kōdōkan voitti näistä 13 kahden päättyessä tasapeliin. Näin judo tunnustettiin tehokkaaksi kamppailulajiksi, ja poliisit alkoivat harjoitella Kōdōkan jūdōta. Myös [[Japanin armeija]]ssa alettiin opettaa judoa, ja kouluissa siitä tuli pakollinen oppiaine.
 
Seuraava opettaja oli Tsunetoshi Iikubo. Jigorō tapasi hänet vuonna 1881. Iikubo oli Kito ryūn päämies. Kito ryūn perustaja Sensai Ibaraki sai kuuluisan Zen mestarin Takuan Sohon Zen-tunnustuksen (inka). Syksyllä 1883 Jigorō Kanō onnistui kovassa Randorissa ensimmäsitä kertaa heittää Iikuboa. Ei vain kerran vaan kolmasti. Tällöin Iikubo ilmoitti, ettei hänellä enää ole mitään opetettavaa Kanōlle. Lokakuussa 1883 Kanō-sensei sai myös Kito Ryūn mestarin tunnustuksen.
Kanō valittiin [[Kansainvälinen Olympiakomitea|Kansainvälisen Olympiakomitean]] jäseneksi [[1909]], ja hän toimi myös Japanin ruumiillisen kulttuurin ministerinä [[1933]] alkaen.
 
Feodaalivallan loppuminen ja Meiji-uudistus, joka kielsi samuraita kantamasta miekkaa, toi mukanaan sen, että kiinnostus vanhoja sotataitoja kohtaan lopahti. Itse asiassa japanin kansa vihasi kaikkea, joka liittyi feodaliaikaan. Kanō-sensillä oli vahva jū jutsu-koulutus takanaan ja hän näki lajin potentiaallisuutta kasvattajana. Hän halusi kehittää rakastamansa lajia. Tuumasta toimeen, helmikuussa 1882 hän sai vuok­rata 4 huonetta Eishoji-temppelistä. Suurin huone oli 4 x 6 m ja siitä tehtiin dojo. Koska nimi ”jūdō”, joka olisi ollut lajille looginen valinta, oli jo käytössä, hän antoi koululleen nimeksi Kōdōkan Jūdō (Kōdōkankin esiintyi jo, mutta se ei haitannut Kanō-senseitä). Nimi koostuu seuraavista tavuis­ta: Kō = opetus, Dō = tie tai periaate, Kan = koulu, Jū = pehmeä, periksiantava. Vii­meinen Dō on sama kuin edellinen. Koko komeus on siis käännettynä ”Koulu jossa opetetaan periksiantamisen (tai pehmeän) tien periaatetta”.
Kanō vieraili Suomessa tiettävästi kahdesti, Euroopan kiertomatkallaan [[1890]] ja matkallaan [[Kesäolympialaiset 1912|Tukholman olympialaisiin]] vuonna [[1912]].
 
Kōdōkanin ensimmäiset oppilaat olivat 9 Kanōn henkilökohtaista oppilasta Kito Ryūsta. He asuivat Jigorōn kanssa kou­lulla. Jigorō ei vielä ollut naimisissa joten palkattu taloushoitaja hoiti talouden.Iikubo-sensei kävi myös alkuaikoina auttamassa Kanōa opetuksessa pari kolme kertaa viikossa. Kurssit olivat ilmaisia. Jigorō peitti itse kaikki kulut palkallaan ja hän teki pal­jon ylimääräisiä töitä kuten yksityisopetusta, ja käännös­töitä saadakseen rahat riit­tämään. Vasta vuonna 1909 hän alkoi ottaa maksua kursseista.
 
Siitä mitkä tekniikat Kanō-sensei ja hänen oppilaansa itse kehittivät ja mitkä oli kopioitu muista bujutsulajeista ollaan eri mieltä. Donn F. Dragerin kirjoittaa kirjassaan Modern Bujutsu & Budo, että ”poikkeuksetta kaikki (Kōdōkan jūdōn tekniikat) olivat jollain tavalla jo käytössä vanhemmissa bujutsu- ja budō-järjestelmissä.” Budō-tutkijat Patti ja Westbrook ovat jäljittä­neet ainakin Koshiki No Katan Kito ryūhun. Seuraavassa on kahden tekniikan tarinat.
 
''Kanōn harjoittaessa Iso-sensein koulussa oli siellä muuan Fukushima
Kanekichi, joka painoi n.100 kg. Kanō painoi n. 45 kg. Kanōlla ei ollut mitään mahdollisuutta päihittää kaksi kertaa painavampaa miestä ja sekö Kanōa pänni. Hänelle tuli pakkomiele voittaa kaveria.  Hän kokeili ensin eri sumo-tekniikoita. Kun näistä ei ollut apua hän rupesi tutkimaan kaikkia maailman eri taistelulajeja eri kirjoista. Yhdestä ulkomaalaisesta painia käsittelevästä kirjasta hän löysi  tekniikan "palomies kantaa " (fireman's carry). Tämä tepsi. Kanō nimesi tätä Kata Gurumaksi (olkapääpyörä).''
 
