Ero sivun ”Laivanrakennus” versioiden välillä

Merelle egyptiläiset ovat lähteneet 3000 eaa. vuosisadalla. [[Hieroglyfi]]t kertovat faarao [[Sneferu]]n lähettäneen 2600 eaa. tietämillä 40 laivaa [[Foinikia]]an noutamaan [[setrit|setripuuta]] laivanrakennukseen. Faarao [[Sahura]] lähetti kahdeksan sotalaivaa [[Syyria]]n rannikoa tuhoamaan, ja retkikunta palasi vangiksi otettujen foinikialaisten kanssa. Sahuran sotalaiva oli rakennettu kuten aikaisemmatkin laivat ilman [[köli]]ä ja kaaria. Palaset kiristettiin rungon ulkopuolisilla köysillä ja verkoilla toisiinsa. Kansi tuki rakennetta. Masto oli kaksijalkainen ja se voitiin laskea alas. Masto oli edelleen sijoitettu niin eteen, että purjetta voitiin käyttää vain myötätuulessa.<ref>Landstöm 1961, s. 14-15</ref> Egyptiläisillä oli tapana sijoittaa hautoihin laivojen pienoismalleja. Näistä käy ilmi, että vuoden 2000 eaa. tienoilla useat ohjausairot korvattiin yhdellä suurella.<ref>Landstöm 1961, s. 16-17</ref>. Naispuolinen faarao [[Hatšepsut]] lähetti 1400 eaa. laivaston [[Punt|Puntin maahaan]] Afrikan sarveen. Näissä laivoissa oli tukeva köli tai keskirunkopalkki, joka ulottui niin keulan kuin peränkin yli. Purjemasto oli sijoitettu keskilaivaan ja ylempi raakapuu oli laskettava. Tätä laivaa pystyttiin purjehtimaan sivutuuleenkin. Aluksen pituus oli arviolta 25-2725–27 metriä.<ref>Landstöm 1961, s. 20-21</ref>

Asutus [[Skandinavia]]an seurasi jään vetäytymistä viimeisimmän [[jääkausi|jääkauden]] lopulla. Ensimmäiset tulijat ovat olleet hylkeenmetsästäjiä, mikä on vaatinut kykyä liikkua vesillä. Ilmeisesti on käytetty [[Nahkapohjainen vene|nahasta ja puurungosta tehtyjä kanootti-tyyppisiä aluksia]]. Vanhimpia tunnettuja pohjoismaisia puusta tehtyjä veneitä on [[Hjortspring-vene]], joka on löydetty 1800-luvulla Tanskasta. Se on kaikkiaan 21 metriä pitkä, sisämitan ollessa 13 metriä ja ajoitettu 300-luvulle eaa. [[Ferriby]]stä, Englannista on löydetty jäänteitä kolmesta laudoista tehdyistä veneestä, joista pisin on ollut 15 metriä pitkä. [[Ferribyn veneet]] ovat ajoitettu 2000-16002000–1600 luvulle eaa. [[Björken vene]], joka on löydetty Ruotsista, on ajoitettu 400-luvulle ja se on jo aika kehittynyt. Sekä Björken veneessä että Hjortspring-venessä on käytetty limi[[laidoitus|saumoja]], joista tuli sitten merkitsevä piirre Pohjanmeren ja Itämeren laivoille koko keskiajaksi.<ref>Landström, s.52</ref>

