Ero sivun ”Kansanopetus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Zindox (keskustelu | muokkaukset)
Ak: Uusi sivu: '''Kansanopetus''' on laajoille kansan kerroksille tarjottavaa perusopetusta, joka pyritään ajanmittaan laajentamaan koskemaan koko kansaa. Opetus koskee lasten l...
 
Zindox (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 11:
Varsinaisia ensinmäisiä kouluja Suomessa olivat [[Ahlmanin koulut|Ahlmani]] Tampereella, [[Antelli]] Kainuussa ja [[Alopaeus|Alopaeuksen]] koulu Pohjanmaalla. Kaupunkeihin perustettiin köyhäin kouluja, köyhäin tyttöjen, köyhäin poikien ja pikkulasten kouluja. Käsityöläisten oppipojille määrättiin perustettaviksi sunnuntaikouluja vuonna 1842. Turussa toimi vuonna 1820 Belle-Lancasterin koulu eli vuoro-opetuskoulu, myöhemmin vastaavia perustettin Helsinkiin ja Vaasaan.
 
Vuosisadan puolivälissä alettiin vaatia yhä laajempaa kansanopetusta, jonka seurauksen säädettin kansakouluasetus vuonna 1866. Jo ennen asetusta oli perustettu muutamia [[Kansakoulu|kansakouluja]] ja Jyväskylän [[kansakoulunopettajaseminaari]]. Asetuksen mukaan kansankouluun pääsemiseksi piti osata jo lukea, kirjoittaa, laskea, laulaa ja tuntea kristinoppia. Varsinainen alkeisopetus oli järjestettävä kodeissa tai seurakuntien toimesta kiinteissä tai kiertävissä lastenkouluissa. Kaupunkeihin tuli kuitenkin perustaa kaksivuotisia alakouluja.
 
== Maaseutu ==
Maaseudulla kansaopetus jäi vuosikymmeniä jälkeen kaupunkien kehityksestä. Kodit eivät kyenneet alkeisopetusta järjestämään ja seurakuntien kiertokoulut ja pienet kiinteät koulut olivat tehottomia. Kansanopetus sai maaseudulla tehoa vasta sen jälkeen kun se irroitettiin kokonaan kirkon holhouksesta 1900-luvun alkupuolella. Vuonna 1920-säädettiin [[oppivelvollisuuslaki]], jonka mukaan jokaisessa koulupiirissä tuli olla 2-vuotinen alakansakoulu.