Ero sivun ”Chilen sotilasvallankaappaus 1973” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 7:
Elokuusta alusta 1973 lähtien useat ammattiryhmät järjestivät [[lakko]]ja painostaakseen Allendea eroamaan ja puhkesi useita yhteenottoja presidentin kannattajien ja hänen vastustajiensa kesken. Maata vaivasi myös voimakas [[inflaatio]]. Chilen sotilas- ja poliisivoimat ryhtyivät armeijan komentajan kenraali Augusto Pinochet'n johdolla kapinaan 11. syyskuuta ja esittivät presidentti Salvador Allendelle uhkavaatimuksen. Kun Allende kieltäytyi erosta, kapinalliset tunkeutuivat lentokoneiden ja hyökkäysvaunujen tukemina presidentinpalatsiin, jolloin Allenden ilmoitettiin tehneen itsemurhan. Maahan muodostettiin uusi hallitus, joka julisti Pinochet'n maan uudeksi presidentiksi. Tietoliikenneyhteydet ulkomaille ja diplomaattisuhteet [[Kuuba]]an katkaistiin, maan rajat suljettiin, [[parlamentti]] hajotettiin ja puolueiden toiminta kiellettiin. Vasemmistolaisten ajojahti ja vastarintapesäkkeiden järjestelmällinen tuhoaminen aloitettiin.<ref>''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975'', s. 12. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01580-X.</ref> Kaappauspäivänä sai surmansa arviolta 5 000 henkilöä. Santiangon stadionista muodostettiin maan suurin yksittäinen [[vankileiri]]. Sotilasjuntta poltatti kaduilla epäilyttävinä pitämiään kirjoja ja lupasi palkkion etsintäkuuluttamiensa Allenden kannattajien löytäjille. [[Toisinajattelija|Toisinajattelijoiden]] vangitsemiset ja [[kidutus]] jatkuivat vielä kuukausia itse vallankaappauksen jälkeen.<ref> Jorma O. Tiainen (toim.): ''Vuosisatamme kronikka'', s. 1043. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.</ref>
[[Suomi]], [[Ruotsi]] ja [[Tanska]] jäädyttivät [[kehitysapu]]nsa Chilelle 13. syyskuuta.<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975,'' s. 13.</ref> Suomen poliittinen äärivasemmisto vaati diplomaattisuhteiden katkaisemista Chileen. Presidentti [[Urho Kekkonen]] sanoi 14. syyskuuta, että Chilen tapahtumien vaikutukset eivät tule rajoittumaan Chilen omien rajojen sisäpuolelle.<ref> Olavi Koskinen (toim.): ''Vuosifakta 1974'', s. 240. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-05947-1.</ref> [[Neuvostoliitto]] ja [[Itä-Saksa]] katkaisivat diplomaattisuhteensa Chileen 21. syyskuuta. Seuraavana päivänä [[Yhdistynyt kuningaskunta|Iso-Britannia]] tunnusti Chilen sotilashallituksen.<ref>''Vuosifakta 1974'', s. 244. </ref> Suomen eduskuntapuolueet esittivät 27. syyskuuta vakavan huolestumisensa Chilen tapahtumien vuoksi ja vetosivat maan vallanpitäjiin kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseksi ja laillisen [[demokratia]]n palauttamiseksi.<ref>''Vuosifakta 1974'', s. 248.</ref> [[Sorsan I hallitus|Suomen hallitus]] päätti 24. lokakuuta, että Suomi ottaa vastaan sata chileläistä poliittista pakolaista<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 19.</ref>, ja ensimmäiset pakolaiset saapuivat [[Helsinki]]in 19. marraskuuta.<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 27.</ref> Suomi irtisanoi Chilen kanssa elokuussa 1973 solmimansa kehitysluottosopimuksen 4. tammikuuta 1974.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1975,'' s. 34.</ref> Kenraali Augusto Pinochet julistettiin ”kansakunnan korkeimmaksi johtajaksi” 25. kesäkuuta 1974.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 60.</ref> Pinochet'sta tuli virallisesti Chilen presidentti 17. joulukuuta 1974.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1976'', s. 26. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-0-02085-4.</ref>
==Populaarikulttuurissa==
| |||