Roomalainen historijoitsija [[Tacitus]] mainitsee noin vuonna 100, että skandinaavien alukset ovat olivat perästä ja keulasta samanlaisia. Vuonna 1863 löydettiin Nydamin suosta [[Slesvig]]istä suuri vene, [[Nydamin vene]], joka on ajoitettu [[dendrologia]]n avulla 300-luvulle. Sen pituus on 22,8 metriä ja leveys 3,26 metriä. Laiva on tehty [[tammi]]lankuista limisaumaiseksi. Pohja on pyöreän muotoinen, joten se on ollut kiikkerä, mitä on korjattu pitämällä pohjalla noin 1000 kg kiviä. Kaaret on sidottu [[niini]]köydellä lautoihin tehtyihin kohoamiin. 600-luvulla laivan pohja tuli U-maisemmaksi.<ref>Landström, s.56</ref> Varhaisissa kuvissa purjeet on kuvattu diagonaalisella kuviolla. Purjemateriaalina käytetyn [[sarka (kangas)|sarka]]kankaan kestävyys märkänä oli huono, joten purjeisiin ommeltiin diagonaaliset vahvistukset.<ref>Landström, s.57</ref> [[Viikinkiaika]]isia laivoja on säilynyt varsin paljon, kuten [[Oseberglaiva]] ja [[Gokstadin laiva]]. [[Knarri]] oli viikinkien rahtialus, joka oli pystyperäinen ja -keulainen. Viikinkilaivoja mitattiin soutajaparien määrän mukaan. Pisimmissä oli 30-4030–40 penkkiä ja niitä kutsutiin nimellä "[[pitkävene|Långskepp]]" tai "Draakki". Pituutta näissä on ollut jopa 80 metriä. Viikinkilaivojen keula- ja perän lohikäärmeenpää koristeet olivat irroitettavia ja niitä oli kielletty käyttämästä kotirannikolla. Laidan ulkopuolista kilpirivistöä, jollainen löydettiin Gokstadin laivasta, on ilmeisesti käytetty vain näytösluonteisesti.<ref>Landström, s.58-64</ref> Viikinkilaivojen runkona oli [[köli]]puu, josta nousivat sisäänpäin kääntyvät perä- ja keulavantaat. Perässä ohjausairo oli oikealla puolelle, josta on säilynyt nimityskin tyyrpuuri tai styyrpuuri (ruotsin styr=ohjata). Ohjausairoon oli kiinnitetty ruorikampi . <ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Kirsi Vainio-Korhonen: Keskiajan taantuma Länsi-Euroopassa; Bysantti ja islamilainen maailma, s. 83–84.</ref> Limilaudoitus oli naulattu tai voidaan sanoa myös niitattu eli naulat tulivat läpi ja lyötiin lyttyyn toiselta puolelta lukiten liitoksen.<ref>Landström, s.60-61</ref>

Laivat oli välimeren piirissä rakennettu 1000-luvulle saakka ulkoa sisälle eli ensin on tehty laidat ja sitten kaaret. Italiassa alettiin rakentaa laivoja uudella tavalla, ensin kaaret ja sitten lautalankut kiinnitettiin näihin, jolloin saavutettiin lujempi rakenne ja voitiin tehdä suurempia aluksia. Telakoiden työn organisoinnilla saatiin myös laivojen hintaa laskettua. [[Venetsian tasavalta|Venetsialla]] oli vuonna 1400 noin 30003 000 kauppalaivaa ja sen kaleereissa palveli 11' 000 miestä. Toinen merivalta oli [[Genovan tasavalta|Genova]]. Genovalaiset alukset purjehtivat Atlantin rannikkoa ja kävivät kauppaa Englannin ja [[Flanderi (kreivikunta)|Flanderin]] kanssa. Genovalaiset alkoivat myös etsiä meritietä [[Intia]]an 1200-luvun lopulla. Genovalaiset veljekset [[Vandino ja Ugolino Vivaldi]] lähtivät 1291 Gibraltarin salmen kautta kohti Intiaa kahdella kaleerilla, mutta he katosivat matkalle.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Tapani Veistola: Keskiaika Länsi-Euroopan liikkeellelähtökautena, s. 99–100.</ref><ref>Landström, s.128</ref> Vuonna 1268 Ranskan kuningas [[Ludvig IX (Ranska)|Ludvig IX]] tilasi Venetsiasta ja Genovasta laivat ristiretkelleen. Näistä purjelaivoista on säilynyt mittatietoja. Venetsialaiset laivat olivat 25,8 metriä pitkiä, leveys oli 6,45 metriä ja laidan korkeus 6,6 metriä.<ref>Landström, s.83</ref> Kaleereja ei käytetty ainoastaan sotalaivoina vaan myös rahtilaivoina. Niiden etu oli nopeus purjelaivoihin nähden. Soutajina oli kaleeriorjia. Orjia voitiin käyttää, koska rahtialuksilta ei vaadittu taitavia manööverejä kuten kreikkalaisilta keulajuhmureilla varustetuilta sotalaivoilta. Kaleereissa oli myös latinalaispurjeet.<ref>Landström, s.127-131</ref> [[Bysantin valtakunta|Itä-Rooma]] käytti sodankäyntiin [[dromoni]]ksi kutsuttua kolmisoutua. Sen aseena oli [[kreikkalainen tuli]].<ref>Landström, s.91</ref>

