Versio 18. syyskuuta 2014 kello 11.59 muokkaa Krutonki (keskustelu \| muokkaukset) automaattiseulotut käyttäjät 175 muokkausta Ei muokkausyhteenvetoa ← Vanhempi muutos		Versio 10. tammikuuta 2015 kello 14.42 muokkaa kumoa Kuriuss (keskustelu \| muokkaukset) automaattiseulotut käyttäjät 8 009 muokkausta pEi muokkausyhteenvetoa Merkkaus: Visuaalinen muokkaus Uudempi muutos →
Rivi 27: Vinokuteisten eli tohvelivirsujen valmistus on mutkikkaampaa kuin suorakuteisten ja niiden malleja paljon. Ne tehdään Suomessa pääasiassa tuohesta, aiemmin myös niinestä. Vinokuteiset virsut voi jakaa lättäkärkisiin ja pystykärkisiin. Pystykärkisissä on edelleen rintatuohellisten ja rintatuohettomien mallien ryhmänsä. Vielä virsut voi jakaa saman jalan ja eri jalan virsuihin eli sen mukaan onko kärki vanhaan tapaan keskellä vai uuden tavan mukaan sisäreunassa. Pystykärkiset eri jalan virsut ovat käytössä mukavimmat, mutta hitaammat tehdä. Vinokuteisten virsujen kutominen aloitetaan kärjestä. Aloitukseen tarvitaan kuusi tuohta ja yksi kärkituohi. Jalantien sivuille laitetaan yksi muita lyhyempi lisätuohi kummallekin puolelle, jolloin reuna saadaan kohoamaan, muuten virsun takaosa jäisi pelkäksi pohjaksi. Tuohinauhat järjestetään siten, että niiden "ihopuoli" eli keltainen puoli jää sisälle. Reunasta käännettäessä myös ulkopuolesta tulee keltainen. Tätä ~~kaksikertaiseksi~~kaksinkertaiseksi kutomista sanotaan ''parsimiseksi'' eli ''laputtamiseksi''. Jos virsuja aiotaan käyttää, kudotaan niiden pohja usein kolmikertaiseksi, jolloin niihin muodostuu samanlainen antura kuin suorakuteisissa virsuissa. Pauloja vinokuteisiin virsuihin ei Suomessa juuri laitettu, sillä sisä- ja pihakäytössä ne pysyivät jalassa ilmankin. == Virsut 1900-luvulla == Virsujen käyttö vähentynyt sitä mukaa kuin jalkineita on pystytty ostamaan valmiina. Suomessa viimeinen sukupolvi, joka yleisesti osasi valmistaa virsuja, oli syntynyt ~~1870-1880~~1870–1880-luvuilla. Heidän kutomissaan virsuissa kävelivät ne seuraavat pari sukupolvea 1900-luvun alkukymmenillä, jotka vielä yleisesti muistavat virsut käyttöjalkineina. Nuoremmat eivät kuitenkaan 1900-luvulla enää opetelleet virsujen tekoa saati suostuneet pitämään löttöjä, pauloja ja jalkarättejä. Nuoriso piti vain vinokuteisia virsuja, jotka olivat mukavat, mutta hitaat tehdä eivätkä siten kovin taloudelliset. Kylmällä säällä virsuissa pidettiin villasukkia. Virsujen käyttö oli kuitenkin yleistä, sillä kumijalkineita ei ollut ja heinänteossa ja syksyllä suolla marjastaessa ei ollut juuri vaihtoehtoja. Vanhusten kuollessa taito lähes unohtui, mutta säilyi harvinaisena tohveleiden ja matkamuistojen teossa. Sotien aikana ja niiden jälkeen virsujen käyttö elpyi jonkun verran yleisen köyhyyden ja pula-ajan takia. Virsuja kuitenkin pidettiin hieman salavihkaa ja häpeillen. Tuolloin kuitenkin monet pienetkin tiet oli jo hiekoitettu. Teiden sora kulutti virsuja pahasti, joten niiden käyttö ei enää voinut ollakaan kovin laajaa. Aina 1970-luvulle asti vinokuteiset [[tuohivirsut]] säilyivät vielä jossain määrin yleisinä käyttöjalkineina, joissa mentiin pihanperällä olevaan saunaan ja jonkun verran niitä pidettiin myös sisätohveleina. Nykyisin virsut ovat muuttuneet seinäkoristeeksi, jolla yleensä ilmaistaan kulttuurista taustaa. Samalla virsujen mallit ovat muuntuneet entisiin käyttöjalkineisiin verrattuna.

Ero sivun ”Virsut” versioiden välillä