Ero sivun ”Jalmari Parikka” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa |
pEi muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 24:
'''Hjalmar Fabian Parikka''' ([[16. lokakuuta]] [[1891]] [[Sortavala]] – [[27. maaliskuuta]] [[1959]] [[Helsinki]]) oli [[näyttelijä]], [[teatterinjohtaja]] ja [[punakaarti]]n Vuoksenlaakson komppanioiden päällikkö [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodassa]]. Myöhemmin hän oli rintamapäällikkönä ja jäi vangiksi [[Viipuri]]n taistelussa. Hän sai kuolemantuomion, joka muutettiin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi.
Parikalla oli pitkä teatteriura, joka alkoi [[Kaarlo Kari (näyttelijä)|Kaarlo Karin]] [[Suomalainen Teatteriseurue|Suomalaisessa Teatteriseurueessa]] vuonna [[1911]] ja hän jatkoi teatteriuraansa näyttelijänä ja teatterinjohtajana. Hänestä tuli hetkellisesti [[Vaasan kaupunginteatteri|Vaasan Teatterin]] teatterinjohtaja vuonna [[1922]], mutta johtajakausi ei kestänyt kauaa. Lisäksi hän johti muun muassa [[Pori]]n ja [[Viipuri]]n työväenteattereita sekä [[Mikkelin teatteri]]a vuosina [[1926]]
Myöhemmin hän näytteli noin 50 suomalaisessa elokuvassa, muun muassa "[[Pekka ja Pätkä]]" -elokuvissa. Hän teki ensimmäisen elokuvaroolinsa mainiona vanginvartijana elokuvassa [[Varastettu kuolema]] vuonna [[1938]]. Samana vuonna hän kirjoitti "Viimeinen taisto" -nimisen kirjan sotakokemuksistaan.
Parikka tunnetaan ehkä parhaiten viihdytysjoukkojen kersantti Sampsa Samperin koomisesta elokuvaroolista sotilasfarssissa [[Niin se on, poijaat!]] ([[1942]]). Parikan pienokokoisuuden ja heiveröisen olemuksen vuoksi häntä hyödynnettiin koomisissa
Jalmari Parikka kuoli pitkän uransa jälkeen 67-vuotiaana vuonna [[1959]]. Hän oli kaksi kertaa naimisissa, Aino Maria Railon ja Elin Maria Hokkasen kanssa.
| |||