[[Karakki]] kehittyi välimerellä 1300-luvun lopulla. Siinä oli raakapurje isomastossa ja sen takana latinalaispurje [[mesaani]]mastossa.<ref>Landström, s.92</ref> Myöhemmin karakkeja tehtiin kolmimastoisena, jolloin edessä oli pieni [[fokka]]. Aluksen runkoon kuuluivat etu- ja takakastellit. Alus oli hyvin samanlainen kuin koggista kehittynyt holkki sillä erolla, että karakki tehtiin [[kravelli|puskusaumoilla]]. Karakki oli niin tukeva alus, että sen kansille voitiin sijoittaa tykkejä. <ref>Landström, s.96</ref> [[Portugali]]n prinssi [[Henrik Purjehtija]] osallistui [[Ceuta]]n valtaamiseen isänsä kanssa. Tarkoituksena oli saada haltuun Saharan yli kamelikaravaaneilla tulevan kullan kauppa. Ceuta vallattiin, mutta kultakauppaa ei saatu haltuun. Henrik alkoi haaveilla purjehtimisesta Saharan eteläpuolelle ja kullan hankkimista sieltä. Henrik asui Portugalin lounaiskärjessä [[Sagres]]issa ja lähikaupungissa [[Lagos (Portugali)|Lagosissa]], jonne kerääntyi merenkulun asiantuntijoita. Henrikin kannustamana kehitettiin alus, [[karavelli]] tutkimusmatkoja varten. Karakkiin verrattuna karaveli on tasaperäinen, pienempi, kapeampi ja nopeampikulkuinen. Siinä käytettiin latinalaispurjeita, koska kyky luovia oli tärkeä ominaisuus näillä matkoilla.<ref>Landström, s.106</ref> Afrikan länsirannikkoa alettiin edetä etelään. Henrik lähetti useita retkikuntia matkaan, jotka etenivät aina pidemmälle. Vuonna 1434 [[Gil Eanes]] purjehti [[Cabo Bojador]] ohi. Vuonna 1444 päästiin [[Senegal (joki)|Senegaljoelle]] ja voitiin tuoda ensimmäinen kultalasti. Portugalilaiset käyttivät laivojen rakentamiseen tammea, kuten [[rautatammi]]a, köliin ja peräsimeen sekä mäntyä, esimerkiksi [[pinja]]a kaariin ja laudoitukseen.<ref>Konttinen, s.27</ref>

1500-luvulla Portugali ja Espanja hallitsivat valtameriä. 1580 Espanjan kuninkaasta [[Filip II (Espanja)|Filip II]]:sta tuli myös Portugalin hallitsija. 1588 Filip II määräsi [[voittamaton armada|voittamattomaksi armadaksi]] kutsutun laivastonsa hyökkäämään Englantiin. Laivastosta palasi vain puolet aluksista ja kolmannes miehistä. Filip II sai hallintaansa myös [[Alankomaat]], mutta joutui protestanttisen pohjoisosan kanssa sotaan. Pohjoisosa julistautui itsenäiseksi nimellä [[Yhdistyneet provinssit]], joka vastaa alueeltaan suunnilleen nykyistä Hollantia. 1607 Hollannin laivasto hyökkäsi [[Gibraltarin taistelu|Gibraltarin taistelussa]] Espanjan laivaston kimppun ja tuhosi sen. Kun englantilaiset lisäksi harjoittivat poliitiikkaa, jossa he pyrkivät kaappaamaan Espanjalaisia aarrelaivoja merillä, niin Espanjan valta mureni vähitellen. Uusiksi merivalloiksi nousivat Englanti ja Hollanti. Ruotsin laivasto oli vuonna 1610 kaksi kertaa Englannin laivastoa suurempi, mutta sen voimat sitoutuivat Itämerellä käytyihin sotiin.<ref>Willis, s. 162-164</ref> Hollantilaiset rakensivat kevyempiä, nopeampia ja matalammalla uivia aluksia kuin Englantilaiset tai Ranskalaiset. Keveys aiheutti tappiota tykistökaksintaisteluissa. Hollantilaista laivanrakennustaitoa olivat hyödyntäneet muun muassa Ruotsi kutsumalla hollantilaisia mestareita omille telakoilleen. Tunnetuin hollantilaisen laivanrakennustaidon opiskelija oli tsaari [[Pietari Suuri]] vuonna 1697.<ref>Landström, s.156</ref> Itä-Aasian kaupan ansiosta Hollannista tuli 1600-luvulla Euroopan rikkain maa. Kauppa oli organisoitu [[Itä-Intian komppania|kauppakomppanioiden]] avulla, joista suurimpia olivat Hollannin ja ja Englannin kauppakomppaniat ja näillä oli lähes valtiolliset oikeudet käydä jopa sotia. 1700-luvulla Hollannin merkitys merivaltana alkoi taantua, kun se ei enää menestynyt kilpailussa Englannin kanssa.<ref>Konttinen, s.27</ref>