''Kanō-sensei istui am­meessaan kylpemässä. Kun hän oli kylvennyt tarpeeksi, hän veti tulpan ammeesta. Hän havaitsi veden pinnalla kelluvan roskan ja hän seurasi sitä kun se lähestyi putken kohdalla pyörivää vettä. Yhtäkkiä roska joutui pyörteen uhriksi ja alkoi pyöriä sen mukana. Silloin Jigorōlle välähti, että siitä­hän voisi kehittää heiton. »Imetään» vain uke (vas­taanottaja, heitettävä) kiinni ja pyöräytetään, niin johan pitäisi lentää. Hän lähti suoraa päätä kokeilemaan ja Heureka, se toimi! Hän kutsui tätä heittoa Ogoshiksi (iso lonkka). No, ei aikaakaan niin oppilaat keksivät tälle vastaliikkeen, jolloin Jigorōn taas piti kehittää jotain uutta. ''
 
Kanō-sensein oppimissa jūjutsu-tekniikoissa oli paljon vaarallisia liikkeitä. Näitä hän jätti ensi töikseen pois olkootkin, että hän jätti jotkin ate waza -(lyönti-) tekniikat, joita käytetään katoissa. Jotkut Kanō-sensein oppilaista olivat harjoittaneet muitakin lajeja ja he toivat näistä lajeistaan jonkun liikkeen jūdōon. Donn F. Dragerin mukaan Saigo Shiro toi Kōdōkan Jūdōon Yama Arashi –nimisen heiton. Shiro oli oppinut sen Daito Ryūsta, joka oli aiki-jūjutsu-koulukunta.
Kōdōkan kasvoi nopeas­ti, joskaan se ei heti voittanut yleisön suosiota. Sitä pidettiin jūjutsun veroisena. Sen johtajalla oli vain vähän erilaiset,kummalliset aat­teet. Kukaan ei myöskään tiennyt miten Kōdōkan Jūdō toimisi ”tositilanteessa”. Vanha jūjutsumestari Hikosuke Totsuka oli jo kerran sulkenut koulunsa Yoshin Ryūn, mutta taas avannut sen. Hän halveksi Kanō-senseitä.
 
Tokyon poliisi alkoi kiin­nostua aseettomista itsepuo­lustuslajeista. He kääntyivät opetusministeriön puoleen, joka päätti järjestää kilpailun Yoshin Ryūn ja Kōdōkan Jūdōn välillä selvittääkseen kumpi olisi paras poliiseille.
 
Elettiin vuotta, 1886 kun kyseiset koulut lähettivät 15 parasta oppilastaan kilpai­luun. Lopputulos oli murs­kaava. Kōdōkan 13 voittoa ja kaksi tasapeliä. D.F Draeger ilmoittaa kirjassaan Modern Bujutsu & Budo, että voittoja oli 12, tappioita 2 ja yksi tasapeli. Nästä otteluista erityisesti nuoren Saigo Shiron itseään paljon isompaa vastustajaa vastaan käytyä ottelua mainitaan. Hän voitti ottelun n. 15 minuutin jälkeen Yama Arashillaan Tämä oli jūdōlle reilu potku eteen­päin. Poliisit alkoivat harjoi­tella jūdōa, eikä aikaakaan, niin siitä opetettiin kouluissa ja armeijakin otti sen ohjelmiinsa.
 
Shihan Jigorō Kanō lähti v. 1889 Euroopan kiertueel­le, tutustuakseen länsimaa­laisiin opetusmenetelmiin ja mainostaakseen jūdōaan. Niinpä hän v. 1890 piti näytöksen Englannissa n. 60:lle merijalkaväen atta­sealle. He pitivät näkemäs­tään niin paljon, että heistä tuli jūdōn ns. hyvän tahdon lähettiläitä. Samana vuonna hän myös käväisi Suomessa. Jūdō tuli Yhdysvaltoihin v. 1903 kun Kanō-sensei lähetti sinne yhden parhaimmista oppilaistaan, Yamashitan. Kerrotaan, että presidentti Teodore Roosevelt olisi ollut kursseilla jopa ruskeaan vyöhön asti.
 
Kanō valittiin [[Kansainvälinen Olympiakomitea|Kansainvälisen Olympiakomitean]] jäseneksi [[1909]], ja hän toimi myös Japanin ruumiillisen kulttuurin ministerinä [[1933]] alkaen.
 
==Lähteitä==
* Jigorō Kanōn Judo, Leif Bagge (Budoka-lehti 3-4/84)
*http://www.kauhajoki.fi/~vesan/Judotiedosto.htm#2.%20JUDO
* Modern Bujutsu & Budo, Donn F. Draeger
* {{Kirjaviite | Tekijä=Kyllönen, Ari | Nimeke=Judon historia | Julkaisija=Kuopio | Vuosi=2003 | Tunniste=ISBN 951-842-264-8}}
* www.judoinfo.com
* The life of Jigoro Kano (http://www.judo-ch.jp)
* The Way of Judo: A Portrait of Jigoro Kano and His Students, John Stevens
 
{{tynkä/Henkilö}}