Hollantilainen laivatyyppi, [[flöitti]], kehittyi 1600-luvulla Itämeren purjehdusta varten. Hollannilla oli 1600-luvulla 10' 000 kauppalaivaa ja Itämeren kaupan hallinta oli siirtynyt heille Hansaliitolta. 55 % kaikista Tanskan salmista kulkevista aluksista oli hollantilaisia. Tanskalaiset keräsivät näistä aluksista tullia laivojen kantavuuden perusteella. [[Helsingør]]issä peritty Juutinrauman tullimaksun suuruus perustui alusten kantavuuteen, jota laskettaessa mitattiin aluksen leveys keskilaivan kohdalta. Pienentääkseen tullimaksuja kauppiaat rakennuttivat aluksensa voimakkaasti sisäänkallistuvin kyljin.<ref>Landström, s.154</ref> Hollanti on lähes puuton maa ja sinne tuotiin laivanrakennuspuuksi tammea [[Rein]]in varrelta. 1600-luvulla puuta jouduttiin hankkimaan Norjasta ja Itämeren alueelta, myös Ruotsiin kuuluvilta alueilta, kuten [[Viro]]sta ja [[Liivinmaa]]lta. Hollantilaisissa laivoissa käytettiin paljon mäntyä, mikä aiheutti enemmän huoltotarvetta. Hollantilaiset alkoivat käyttää myös tuulivoimalla toimivia sahoja lautojen tuottamiseen.<ref>Konttinen, s.27</ref>

Englannissa oli alkoi olla puutetta tammesta jo 1500-luvulla. Laivojen kaarevat puuosat tehtiin luonnonkäyristä puista tai puita oli nuorina taivuteltu käyriksi. [[Pyökki]]ä käytettiin laivojen sisätiloissa. Mastopuina käytettiin mäntyä, mutta Englannista ei saatu riittävän suoraa, pitkää ja lujaa mäntyä, joten puuta tuotiin Baltiasta. Korkeimpien mastojen pituus oli 36 metriä ja nämä jodutiin tekemään komposiittirakenteena useammasta soirosta. Yhteen laivaan puuta tarvittiin paljon. Esimerkiksi Nelsonin Victory laivaan kului puuta määrä, joka vaati yli 30 hehtaaria tammimetsää. Tammimetsien istutuksesta parlamentti antoi lain 1668. Näistä saatiin puuta laivastolle 1700-luvun lopulla.<ref>Konttinen, s.28</ref> Itämeri oli niin puun kuin myös [[terva]]n suhteen tärkeä länsi-Euroopan laivanrakentajille aina Espanjaan ja Portugaliin saakka. Turvatakseen maateriaalitoimitukset Englanti lähetti laivastonsa lähes 20 kertaa Itämerelle vuosien 1658-18141658–1814 välillä. Englanti toi [[strobusmänty]]ä mastopuuksi myös Pohjois-Amerikan siirtokunnista. Vuonna 1762 annettiin siirtokunnissa määräys, että yli 60 cm läpimittaiset männyt on varattava laivastolle. Tämä herätti paikallisissa asukkaissa katkeruutta ja edisti siirtokuntien irtoamispyrkimyksiä. 1775 siirtokuntien kongressi kielsi puun viennin Englantiin, mikä haittasi Englannin laivaston toimintaa [[Yhdysvaltain vapaussota|Yhdysvaltain vapaussodan]] aikana. <ref>Konttinen, s.29</ref>

Ongelmina alkuaikojen höyryaluksissa olivat [[siipiratasalus|siipirattaan]] huono kesto merenkäynnissä ja hiilen runsas kulutus. Ensimmäinen parannus höyrykoneissa oli korkeapainekattiloiden käyttö, mikä pudotti hiilen kulutuksen kolmasosaan. Toinen parannus oli kaksivaiheinen paisunta, jolla kulutus laski vielä lähes puoleen. Ruuvimainen [[potkuri]] on ideana vanha. Amerikkalainen keksijä [[David Bushnell]] suunnitteli 1775 puisen [[sukellusvene]]en [[Turtle (sukellusvene)|Turtle]], jossa oli käsikäyttöiset ruuvimaiset potkurit.<ref>Landström, s. 266</ref> Vanhimpia patentteja on [[Joseph Bramah]]in vuodelta 1785.<ref>Landström, s. 228</ref> Potkurin käyttöön höyrykoneiden teho ei vielä ollut riittävä. Ensimmäisen toimivan potkurin rakensi [[Josef Ressel]] [[Trieste]]ssä, [[Itävalta-Unkari]]issa ja sai sille patentin 1827 Itävalta-Unkarissa. 1836 sai kaksikin potkuria patentin: ruotsalaisen [[John Ericsson]]in (1803–1889) rataspotkuri ja englantilaisen [[Francis Pettit Smith]]in ruuvipotkuri. [[Isambard Kingdom Brunel]] rakensi 1843 ensimmäisen potkurikäyttöisen aluksen, [[SS Great Britain]]in, joka ylitti Atlantin. Alus oli 98,2 metriä pitkä. Laivasto oli kuitenkin yhä epäileväinen potkurien suhteen. Vuonna 1845 [[Britannian amiraliteetti|Britannian amiraliteetin]] järjestämässä kilpailussa samantehoiset potkuri- ja siipirataslaivat vetivät toisiaan. Smithin potkuri pystyi vetämään vastaanpanevaa höyrylaivaa 2,8 solmun nopeudella. Tämän jälkeen epäluulo potkureita kohtaan poistui. Potkurit ja höyrykoneet olivat nyt niin voimakkaita, että alusten puurunko ei enää kestänyt. Tähän lujuusongelmaan otettiin avuksi rauta. Rautalevyjä oli alettu [[valssaus|valssata]] 1780-luvulla ja ensimmäinen rautainen alus rakennettiinkin jo 1787. Rauta oli kuitenkin haurasta, ja 1870-luvulle saakka laivat tehtiin puusta rautavahvisteisina. Esimerkiksi klipperit tehtiin rautakaarilla, mutta puulaudoituksella. Laudoitus voitiin myös peittää rautalevyillä kuten Nansenin [[Fram (laiva)|Fram]].<ref>Konttinen, s. 32-33</ref> 1800-luvun puolenvälin jälkeen höyrylaivoista tuli kilpailukykyisiä purjelaivoihin nähden. Britannian kauppalaivastosta vuonna 1885 yli puolet kulki höyryllä.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 166.</ref> Purjelaivatkin vielä kehittyivät ja kokivat pienen nousukauden 1850-luvulla, kun amerikkalaiset kehittivät kapearunkoisen ja nopean laivatyypin, [[klipperi]]n. [[Suezin kanava]]n avaaminen 1869 antoi höyrylaivoille niin suuren edun klippereihin nähden, jotka joutuivat kiertämään Afrikan, että purjelaivoille jäivät enää pisimmät Australian ja Etelä-Amerikan reitit. Viimeinen purjelaivojen kehitysaskel oli teräsrunkoinen rakenne ja vahvistetut mastot, mikä piti purjelaivoja vielä jonkin aikaa kilpailukykyisenä höyryaluksiin nähden.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 166–169.</ref> Nämä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennetut purjelaivat, kuten [[Preussen]] tai seitsenmastoinen kahvelikuunari [[Thomas W. Lawson (laiva)|Thomas W. Lawson]] olivat suurimpia purjealuksia.

Sotalaivoissa teräksen käyttö johti kilpavarustelukierteeseen [[panssarilaiva|panssarilaivojen]] rakentamisessa. Aluksi panssareilla suojattiin puulaivoja, kuten ranskalainen 12 cm levyillä [[ironclad|rautaverhoiltu]] [[La Gloire (laiva)|Gloire]] 1859. [[Napoleon]]in sotien jälkeen maailman vahvimmaksi merivallaksi muodostunut Englanti vastasi nopeasti 1860 rautarunkoisella [[HMS Warrior (1860)|Warrior]]-aluksella, joka muistutti aikansa klippereitä. Siinä oli [[William George Armstrong|Armstrong]]in suunnittelemat takaaladattavat tykit. [[Yhdysvaltain sisällissota|Yhdysvaltain sisällissodassa]] otettiin käyttöön uudentyyppisiä panssarilaivoja, etelän [[CSS Virginia]] ja pohjoisen [[USS Monitor]]. Viimeksi mainitun rakennetta kopiotiin ja niistä muodostui [[monitorialus|monitorityypin]] sotalaivat. Näissä Yhdysvaltalaisissa aluksissa on nähtävissä tuleva kehityssuunta, johon pakotti tykkien voiman kasvu. [[Krimin sota]]an liittyvässä meritaistelussa 1853 [[Sinop]]issa oli jo havaittu uusien suur[[kaliiperi]]sten tykkien teho puulaivoja vastaan.<ref>Landström, s. 236-237</ref> Toinen sotalaivojen rakenteeseen vaikuttanut ase oli 1866 esitelty [[torpedo]]. Italiassa rakennettiin 1876 tulevien sotalaivojen rakenteita viitoittaneet panssarilaivat [[RN Caio Duilio (1876)|Duilio]] ja sen rinnakkaisalus [[RN Enrico Dandolo (1878)|Dandalo]]. Ne suunnitteli [[Benedetto Brin]]. Näissä oli 15 tuumaiset 50 tonnia painavat tykit pyörivissä torneissa ja höyrykäyttöiset alukset olivat myös nopeita. 1890-luvulla englantilainen [[William Henry White]] suunniteli [[Royal Sovereign -luokka (taistelulaiva)|Royal Sovereign-luokan]] panssarilaivat, joissa oli korkeat reunat mahdollistaen nopean kulun kovassa merenkäynnissä. Näissä laivoissa oli 45 cm teräspanssari.<ref>Landström, s. 238-239</ref> [[Keisarillisen Japanin laivasto]]n, joka tuhosi 1905 [[Tsushiman meritaistelu]]ssa [[Venäjän keisarikunnan laivasto]]n, alukset olivat suurimmalta osin valmistettu Englannissa. Venäläiset alukset olivat pääosin venäläisvalmisteisia, mutta ainakin taistelulaiva [[Tsesarevits (1901)|Tsesarevits]] oli rakennettu Ranskassa.<ref>Landström, s. 243</ref>.

[[Charles Algernon Parsons|Charles A. Parsons]] oli irlantilainen insinööri, joka kehitti laivakäyttöön sopivan [[höyryturbiini]]n. Ensimmäinen turbiinikäyttöinen jahti [[Turbinia]] oli koekäytössä 1893, mutta ongelmaksi osoittautui potkurien [[kavitaatio|kavitointi]] hieman ennen täyttä nopeutta 19,5 solmua. Amiraliteetti ei kiinnostunut uudesta koneesta, minkä vuoksi Parsons järjesti mielenosoituksen vuoden 1897 laivastoparaatissa. Turbinia-aluksen potkurijärjestelyä oli parannettu ja nyt se kulki 34 solmua, mikä oli ennennäkemätön nopeus. Parson ajoi aluksellaan ankkurissa olleiden sotalaivojen välistä, jolloin yksi alus lähti seuraamaan ja mutta joutui naurunalaiseksi jäätyään huomattavasti jälkeen. Tämän seurauksena rakennettiin ensimmäinen turbiinikäyttöinen hävittäjä [[HMS Viper (1899)|HMS Viper]]. Höyrykonetta värinättömämpi höyryturbiini tuli käyttöön sota- ja matkustajalaivoissa. [[HMS Dreadnought (1906)|Dreadnought]]-alus vuodelta 1906 oli ensimmäinen höyryturbiinilla varustettu taistelulaiva ja se kulki 2300023 000 hevosvoimalla 21 solmua. Aseistus oli pääasiassa raskasta tykistöä. Torpedovaara teki pitkän matkan tykistötaisteluista välttämättömyyden. Esimerkiksi Tsushiman meritaistelussa venäläiset olivat avanneet torpedovaaran vuoksi tulen 16 km päässä kohteesta. 1908 englantilaiset loivat vielä suuremman aluksen, jota sanottiin [[taisteluristeilijä]]ksi. Näillä sitten käytiin niin [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäinen]] kuin [[toinen maailmansota]]kin.<ref>Landström, s. 244-247</ref>

1920-luvun lopulla Saksassa rakennettiin [[Versailles'n rauha|Versailles'n sopimuksen]] mukaan kooltaan rajoitettuja taistelulaivoja ja sen vuoksi englantilaiset kutsuivat niitä "[[taskutaistelulaiva|liivintaskutaistelulaivoksi]], joista tunnettu on [[Admiral Graf Spee]].<ref>Landström, s. 251</ref> Nämä olivat ensimmäisiä aluksia, jotka rakennettiin lohkoista ja joiden kokoamisessa käytettiin suurelta osin [[hitsaus]]ta. Toisen maailmansodan aikana Saksan sukellusveneet pystyivät tuhoamaan liittoutuneiden kauppalaivoja suuressa määrin. Vastauksena tähän hävikkiin Yhdysvalloissa [[Henry J. Kaiser]] ehdotti standardilaivoja, minkä johti [[liberty-alus|liberty-aluksien]] rakentamiseen. Nämä olivat rakenteiltaan yksinkertaistettuja höyrylaivoja, joiden runko tehtiin lohkoista ja laivat koottiin hitsaamalla. Tämä tehosti rakennusta suuresti ja nopeimmillaan laiva koottiin kymmenessä päivässä. Näitä kantavuudeltaan 1400014 000 tonnin aluksia rakensi vuosina 1941-451941–45 18 telakkaa kaikkiaan 2710 kappaletta. Rakennusmenetelmä oli uusi ja hitsausjännitykset aiheuttivat ongelmia. Kaikkiaan 12 alusta katkesi merellä. Syyksi todettiin [[haurasmurtuma]], jonka aiheutti materiaalin säröherkkyys kylmissä vesissä, ja murtumaa edesauttoivat ylisuuret lastit. Sodan lopulla alettiin valmistaa [[Victory-alus|Victory-aluksia]], jotka olivat hieman suurempia ja tukevampia. Näitä rakennettiin 531 kpl. Sodan jälkeen hitsaus vakiintui laivarunkojen kokoonpanomenetelmäksi.<ref>Landström, s. 306</ref>

Vanhanaikaisin [[rahtilaiva]] on purjelaivakauden tasakantinen alus. 1800-luvun keskivaiheilla muodostui komento- ja ohjaussilta keskilaivassa, jossa se mahdollisesti yhdisti siipirattaita. Ruori oli perinteisesti ollut laivan perässä ja ruorimiehen suojaksi rakennettiin sinne puuppikansi ja ruori nostettiin korkeammalle. Keulaan tarvittiin käytännöllisistä syistä ankkrurikansi.<ref>Landström, s. 290-291</ref> Silloin kun lentoliikenne ei vielä ollut kovin kehittynyttä, rahtilinjalaivoilla oli myös matkustajahyttejä. Tyyppillisellä rahtilinjalaivalla oli pituutta noin 150 metriä, leveys 18 metriä ja syväys 8 metriä. Moottoriteho oli dieselkoneissa 40004 000 hevosvoimaa. Miehistöä oli noin 50-6050–60 henkeä.<ref>Landström, s. 292-293</ref> "Three island vessel" oli nimitys tyyppillisille keula- keski- ja perärakentella varustetuille rahtialuksille, esimerkiksi Victory-aluksille.<ref>Landström, s. 294-295</ref> Tämä alustyyppi on pääosin hävinnyt 1900-luvun lopulla ja rahtilaivojen ruumat ovat yhdessä sekä aluksissa on usein vain yksi korkea kansirakenne. Lastausajan minimoiminen on johtanut siihen, että [[konttialus|konttialukset]] ja [[ro-ro-alus|ro-ro-alukset]] ovat nykyään tyypillisimpiä rahtilaivoja.